Kokoukset

LEIJONAKAUSI 2020-2

 

SIRKKA TIMONEN ON KYRÖTTÄRIEN ÄITI

Ilman tarmokasta Sirkka Timosta ei Kyröttäriä olisi olemassa. Kyröttäret on jo kolmas naisklubi, jota hän on ollut perustamassa. Sirkka Timonen on itse ollut mukana LC-toiminnassa vuodesta 1993. Ensin  hän oli perustamassa LC Tampere Näsinneulaa, mutta kun se jakautui kahtia, hän liittyi perustajajäsenenä tamperelaisiin Hämettäriin.  Hämeenkyrön Kyröskoskella hän on asunut seitsemisen vuotta ja pohtinut jo pitkään, miten saada naisklubi myös Hämeenkyröön. Hän kypsytteli tätä pitkään ja kävi keskusteluja molempien hämeenkyröläisklubien, LC Hämeenkyrön ja LC Hämeenkyrö/Kyröskosken kanssa. Lokakuussa 2010 Kyröttäristä tuli totta, ja perustaminen tapahtui.

ALOITUS LC-HÄMEENKYRÖN LIITÄNNÄISKLUBINA

Järjestäytymiskokous ja liitännäisklubin perustamista valmisteleva kokous pidettiin 7.10.2010 Paussi-Paikalla.

Liitännäisklubin perustamiskokous pidettiin Ravintola Venttiilissä LC-Hämeenkyrön klubikokouksen yhteydessä 21.10.2010. Paikalla oli myös E-piirin piirikuvernööri Kalle Ylinen ja hänen puolisonsa Kaija Ylinen. Liitännäisklubin perustamisvaiheessa Kyröttäriä oli jo 12.


Kyröttärien järjestäytymiskokous oli 7.10.2010:  Mukana olivat Sari Vuorinen, Seija Myllymaa, Sirpa Lamminsivu, Marja-Liisa Kantti, Sirkka Wilkman, Leena Salmela ja Sirkka Timonen.

Piirikuvernööri Kalle Ylinen luovutti Lions-merkin Kyröttärien perustamista puuhanneelle Sirkka Timoselle. Takana Hämeenkyrön LC:n presidentti Heikki Uusitalo toivottamassa tervetulleeksi klubiin Kyröttärien Pirkko Ojansivua. Sirkka Timosella tosin lionsmerkki oli ennestäänkin, koska hän on ollut leijonatoiminnassa mukana jo vuodesta 1993. Tästä syystä hän palautti tämän ”ylimääräisen” takaisin heti seremonioiden jälkeen.

 

KLUBIN PERUSTAMINEN

LC-Hämeenkyrö/Kyröttäret r.y.:n perustamiskokous pidettiin Nuuttilassa 19.5.2011. Paikalla oli myös LC-Hämeenkyrön klubilaisia, jotka pitivät samassa paikassa klubikokouksensa. Perustavan kokouksen puheenjohtajana toimi LC-Hämeenkyrön presidentti Heikki Uusitalo.

Leijonanaiset yhteiskuvassa. Istumassa vasemmalta lukien Kaija Ylinen, Sirpa Lamminsivu, Seija Myllymaa, Maria Härkki-Santala, Sirkka Timonen ja Anu Leminen. Takana vasemmalta Leena-Maija Lindqvist, Merja Koskinen, Mervi Järvinen, Marja-Liisa Kantti, Anja Uusi-Erkkilä, Annukka Alppi, Merja Kurvinen, Tarja Järvinen (lokakuusta 2011 lähtien Metsänen), Tarja Hätönen, Sirkka Leena Wilkman, Pirkko Ojansivu (taempana), Leena Salmela, Vilja Pylsy ja Katariina Pylsy.  Perustamiskokoukseen eivät päässeet mukaan jäseniksi lupautuneista Maarit Lepistö, Jaana Koivula ja Sari Vuorinen.

E-piirin piirikuvernööri Kalle Ylinen luovutti presidentin käädyt Kyröttärien ensimmäiselle presidentille Maria Härkki-Santalalle perustamiskokouksessa.

Leijonanaiset ovat laskeneet leikkiä, että koska he ovat vielä "lapsia", vasta syksyllä 2010 syntyneitä, he leikkivät nalleilla. Naisklubilla on oma kainalonalle, jota he pukevat aina tilaisuuden mukaisiin asusteisiin. Perustamiskokouksessa toukokuussa 2011 tyttönalle oli juhlapuvussa. Muistoksi naisjäsenistään miesklubi LC-Hämeenkyrö sai naisilta poikanallen, joka oli puettu miehekkäästi, lions-merkkikin oli rintapielessä. Nalleidea on Sirkka Timosen (kuvassa), joka on Kyröttärien perustamisen moottori. Poikanallen sai ottaa vastaan LC-Hämeenkyrön päättymässä olevan kauden presidentti Heikki Uusitalo, joka toimi myös naisten perustamiskokouksen puheenjohtajana.


TOIMINTAKAUSI 2011-2012

Syksyn 2011 ensimmäinen klubikokous pidettiin Kahvila Kirsikassa keskiviikkona 14.9. Vasemmanpuoleisessa pöydässä istuvat Tarja Järvinen, Leena Salmela, klubin opasleijona Esko Rantala, Sirkka Leena Wilkman ja Seija Myllymaa. Ikkunan edessä olevassa pöydässä takana näkyvät Tarja Hätönen ja Mervi Järvinen, oikeanpuoleisessa pöydässä etualalla Sirpa Lamminsivu, hänen takanaan Arja Viitasaari ja oikealla Kirsi Keskinen. Klubiesitelmän piti Annukka Alppi. Hän kertoi  Kyröttärille ympäristökasvatuksesta.
Charter Night pidettiin Päivölässä Lavajärvellä 8.10.2011. Edellisen kauden piirikuvernööri Kalle Ylinen ja piirikuvernööri Päivi Ihamäki luovuttivat perustamiskirjan presidentti Maria Härkki-Santalalle. Juhlan juonsi Vilja Pylsy.

Charter Nightin porukkakuva: eturivissä keskellä presidentti Maria Härkki-Santala, hänestä vasemmalle Seija Myllymaa, Vilja Pylsy ja Tarjahannele Mäkinen, Mariasta oikealle Sirkka Timonen, Tarja Metsänen ja Kristiina Haavisto. Takana vasemmalta Merja Koskinen, Marja-Liisa Kantti, Sirkka Leena Wilkman, Tarja Hätönen, Mervi Järvinen, Sirpa Lamminsivu, Arja Viitasaari, Kaija Ylinen, Leena Salmela, Merja Kurvinen, Anja Uusi-Erkkilä, Pirkko Ojansivu, Maarit Lepistö, Anne Lindroos-Matintalo, Anu Leminen, Katariina Pylsy ja Leena-Maija Lindqvist. Kuvasta puuttuvat Annukka Alppi, Kirsi Keskinen, Jaana Koivula ja Sari Vuorinen.

Presidentti Maria Härkki-Santala (oikealla) luovutti vitjat kauden 2012-2013 presidentille Leena Salmelalle jo toukokuun kuukausikokoontumisessa, sillä Leena ei pääse viralliseen vahdinvaihtoon Kauhtualle kesäkuussa 2012.

 

 

Kirjalahjoitus Hämeenkyrön yhteiskoululle 9.11.2011

Lukudiplomikirjojen ympärillä kyröttäriä sekä äidinkielen opettaja Johanna Helminen ja sivistysjohtaja Kati Halonen. Vasemmalta lukien Merja Kurvinen, Vilja Pylsy, Katariina Pylsy, Mervi Järvinen (edessä istumassa), Tarja Metsänen, Seija Myllymaa, Maria Härkki-Santala, Kaija Ylinen, Sirkka Timonen (takana), kirja kädessä äidinkielen opettaja Johanna Helminen, Marja-Liisa Kantti, Pirkko Ojansivu (edessä istumassa), sivistysjohtaja Kati Halonen, Sirpa Lamminsivu (takana), Anu Leminen (edessä istumassa), Sirkka Leena Wilkman, Arja Viitasaari, Tarjahannele Mäkinen, Maarit Lepistö (takana), Leena Salmela, Anja Uusi-Erkkilä ja Merja Koskinen.

Kyröttäret lahjoitti Pirkanmaan lukudiplomikirjaluettelossa olevia kirjoja 32 kappaletta Hämeenkyrön yhteiskoululle. Kirjalahjoitusta oli ottamassa vastaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Johanna Helminen. Sivistysjohtaja Kati Halonen oli kertomassa kyröttärille Hämeenkyrön sivistys- ja kulttuuripalvelujen haasteista.

 

Nallen nimeksi Alma

Lions club Hämeenkyrö/Kyröttäret tarjoili kahvia Kyröskosken torilla kansainvälisenä maaseudun naisten päivänä, joka oli myös Valkoisen kepin päivä. Torilla oli mukana myös kyröttärien maskottinalle, jolle toriyleisö sai ehdotella nimiä.

Nimiehdotuksia tuli 50. Näistä nimistä kyröttäret valitsi marraskuun kuukausikokouksessaan nimen, jonka nalletyttö saa. Kyröttärien äänestyksen parilla äänellä voitti Alma, jota oli ehdottanut Hilkka Jaakkola. Hyvänä kakkosena kyröttärien suosiosta kilpaili nimiehdotus Rosaliina. Muut kärkeen nousseet nimet olivat Viivi, Elviira ja Serafiina.
Alma-nimeä ehdottanut Hilkka Jaakkola saa palkintona rasian, jollaisten myynnillä kyröttäret ovat keränneet varoja kuurosokeille. Tällaisen rasian arpaonni soi myös Arja Kykkäselle. Palkintorasioissa on myös joulunamuja.
Kaikkiin mukaviin asioihinhan liittyy myös tarina. Hilkka Jaakkola kertoi torilla kyröttärille Alma-nimen tarinan. Jaakkoloiden lapsenlapsi oli pyytänyt lahjaksi nallea. Isovanhemmat tekivät kovasti työtä etsiäkseen lapsenlapsen toivoman vanhanaikaisen näköisen kookkaan nallen kaikenlaisten modernien nalleprinsessojen tarjonnan joukosta. Heidän piti käydä useassa liikkeessä, ennen kuin toivottu nalle löytyi. Kun he sitten ojensivat pitkään etsityn nallen lapselle, tämä oli heti hihkaissut, että "toi on Alma". Tästä syystä ihanalla nallella ei Hilkka Jaakkolan mielestä voi olla mikään muu nimi kuin Alma, ja sitä hän ehdotti myös kyröttärille hyvällä menestyksellä.
Toripäivänä kyröttäret sai vapaaehtoisena kahvimaksuna lahjoituksena Tampereella olevan kuurosokeiden toimintakeskuksen hyväksi 168,20 euroa. Kyröttäret myös myivät kuurosokeiden hyväksi rasioita, joiden tuotto oli 184 euroa. Näitä rasioita kyröttäret myy seuraavan kerran Marrastorilla, jonne heiltä on tulossa myös kaikenlaista muuta joulupukinkonttiin sopivaa. Muulla myynnillä kyröttäret tukevat muun muassa paikkakunnan vanhusten ja nuorten virkistystoimintaa. Vanhusten ja nuorten hyväksy kyröttärillä on nyt joulun alla myös arpamyyntiä, niin sanotut kolmen koon arpajaiset, palkintoina kalkkunaa, kalaa ja kakkua.

Kansainvälinen maaseudun naisten päivä
ja Valkoisen kepin päivä 15.10.2011

Kansainvälisenä maaseudun naisten päivänä ja Valkoisen kepin päivänä 15.10.2011 kyröttäret olivat Kyröskosken torilla tarjoilemassa kahvia ja myymässä kuurosokeiden toimintakeskuksen hyväksi meneviä säilytys- ja sipulirasioita. Näkövammaisten päivää vietettiin jo 13.10. Nämä kaikki kolme teemaa yhdistettiin toritapahtumaan. Kyröttärien nallelle haettiin nimikilpailulla nimeä. Ehdotuksia tuli 50.

Nimiehdotuksista kyröttäret valitsi marraskuun kuukausikokouksessaan nimen, jonka nalletyttö saa. Kyröttärien äänestyksen parilla äänellä voitti Alma, jota oli ehdottanut Hilkka Jaakkola. Hyvänä kakkosena kyröttärien suosiosta kilpaili nimiehdotus Rosaliina. Muut kärkeen nousseet nimet olivat Viivi, Elviira ja Serafiina.
Alma-nimeä ehdottanut Hilkka Jaakkola saa palkintona rasian, jollaisten myynnillä kyröttäret ovat keränneet varoja kuurosokeille. Tällaisen rasian arpaonni soi myös Arja Kykkäselle.

Toripäivänä kyröttäret sai vapaaehtoisena kahvimaksuna lahjoituksena Tampereella olevan kuurosokeiden toimintakeskuksen hyväksi 168,20 euroa. Kyröttäret myös myivät kuurosokeiden hyväksi rasioita, joiden tuotto oli 184 euroa.

Charter Night lauantaina 8.10.2011

Charter Nightin porukkakuva: eturivissä keskellä presidentti Maria Härkki-Santala, hänestä vasemmalle Seija Myllymaa, Vilja Pylsy ja Tarjahannele Mäkinen, presidentistä oikealle Sirkka Timonen, Tarja Metsänen ja Kristiina Haavisto. Takana vasemmalta Merja Koskinen, Marja-Liisa Kantti, Sirkka Leena Wilkman, Tarja Hätönen, Mervi Järvinen, Sirpa Lamminsivu, Arja Viitasaari, Kaija Ylinen, Leena Salmela, Merja Kurvinen, Anja Uusi-Erkkilä, Pirkko Ojansivu, Maarit Lepistö, Anne Lindroos-Matintalo, Anu Leminen, Katariina Pylsy ja Leena-Maija Lindqvist. Kuvasta puuttuvat Annukka Alppi, Kirsi Keskinen, Jaana Koivula ja Sari Vuorinen.

Sirkka Timonen sai vastaanottaa juhlassa Lions-liiton I ruusukkeen  ansiomerkin. Ilman hänen aktiivisuuttaan kyröttärien klubia ei olisi perustettu. Merkin hänen rintapieleensä kiinnitti piirikuvernööri Päivi Ihamäki.

Charten Nightissa leijonalupauksensa antoivat uusista jäsenistä Anne Lindroos-Matintalo, Kristiina Haavisto ja Maarit Lepistö. Lupauksen otti vastaan presidentti Maria Härkki-Santala.

Jokainen kyröttäristä vuorotellen allekirjoitti perustamiskirjan. Allekirjoitusvuorossa rahastonhoitaja Seija Myllymaa. Suoritusta valvovat Kalle Ylinen ja Pirjo Mäkinen.

Kalle Ylinen luovutti allekirjoitetun perustamiskirjan presidentti Maria Härkki-Santalalle. Keskellä piirikuvernööri Päivi Ihamäki, oikealla taustalla illan juontaja Vilja Pylsy.

Illan yksi kohokohtia oli ruokailu. Pöydän antimista oli päävastuussa Sirpa Lamminsivu, jonka johdolla kyröttäret talkoovoimin taikoivat aterian. Ruokapöydässä vasemmalla Tero Vaali, pöydän takana Lasse Santala, Maria Härkki-Santala ja juhlapuhuja Heidi Rantala.

