Kokoukset
Jäsenet

Alkuvaiheet

LC Kajaani Linna perustettiin, kun Lyndon B Jonsson oli Yhdysvaltain presidentti. Klubin syntyyn vaikutti ratkaisevasti kahdeksan vuotta aikaisemmin perustettu LC Kajaani.  Perustavaan kokoukseen 5.5.1965 osallistui  22 tulevaa veljeä. Klubin järjestysnumeroksi tuli 363.  Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ahvo Yli-Lonttinen. Klubi vietti samana vuonna 10.11.1965 perustamisjuhlaansa.

Klubin perustajajäsenet 5.5.1965

Toivo Lappalainen
Tauno Alho
Heimo Korhonen
Jaakko Sarlin
Yrjö Silovaara
Vilho Ryyppö
Toivo Lonkila
Kauko Riekkinen
Raimo Nieminen
Seppo Kiviniemi
Voitto Aho
Ahvo Yli-Lonttinen
Erkki Hiltunen
Pentti Pekkala
Erkki Niskasaari
Armas Nyholm
Pentti Nissinen
Aarre Komulainen
Heikki Zitting
Arvi Kolehmainen
*****
Aulis Korhonen
Pentti Räisänen
*****
 

Klubin toiminta lähti vauhdilla liikkeelle. Nuorilla leijonilla tuntuu olleen sellainen käsitys, että väsy ei tule koskaan. Samalla kun valmistauduttiin perustamisjuhliin, olivat veljet jo ison projektin kimpussa. Jo aikaisemmin Kajaanissa oli ollut esillä ajatus kasvatusneuvolan perustamisesta Kainuuseen. Asiaa lähdettiin ajamaan kolmimiehisen toimikunnan johdolla.  Tiedotustoimintaa asiasta vietiin eteenpäin lehdistössä  ja maakuntaradiossa. Mukaan kytkettiin maakuntaliitto ja kohta asia rupesikin rullaamaan omalla painollaan. Ennen kuin klubi täytti kolme vuotta, aloitti Kajaanin kasvatusneuvola toimintansa.

Aktiviteetit

Vuonna 1967 aloitetuista  suurista aktiviteeteistä on klubin ohjelmassa vielä kaksi: Laskiaisilottelu ja ryöstöleijona. Ryöstöleijona hankittiin edistämään klubien välisiä vierailuja Kainuussa. Laskiaisilottelusta on muodostunut yksi Kajaanin suurimmista talvitapahtumista. Parhaimpina vuosina osanottajia on  ollut Kaupunginlammen ympäristössä n. 8000.

1972 järjestettiin suurta huomiota herättänyt malmioperaatio näyttelyineen. Veljet Jorma Helle´n  ja Timo Kopperoinen toimivat puuhamiehinä.

Valtakunnallisesta operaatiosta Punainen Sulka selviydyttiin kunnialla veljien ja ladyjen täysipainoisen työn ansiosta. Kohta perää n seuranneessa operaatiossa Punainen Sydän ylitettiin selvästi asetetut keräystavoitteet. Myös muihin myöhemmin järjestettyihin Punainen Sulka operaatioihin klubimme on ansiokkaasti osallistunut ja saavuttanut sille asetetut tavoitteet.

Talvella 1980 aloitettiin joulukuusi-aktiviteetti sotaveteraaneille. Sen tuloksena moni kajaanilainen sotaveteraani on sen jälkeen saanut joulun alla kuusen kotiin tuotuna veljien toimesta. Toiminta jatkunut tämänkin joulun alla.

Sotainvalidien syyskeräyksessä klubin veljet ovat olleet aktiivisia. Olemme omalta osaltamme vuosikymmenien ajan hoitaneet varusmiesten kuljetuksen keräyskohteisiin.

Keväällä 1993 teimme retken Venäjän puolelle Vuokkiniemeen, jossa rakensimme terveystaloon portaat ja kunnostimme teitä. Ilmeisesti tämä projekti ei ollut kaikkien mieleen, koska Kainuun Sanomien yleisön osastossa ihmeteltiin sitä, kuinka tuonne pitää lähteä paikkoja kunnostamaan. Rajan itäpuolella apu otettiin kiitoksella vastaan, varsinkin keräyksellä saadut lääkkeet.

Jouluksi 1995 klubissa aloitettiin uusi aktiviteetti Leijonasinappi. Aloittamisesta lähtien sitä on ansiokkaasti viety eteenpäin.

Keväällä 2002 rakensimme ja lahjoitimme Kainuun Kehitysvammalaitokselle heidän alueelleen kodan. Tästä kodan rakentamisesta löytyy oma kuvasarja Klubin toimintaa osiossa.

Syksyllä 2002 suoritimme suuren vaatekeräysprojektin yhdessä muiden kajaanilaisten klubien kanssa Tallinnassa olevalle Peetelin seurakunnan katulapsikodille. Joulun alla viemme tarvikkeet ja rahat perille. Tästäkin löytyy oma kuvasarja Klubin toimintaa osiossa.

Monia muita ansiokkaita projekteja olemme vuosien saatossa suorittaneet.

1967 on klubimme toimesta aloitettu monia eri aktiviteettejä. Yksi näistä aktiviteeteista oli vappuna toteutettu Härkäpeijaiset Kauppatorilla- Alunalkaen grillissä oli härän ruho, jota grillattiin useita tunteja vappuyönä, niin että se oli aamulla sitten valmista myytäväksi. Klubi jatkoi tätä aktiviteettia n kymmenen vuoden ajan, kunnes luovutti sen toteutuksen perustamalleen LC Kajaani Vuohenki klubille. LC Kajaani Vuohenki huolehti aktiviteetista aina 2013 saakka johon tämä aktiviteetti katkesi. LC Vuohengin toiminta loppui 30.6.2014. LC Kajaani Linna päätti samana syksynä ottaa aktiviteetin uudelleen käyttöönsä ja Härkäpeijaiset, jolla nimellä se nyt tunnetaan jatkaa toimintaansa Raatihuoneentorilla, josta on tullut kajaanilaisten eri tapahtumien järjestämispaikka. Vuosien saatossa Härkäpeijaisten muoto on muuttunut, enää ei paisteta kokonaista härkää, liha on jalostunut valmiiksi pihveiksi, joita grillissä lämmitetään. Näin on tämä oiva tapahtuma lähtenyt jatkumaan vappuna 2015 sen alkuperäisen omistajan toimesta. LC Kajaani Linna viettää juuri toukokuussa 50 v. juhliaan, joten on hienoa, että tämäkin aktiviteetti on klubin toimesta vielä toiminnassa.

Valtakunnalliseen YLEn Hyvän Nenäpäiväkeräykseen klubimme on osallistunut useamman vuoden ajan, keräten silloin varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi.

Toinen merkittävä projekti kehitysmaiden lasten tai oikeammin vauvojen hyväksi on Nuttuprojekti, johon klubimme jäsenten puolisot ovat osallistuneet, kutoen nuttuja kehitysmaiden lasten synnytyssairaaloihin. Tämä ei varsinaisesti ole lionien oma projekti, vaan se on Suomessa toimivien lähetysjärjestöjen ideoima, jossa useiden Afrikan maiden synnytyssairaaloihin viedään Suomessa kudottuja nuttuja vastasyntyneille vauvoille. Klubimme toimesta on kustannettu ja kudottu useampia satoja nuttuja vuosien varrella.

Klubin lippu

Klubin 10-vuotisjuhlan alla 1975 luovuttivat ladyt klubille hankkimansa klubilipun. Naulaustilaisuus pidettiin 3.11.1975 ja vuosijuhla viisi päivää myöhemmin. Lehdissä ilmoitettiin silloin, että kahvin hinta nousee 3,52 markkaa kilolta.

Muuta tiedettävää

Klubin veljistä on vuosien kuluessa seuraavat toimineet piirikuvernööreinä: Ahvo Yli-Lonttinen, Heimo Korhonen, Juhani Alanen ja Toivo Sistonen. Muissa piirin luottamustehtävissä alueen-, lohkon- ja toimikuntien puheenjohtajina on ollut vuosien varrella useita veljiämme. Lisäksi jäseniämme on toiminut liiton eri tehtävissä vuosien varrella.

Piirikilpailun voiton: aktiivisin klubi, on klubimme saavuttanut muutaman kerran.

Klubimme on ollut vaikuttamassa muutaman uuden klubin perustamiseen Kajaanissa ja Kainuussa. Myöskin Leo-klubin perustaminen yhdessä LC Vuohengin kanssa on ollut aikaansaannostamme. Viimeisin perustamamme klubi on Kajaanin Kreivittäret keväällä 2007, joka on samalla ensimmäinen naisklubi Kainuussa.

1999 oli Kajaanissa Suomen Lionsliiton vuosikokous. Klubimme oli yksi järjestävistä klubeista ja jäsenemme kantoivat kokouksesta huomattavan järjestelyvastuun. Lisäksi klubimme toimesta on järjestetty liiton KVN kokous 2008 ja piirikokoukset 2006 ja 2012.

Ensimmäiset naisleijonat otettiin klubiimme 14.1.2009. He olivat: Aino Alanen ja Pauliina Saikkonen.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter