Punainen Sulka 2016-2017
Punainen Sulka projekti oli valtakunnallinen. Klubeille oli annettu omat keräystavoitteet. Klubimme tavoite 13.600 €. Tätä summaa pyrimme keräämään erilaisilla tapahtumilla ja myyntiartikkeleillä. Emme aivan saavuttaneet tavoitettamme, keräyssummamme oli 10.201 €.
**********
Kesäkoti Invalan projekti 2015-2017
Klubin 50. v. juhlakokous päätti toteuttaa seuraavan kolmen vuoden aikana Kajaanin invalidien kesäkoti Invalan kunnostusremontin. Remontti käsitti päärakennuksen lattiaremontin ja uuden päällystyksen laittamisen, rantasaunan täydellisen kunnostuksen ja uudelleen sisustamisen ja piha-alaueiden ja majoitusrakennusten siistimisen.
Remontti ja kunnostaminen aloitettiin syksyllä 2015.
Siitä se kunnostusremontti lähti liikkeelle sekä piha-alueiden siistiminen.
Ja niin on saatu projektin ensimmäinen osuus valmiiksi. Päärakennuksen lattia on valmis. Seuraavakssi siirrytään saunan kunnostukseen. Se aloitetaan seuraavana keväänä.
Kesän alkuun sauna saatiin kylpykuntoon: uusi kiuas, pata ja siistimistä sillä. Homma jatkuu syksyllä lattiaremenotilla ja paneelauksella sekä lauteiden kunnostuksella.
Sisätyöt saatiin syksyn 2016 aikana valmiiksi. Lattian kunnostus jäi odottamaan kevättä 2017 ja lämpöisiä ilmoja.
Prjoktin päätös ja juhlallinen luovutus pidettiin Invalassa 18.5.2017
Koko Invala projektin vetäjä lion Pentti Haataja plkittiin Melvin Jones jäsenyydellä.
**********
LC Kajaani Linna 50 v. 15-16.5.2015
Klubin 50 v. juhlia vietettiin perinteeseen kuuluvin menoin. Perjantai-iltana aloitettiin juhlakokouksella ja uusien jäsenten vastaanotolla. Lauantai aloitettiin seppeleen laskulla Kajaanin sankarihaudalle ja kunniakäynti ja kukkalaitteiden lasku perustajajäsenten haudoille. Lauantai-ilta paattäyi sitten juhlaillalliseen ja ansioituneiden leijonien muistamiseen.
Alla kuvia perjantai-illan juhlakokouksesta.
Lauantaiaamuna kokoonnuttiin sankarihaudalle seppeleen laskuun.
Ja sen jälkeen tehtiin kunniakäynti ja kaukkalaitteiden lasku perustajajäsenten haudoille.
Lauantai-illan iltajuhla päätti juhlallisuudet.
**********
D 107 I-piirin piirikokous Kajaanissa 14.4.2012
Klubimme oli saanut järjestettäväksi piirimme piirikokouksen Kajaaniin 14.4.2012. Kokouksen pitopaikaksi Linnantauksen seurakuntakeskuksen. Keskuksen tilat soveltuivat erinomaisesti kokouksen pitopaikaksi. Osanottajia kokoukseen tuli 26 klubista n. 110 henkilöä. Klubimme talkoolaiset mukaanluettuna kokouksessa oli kaikkiaan n. 130 henkilöä. Kokouksen osanottajia oli kaikista piirimme äärilaidoista. Leikkisästi käytämme piiristämme nimitystä, että se ulottuu tajalta rajalle.
Piirikokous aloitettiin aamupäivällä juhlallisella avajaistilaisuudella. Suomen lipun saapumisen jälkeen klubimme tervehdyksen kokousväelle toi klubin presidentti Jari Juntunen, joka kertoi kokousväelle toiminnastamme. Piirikuvernööri Eino Jakkula toivotti piirin puolesta kokousosanottajat tervetulleiksi, Kauden aikana poisnukkeuneille leijonille sytytettiin perinteisen tavan mukaan kynttilät ja lisäksi lähetettiin seppelpartio sankarihaudalle muistoseppeleen muodossa. Seppelpartion lähettäminen on perinteinen tapa piirimme historiassa.
