Kausi 2021-2022 alkoi rivakasti työn touhussa; kuusenkerkkiiä vielä purkitettiin, viime elokuulta juhlimatta jääneitä klubin 10-vuotisjuhlia suunniteltiin ja kokouskin päästiin pitämään ihan normaaliin tapaan , omalla paikallaan Vinttikievarissa.
Vuoden verran piti MaijaStiinojen 10-vuotisjuhlia odottaa, mutta vihdoin ne päästiin viettämään Willa Ellenin tarjotessa juhlavat puitteet , Ritva ja Markku Nepposen avustuksella. Lauantaina 21.8. kokoontui arvovaltainen juhlajoukko juhlistamaan klubin perustamista ja kulunutta , nyt jo 11 vuotta. Samalla julkistettiin virallisesti klubin standaari. Standaari louvutettiin suunnittelijalle Helene Lindforsille sekä klubin 10-vuotispäivänä klubin toiminnassa vielä mukana olleille perustajajäsenille. Puolisomerkki luovutettiin alusta asti mukana aktiivisena olleelle puolisolle , jonka suurta panosta ilman ei Pelastusarmeijan joulupatatoiminta olisi toiminut. Klubiin saatiin myös ensimmäinen Melvin Jones Fellowship- jäsenyys .
Kuvassa vasemmalta: Kaisa Haapala, puolisomerkin saanut Risto Valta, Päivi Valta, Hilkka Lucenius, Ritva Eronen. Anja-Kaarina Leino, MJF Ritva Nepponen, standaarin suunnittelija Helene Lindfors , Raija Holappa
Juhlissa kuultiin Timotei-kuoron laulantaa sekä Kirsi Jaakkolan ja Helene Lindforsin harmonikkamusiikkia sekä nautittiin Raija Holapan maukas kesäisen kevyt ateria. Alkuaikojen klubin kätilönä toiminut Helena Rahko toi oman tervehdyksensä klubille kertoen klubin syntyhistoriaa.
Timotei
Kirsi Jaakkola ja Helene Lindfors
Helena Rahko
Klubin lahjaksi saama Rusokirsikka istutettiin Willa Ellenin maille adventtikalenteritoimikunnan toimesta, Päivi Vallan tullessa lisäjoukoiksi , vesisateen kastellessa sekä puun että istuttajat.
Eipähän puu ainakaan kuivu!
Juhlien jälkeiseen viikkoon mahtui jo monenmoista toimintaa, C-piirin piirifoorum Rajamäellä ja adventtikalenterin suunnittelua ja puunistutusta. Tästä se toiminta taas lähtee!
Piirifoorum edustajat Jaana, Tuula, Anja-Kaarina, Ritva N
Adventtityöryhmä työssään: Jaana, Tuula, Hilkka, Anja-Kaarina, Tytti, Ritva E ja kuvaajana toiminut Ritva N
Ja tälläinen siitä tänä vuonna tuli!
Loppijärven hoitokalastukseen osallistuttiin taas kalastajien taukokahvituksen merkeissä.
Kalastajia rantautumassa.
Lokakuussa vieraanamme oli c-piirin piirikuvernööri Eija Björkbacka
Maaliskuussa 2022 oli kuukausitapaamisessa iloista juhlaa - saimme uusia jäseniä joukkoomme. Eva-Liisa otettiin virallisesti Maijastiinaksi ja ja Irma oli tutustumassa toimintaamme ja totesi meiningin mukavaksi i ja päätti liittyä seuraamme. Auttavia käsiä ei voi koskaan olla liikaa, joten hienoa kun haluatte olla mukana tässä auttamistyössä.
Irma pääsi heti mukaan juhlallisuuksiin , vierellään Tytti.
Tervetulotoivotukset Eva-Liisalle presidentti-Tuulalta.
Huhtikuussa MaijaStiinat lahjoitti 2 000 € Ukrainan pakolaisille Kansainvälisen Lions-liiton LCIF:n kautta. Suurin osa tästä lahjoitussummasta saatiin kutsuvieraille suunnatusta iltamista Willa Ellenissä. , tarjolla oli MaijaStiinojen talkoilla valmistamaa suomalaista ruokaa. Illan ohjelmassa oli Ukraina-aiheinen tietovisa, arvuuteltiin kansallislauluja ja Euroviisuja, pidettiinpä iltamiin perinteisesti kuuluvat arpajaisetkin. Illan taustamusiikkina soi ukrainalainen kansanmusiikki.
Suuren suuri kiitos kaikille avokätisille , hurmaaville vieraillemme. Huikea summa saatiin yhdessä kokoon. Ja suuri kiitos tietenkin kaikille talkoolaisille , jotka monin tavoin edesauttoivat illan onnistumista; kuka leipomalla, tekemällä ruokaa, olemalla paikan päällä . Kiitos myös paikan käyttöömme luovuttaneille Ritva ja Markku Nepposelle ja koko illan primus motorille Jaanalla, Yhdessä olemme enemmän.
