70-VUOTISLAAVUT
Lions Club Oulun toiminta on alkanut vuonna 1954 Pohjois-Suomen toiseksi vanhimpana Lions-klubina. Klubi juhli siis 70-vuotista lions-taivaltaan vuonna 2024. Samalla klubi päätti toteuttaa tavanomaista huomattavamman palveluaktiviteetin lahjoittamalla kaksi laavua nuorison käyttöön. Lahjoitusvarat on kerätty useampana vuonna pääsiäiskokko-aktiviteetin avulla.
Projektin kustannusarvioksi päätettiin 10 000 € ja se rahoitettaisiin LC Oulun ja Arne Ritari-säätiön avustuksilla rahoituksen jakaantuessa 50/50 klubin ja säätiön välillä.
Laavujen kohteiksi valikoituivat Oulun seurakuntayhtymän leirikeskus Suvela Kiimingissä ja Partiolippukunta Pohjan Veikkojen Pilpajärven partiokämppä. LC Oulun klubiveljet hoitaisivat laavujen esikäsittelyn, rakentamisen ja viimeistelyn talkoilla kevään – kesän 2025 aikana.
Kaksi halkaisijaltaan viisi metristä 15–20 hengen käyttöön tarkoitettua laavua tilattiin ja hankittiin paikalliselta alakyläläiseltä Roihupuu Oy:ltä puuvalmiina. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että joskin laavujen hirsimateriaali oli valmiiksi mittavalmiiksi toimitettu, niin laavut oli pintakäsiteltävä, koottava ja viimeisteltävä asennuspaikoilleen. Toimittaja valmisti alkutalvesta hirret ja ne saivat kuivua muutamia kuukausia.

Ensimmäisen laavun pintakäsittely klubin talkoilla tapahtui toukokuussa 2025, laavun käsitellyt puut ja muu rakennusmateriaali toimitettiin Suvelaan ja tarvittavat pohjatyöt tehtiin. Laavu kohosi kesän mittaan paikalleen talkoilla. Runkotöiden jälkeen asennettiin kattolaudoitus, tippapellit, kattohuopa ja penkit. Laavu valmistui elokuussa ja se luovutettiin vastaanottajilleen 13.9.2025 klubikokouksen yhteydessä.

Toisen laavun rakentaminen Pilpajärvelle sujui samaan tapaan talkoilla. Työ oli hieman haasteellisempaa jo etäisyydenkin takia, rakennuspaikkakin osoittautui pohjatöiltään vaativammaksi, mutta onnistuneella suunnittelulla siitäkin selvittiin.

Lisäksi tälle laavulle toimitettiin klubiveljen laatima tulistelupaikka.

Pilpajärven laavu valmistui elokuun lopulla ja luovutustilaisuus pidettiin 11.10.2025.

Laavujen rakennustyöhön käytettiin kaiken kaikkiaan noin 250 talkootyötuntia laavua kohti. Rakentajina toimivat veljet Jyrki (projektipäällikkö), Reiska, Jaska, Leo, Pekka, Tuomo, Pasi, Ipi, Jukka, Risto, Petri sekä kaksi ladya.