Kauden 2011-2012 ensimmäinen klubikokous
Kirsikka Kahvilassa 14.9.

Klubikokouspaikaksi valitussa Kahvila Kirsikassa oli syksyn ensimmäinen klubikokous keskiviikkona 14.9.2011. Pöydän päässä etualalla presidentti Maria Härkki-Santala. Pöydän vasemmalla puolella Sirkka Timonen, Anne Lindroos-Matintalo, Marja-Liisa Kantti ja Tarja Järvinen. Pöydän päässä (piilossa) Leena Salmela. OIkealla puolella klubin opasleijona Esko Rantala sekä Sirkka Leena Wilkman ja etualalla Seija Myllymaa. Ikkunapöydässä takana Tarja Hätönen ja Mervi Järvinen.

 

Kyröttäriä puolisoineen Äksön Naitissa
Viljakkalassa la 3.9.2011

Äksön Naitin tulokahveilla Kyröttärien porukka: Sirkka Leena Wilkman, Sirkka Timonen, Lasse Santala, Maria Härkki-Santala, Juha Hätönen, Tarja Hätönen, Merja Kurvinen, Ari Mäki, Kari Lamminsivu ja Sirpa Lamminsivu, kameran takana piilossa Leena-Maija Lindqvist.
Kyröttäristä Äksön Naitin vaiherikkaan kilpailun voittajajoukkueessa Kyröttäristä oli Merja Kurvinen (voittokuoharit kädessään) ja hänen puolisonsa Ari Mäki (Merjasta oikealle). Palkitsemisen suorittivat Viljakkalan leijonien keltaliiviset Esko Lammi (oikealla) ja Juhani Malkamäki.
Äksön Naitin teemana oli 30-luku ja Haverin kultakaivos. Tottakai huuhdottiin kultaa. Kyröttärien Sirkka Leena Wilkman huuhtomassa (kolmas oikealta).
Jo kahden hipun löytäminen toi henkilökohtaisena palkintona Viljakkalan leijonien "pytyn". Kyröttäristä sellaisen sai Leena-Maija Lindqvist (neljäs vasemmalta).

Kyröttärien maskottinalle oli myös mukana Äksön Nait -asussaan. Takana Sirkka Timonen sekä Juha ja Tarja Hätönen.
Nalletyttö pääsi myös tanssilattialle Jarmo Lindqvistin pokkaamana. Ja tietysti nalletyttö oli jo vaihtanut tanssi-illaksi juhlaleningin ylleen.

Syyskauden avajaiset Ökyvuorella

Presidentti Maria Härkki-Santala (vasemmalla) kutsui Kyröttäret aikuisine seuralaisineen Ökyvuoreen nuotioiltaan perjantaina 12.8.2011. Hänen takanaan Sirkka Timonen ja Seija Myllymaa, taustalla Vilja Pylsy ja Jere Lepola sekä pikku Tuure, Tarja Hätönen, sekä etualalla oikealla Kaija Ylinen, hänen takanaan Kristiina ja Pertti Haavisto. Nuotion äärellä selin Pauli Luovi ja makkaranpaistopuuhissa nuotion vasemmalla puolen Harri Mäntylä.

 

TOIMINTAKAUSI 2012-2013

Vitjojen vaihto
Luomajärven hevoskievarissa 6.6.2013

Kyröttärien vitjojen vaihto tapahtui Luomajärven hevoskievarissa torstaina 6.6.2013. Kauden 2012–2013 presidentti Leena Salmela (oikealla) luovutti presidentin vitjat Sirkka Leena Wilkmanille.