Lohkon puheenjohtaja Ari Pakarinen oli kylässä huhtikuun kuukausikokouksessa, viestien ajankohtaisia ja tulevia asioita Lions-toiminnan tiimoilta. Tapaamisessa myös onniteltiin merkkipäiviään viettäneitä MaijaStiinoja , mm Ritva E oli klubin onniteltavana 85v. päiviensä johdosta.
sihteeri Minna ja Pressa Tuula
Päivi A ja Eva-Liisa osallistuivat huhtikuussa Nurmijärvellä C-piirin vuosikokoukseen.
Maijastiinojen yksi avustuskohde on nuoriso, jolle päätettiin lahjoittaa uusia pelejä kunnan kolmen nuorisotilan käyttöön. Lahjoituksen otti vastaan nuoriso-ohjaaja Aliisa, joka kiitti lahjoituksesta, ja kertoi niiden ensin päätyvän kesän leirien varustuksiin ja myöhemmin loppukesästä ko. nuorisotiloihin .
Vappuaattona Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjesti Läyliäisillä lastenpahtuman, jossa "varamummotiimi" , viiden MaijaStiinan voimin , osallistui MLL;n apuna. Porukkaa oli paljon, iloisia lapsia ja aikuisia; poniratsastusta, pomppulinnaa , arpajaisia, kaikenmoista tekemistä. Kahden vuoden tapahtuma-alan hiljaiselon jälkeen tämä oli toivottua ja sai huikean vastaanoton. Tämmöiseen osallistumme toistekin, näin tuumasimme.
Ja niin osallistuimmekin, Vanhan Syrjän perinneleikkipäivässä Helatorstaina olimme pienemmällä väellä (Eva-Liisa ja Kaisa tyttärensä kanssa)MLL:n apuna .
Valtakukka eli Päivi V teki lapsille kauniita kukkarannekoruja - ne olivat lapsille ilmaisia (MLL kustantasi materiaalin)
Toukokuun kuukausikokous vietettiin vieraissa, presidentti-Tuulan kotikonnuilla Riihimäellä. Riihimäen taidemuseolla, museopäivänä, tutustuttiin juuri avautuneeseen Maija Isolan näyttelyyn. Iltapala nautittiin Teatteriravintolassa., jolloin Irma otettiin virallisesti MaijaStiinojen jäseneksi. Tervetuloa!
MaijaStiinojen kukkatiimi , Eva-Liisa ja Irma, kävivät istuttamassa Hoivakoti Salmelan asukkaiden ja henkilökunnan iloksi kukkia. Ammpelikukat lahjoitti Kuusemon puutarha.
Suomen Lions-liiton vuosikokous oli tänä vuonna Kouvolassa, parin vuoden jälkeen voitiin kokoontua livenä. MaijaStiinoista paikalla olivat presidentti Tuula, Ritva N ja Irma. Ritva palkittiin kokouksessa "Helping hands" - tunnustuksella, hänen ollessa tärkeässä roolissa LCIF:n tukemisessa. (LCIF on lions-järjestön kansainvälinen säätiö, joka kerää varoja , joilla autetaan maailman hädänalaisia, kuten esim Ukrainan sodan uhreja).
Tuula ja Ritva N iltajuhlatunnelmissa (20-luvun tyyliin)
Kesäkuussa oli viranhaltioiden vaihtoilta, Koskicafe Kalamyllyn maukkaan iltapalan merkeissä. Tilaisuudessa muistettiin mm. kauden presidentti, sihteeri ja rahastonhoitaja,(Tuula, Minna , Tytti) , edellisviikon syntymäpäiväsankari (Anja-Kaarina 75v) , ojennettin klubin standaarit viiden vuoden jäsenyyden saavuttaneille (Tytti ja Ritva N) , ja palkittiin vuoden leijona (Jaana) ja kiitettiin kaikki muutkin Maijastiinat. Pressan käädyt vaihtuivat Tuulata Jaanalla.
Lapsiperheiden tukemista jatkettiin ; parin vuoden tauon jälkeen päästiin lahjoittamaan iloa haastavassa taloudellisessa tilanteessa oleville perheille huvipuistolippujen muodossa! Lahjakortit kävi preswidentti Tuula luovuttamassa perhetyöntekijä Jaana Eerolalle kunnan lapsi- ja perhepalveluista .
Aktiivinen kausi takana ja varmaan yhtä aktiivinen edessä! Paljon saatiin vuodessa aikaiseksi , kiitos kaikille MaijStiinojen vapaaehtoisille ja kaikille, jotka ovat osallistuneet ja tukeneet varainhankintaamme! Yhdessä olemme enemmän.!