Kokoukset
Jäsenet

KYNTTILÖIDEN SYTYTYS ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ SANKARIHAUDOILLE

Uusimpana aktiviteettina on toimintaamme tullut itsenäisyyspäivän aamuna tapahtuva kynttilöiden sytytys sankarihaudoille. Kajaanin kaupunki huolehtii kynttilät ja klubimme sytyttää ne ja vei paikoilleen yhdessä tuulikupujen kanssa.

    

    

 

 

SINAPPI JOULUN ALLA

Sinappiaktiviteetti aloitettiin joulun alla 1995. Siitä lähtien sitä on aktiivisesti valmisttu  joka jouluksi. Nyt on vakiintunut käytäntö, että sinappipurkkeja on myynnissä itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna n. 650 purkkia. Sinappi keitetään aina puolessa välissä marraskuuta perjantaina ja lauantai aamuna on sitten purkitustalkoot.

Sinapin keitto kestää kaikkineen n. 6 tuntia.

      

Purkitus tapahtuu seuraavana päivänä ja käsityönä. Näissä talkoissa tarvitaan vähintään kymmenen henkeä, että homma saadaan hoidettua parissa tunnissa.

  

      

      

Sinpin myynti on sitten joulukuussa itsenäisyyspävän jälkeisenä viikonvaihteena.

      

 

 

LASKIAISILOTTELU LASKIAISSUNNUNTAINA

Laskiaisiloittelu on  vanhin klubimme akvititeeteistä. Se on aloitettu jo 1967. Tapahtumapaikkana on aina ollut Kaupunginlammen maasto. Vuosien saatossa tapahtuma on noudattanut samaa linjaa: Lapsilta lapsille. Toimintamuodot ovat vuosien varrella muuttuneet.

    

    

    

    

    

 

 

HÄRKÄPEIJAISET VAPPUPÄIVÄNÄ

Valmistelut tapahtumalle alkavat jo varhain aamulla välineiden kasaamisella ja paikoilleen laitolle.

                                                                  Kaikki on valmista!

  

Ja kauppa, makkarat ja lihat vaihtavat omistajaa.

      

  Munkit, kahvit ja simaa tekee myös kauppansa

 

Ja Raatihuoneentori on yleisöä täynnä muutama tunti aloituksen jälkeen!

 

VARAINKERUU PYRAMIDIT KOKO VUODEN

 

 

Pyrämidejä on klubillamme käytössä 3 kappaletta, jotka on sijoitettu: Prismaan, Tokmanniin ja K-Cityyn. Tällä hetkellä näitten tuotto    rahankeräyslupamme mukaisesti ohjataan   klubipäätöksen mukaisesti klubin katastrofirahaston kautta paikallisen-, valtakunnallisen-  tai  kansainvälisen hädän lieventämiseen.

Pyramiden tyhjennys hoidetaan klubin jäsenten toimesta pari kertaa vuodessa.

     

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter