Someron Lions Ladyt eli klubin lion-miesten puolisot ovat myös aktiivisesti mukana lionstoiminnassa. He ovat jo vuosien ajan joulun alla jakaneet ruokalahjakortteja apua tarvitseville kirkon diakoniatyön kautta, tai omana kampanjanaan hankkineet ruoka- ja taloustarvikekasseja, jotka on jaettu kaupungin sosiaalitoimiston osoittamiin kohteisiin.
Rahat näihin lahjoituksiin on pääosin kerätty Ruokava-messujen arpajaistuotoista sekä somerolaisten yritysten ja yksityisten antamista lahjoituksista.
Mutta ei tässä kaikki. Someron Lions Ladyt ovat aktiivisia myös muilla rintamilla. Päivitämme tietoja heidän aktiviteeteistaan aika ajoin tällä sivulla. Pysykää kuulolla!
19.11.2022 Someron Lions Ladyt avustamassa Joulupolulla
LC Someron Lions Ladyt olivat mukana Hovimäen Joulupolulla. Lions-arpajaisten ja lapsille pidetyn ongintapisteen lisäksi Lions Ladyt (vahvistettuna yhdellä lions-veljellä) jakoivat tapahtumassa joulupuuroa ja glögiä.
Joulukuu 2021 Lions Ladyt veivät jouluiloa apua tarvitseville perheille
LC Someron Lions Ladyt osallistuivat jouluilon tuottamiseen tänäkin jouluna. Someron Diakoniatyölle annettiin lahjakortteja jaettavaksi apua tarvitseville. Lahjapaketit toimitettiin Lähi-Tapiolan kuusen alle, mistä ne Joulupuu-keräyksen perinteen mukaisesti osoitetaan lapsille ja nuorille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman joululahjoja.
20.11.2021 Lions Ladyt Hovimäen Joulupolulla
Someron Lions Ladyt olivat Hovimäen leirintäalueen jo perinteeksi muodostuneella Joulupolulla jakamassa puuros ja pitämässä lapsille ongintapistettä. Kuvassa Hilma, 3v, jännittää, mitä onkeen tarttuukaan. Kuva: Hannu Lehtonen.
28.11.2020 Someron Lions Ladyt aktiivisina Joulupolulla
LC Someron ladyt olivat aktiivisesti mukana, kun Someron Hovimäki Campingin omistajat lion Marko Rantala ja ladynsä Margit järjestivät marraskuun viimeisenä lauantaina Joulupolku-tapahtuman.
Ladyjen järjestämä ilmainen ongintapiste lapsille oli ahkerassa käytössä koko tapahtuman ajan, ja lapset olivat ilahtuneita ongintaämpäristä löytyneistä pikku lahjoista.
Tapahtuman kävijöille oli varattu joulupuuroa ja glögiä, joiden tarjoilusta Someron Lions Ladyt huolehtivat.
Kuvat: Hannu Lehtonen
5.11.2020 Lions Ladyt lahjoittivat villasukkia Mäntykotiin
Someron Lions Ladyjen lahjoittamien villasukkien luovutustilaisuudessa olivat mukana edessä istuva Mäntykodin asukas Liisa Yli-Hingistö ja takarivissä vasemmalta hoitaja Jenna Aarnisaari, Lions Ladyjen edustajat Silja Kaija ja Raija Lagerroos, sekä sukkien kutoja Raili Ryyppö. Luovutetut villasukat ovat pöydällä. Kuva: Hannu Lehtonen.
Innokas kutoja Raili Ryyppö sai vihiä, että somerolaisessa tehostetun palveluasumisen yksikössä Mäntykodissa olisi toiveita saada villasukkia asukkaiden käyttöön. Ryypöllä oli sukulaissuhteidensa kautta yhteys Someron Lions Clubiin, ja klubin puolisotoiminnasta vastaavat Lions Ladyt tarttuivat asiaan.
Raili Ryyppö lupasi kutoa sukat ja Lions Ladyt hankkivat villalangat. Kun Ryypölle tuodut langat oli kudottu, hän jatkoi vielä omistaan sen verran, että kaikkiaan 19 villasukkaparia oli vietävissä Mäntykodin asukkaille turvaamaan jalkojen lämpimänä pysyminen.
Lions Ladyt kiittävät Railia lämpimästi tästä suurenmoisesta hyväntekeväisyysavusta.