Nuorten musiikkiesitykset juhlistivat yhteistä kokoontumistamme. Kantele- ja pianomusiikkiesityksia saimme kuulla kajaanilaisten nuorten eisttäminä. Juhlaesitelmän piti PDG Asko Merilä aiheenaan Lionismi tänään. Kajaanin kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Jari Tolonen. Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Nälkämaan lauluun.
Lounaan jälkeen puolisot lähtivät omaan ohjelmaansa, tutustumaan kiertoajelun merkeissä Kajaanin kaupoungin nähtävyyksiin: Kajaanin kirkko, UKK:n muistomerkki, Eino Leinon ja Elias Lönnrotin patsaat, Linnan rauniot ja Tervakanava. Tästä matka jatkui sitten Paltaniemelle kuvakirkkoon, Keisarin tallille ja Eino Leinon talolle.
Kokouspaikalle jääneet aloittivat varsinaisen piirikokouksen pidon. Normaalien kokousioiden lopulla valittiin tulevien kausien piirikuvernöörit perinteiseen tapaan äänestämällä sekä palkittiin kauden aikana ansioituneet leijonat klubit. Piirikokouksen päätteeksi kukitettiin vasta valitut kuvernööri elekti ja varapiirikuvernöörit.
Äänestys on menossa ja tuloksia odotellaan.
Vasemmalla 1. VDG Eero Vilen LC Sotkamo Vuokatti, keskellä 2. VDG Susanna Saranlinna LC Oulu Hannat ja oikealla DG elekti Toivo Sistonen LC Kajaani Linna.
**********
Nuttuprojekti aloitettu 2011-
**********
Grillikota 2010
Klubi on perinteisesti tehnyt juhlavuotensa juhlakokouksessa päätöksen jostakin huomattavasta lahjoituksesta. Nyt lahjoituksen kohteeksi valikoitui kehitysvammaisten päiväkoti Pihlaja, jonne rakensimme grillikodan. Taloudelista apua saimme tämän projektin suorittamiseen Arne Ritari säätiöltä. Rakennus tehtiin heti kesäkuun alussa.
Juhlallinen luovutustilaisuus pidettiin syksyllä heti syyskuun alussa.
**********
Kotaprojekti 2002 Kehitysvammaisten palvelvelutalolle
Alkutahdit lyötiin 14.5.2002 ja siitä tämä projekti lähti liikkeelle.
Aloituksen jälkeen kokoonnuimme viikottain jatkamaan projektia.
Kolmannen talkookerran perästä kota alkaa jo saada muotonsa ja oikeat mittasuhteet.
Juhannusviikolla oltiin jo sisustushommissa ja kattokin oli saanut oikean katteen.
Juhannukseksi saatiin ja paikkoja kuntoon.
Keäkuun lopulla tehtiin täysin sisustushommia ja kotakiuaskin asetettiin paikalle.
Kota on valmis kesäkuun lopussa. Tässä tehdään tyytyväisenä loppukatselmusta
Projektin päätös, kauden lahjoitukset sekä kodan luovutus pidettiin elokuussa.
Ja lopuksi pidettiin päätöskaronkka, joss palkittiin Iikka, projektin vetäjä.
**********
LC Vuosikokous 1999
Kokouspaikkana oli Kajaznin halli. Läheiselle heikkakentälle oli lisäksi pystytetty teltta, johon mahtui reilut kaksituhatta hetkeä. Ruokailut ja juhlaillallinen tapahtui tässä teltassa.
Vuosikokous aloitettiin upealla marssilla Kauppatorilta Liikuntahallille. Osanottajia oli yli 2500.
Lauantai-illan iltajuhlaan ja juhlaillalliselle kokoonnuttiin telttaan.
Sunnuntaina, kokouksen päätyttyä kansainväliset vieraat vietiin tutustumaan Vuokattiin ja illan päätteeksi oli risteily Nuasjärvellä Katinkullasta Kajaaniin.
'