 

Äitienpäivän sää 12.5.2013 klo 12
Siljan patsaalla +14,1 astetta

Sään kävivät mittaamassa kyröttäristä Siljan patsaalla Pappilanjoen rannassa Pirkko Ojansivu, Arja Viitasaari ja Sirpa Lamminsivu. Todistajina olivat paikalla Seppo ja Helvi Poussa. Oikean lämpötilan olivat veikanneet Irmeli Kujanpää, Raili Teuho, Timo Tarkki, Päivi Ojala, Jamina Puska ja Irma Heiskanen. Heistä kukin saa 100 euron Ikaalisten Matkatoimiston lahjakortin. Kaikkien vastaajien kesken arvotut lahjakortit voittivat Birgitta Mäkinen, Jari Petro, Pasi Kivimäki, Tyyne Lappalainen, Marja-Liisa Vuorinen ja Kaija Ylinen. Veikkauksen tuotto käytetään omaishoitajien virkistäytymiseen. Kiitos kaikille veikkaukseen osallistuneille.

 

Äitienpäiväkonsertti hämeenkyröläisten
päihderiippuvaisten äitien hyväksi

Kyröttäret järjesti sunnuntaina 12.5.2013  äitienpäiväkonsertin. Konsertissa lauloivat baritoni Waltteri Torikka ja tenori Valtteri Yrjölä. Heitä säesti Maila Böhm (puuttuu kuvasta). Kyröttärien Sirkka Timonen kiittämässä ruusulla Waltteri Torikkaa. Helmi Tarkki, Turkka Antila ja Jere Lepola lausuivat F.E. Sillanpään tekstejä. Ohjaus Panu Rajala. Jere Lepola juonsi konsertin. Lepolaa kukittavassa kyröttäristä Vilja Pylsy, joka on myös F.E. Sillanpään 125-juhlavuoden projektipäällikkö.  Konserttin tuotto osoitetaan päihderiippuvaisten äitien auttamiseksi.

 

Presidentin palkitsemisia klubikokouksessa 8.5.2013

Presidentti Leena Salmela (keskellä) jakoi presidentin palkintoja kevään viimeisessä klubikokouksessa. Hän palkitsi sihteeri Sirpa Lamminsivun (vasemmalla) ja rahastonhoitaja Kaija Ylisen sekä uusimman jäsenen Saija Petron (toinen oikealta), joka on lyhyessä ajassa ehtinyt jo olla hyvin aktiivinen klubin projekteissa ja aktiviteeteissa. – Past presidentti Maria Härkki-Santala (oikealla) sai kansainvälisen hyvän presidentin mitalin.

 

Kyröttärien lipun suunnittelu menossa

Kyröttäret ovat suunnittelemassa omaa lippua. Tarkoitus on saada lippu niin, että lipun naulaus- ja vihkiäisjuhlaa voidaan viettää lokakuussa 2013. Lipputyöryhmässä ovat Sirkka Timonen, Merja Koskinen ja Leena-Maija Lindqvist. Työryhmä kävi keskustelemassa lipun toteutuksesta Aitoon Lipputehtaassa tiistaina 6.5.2013. Kuvassa Aitoon Lipputehtaan Ari Järvisen ja Miia Porvali sekä Kyröttärien Sirkka Timonen ja Merja Koskinen. Leena-Maija Lindqvist kameran takana.
Miia Porvali esitteli lipputehdasta kyröttärille. Kuvassa Sirkka Timonen ja Merja Koskinen.

 

Vieraita Lempäälästä maaliskuun 2013 klubikokouksessa

LC Lempäälä/Sääksjärven naiset olivat isolla joukolla vieraina maaliskuun klubikokouksessa 13.3.2013. Kotorinteen sali oli täpösen täynnä. Kokouksessa Kyröttärien Maarit Lepistö (seisomassa selin) esitteli kirjettä, jonka hän on laatinut Kyröttärien islantilaiselle ystävyysklubille.

 

Sarastukselle tuhat euroa maaliskuun 2013 klubikokouksessa

Kyröttäret luovuttivat kirkkokonsertin tuotosta tuhat euroa mielenterveyskuntoutujien Sarastus ry:lle maaliskuun klubikokouksessa. Sitä olivat ottamassa vastaan Sarastuksen puheenjohtaja Pia Tola ja varapuheenjohtaja Pia-Maria Siltaloppi. Kyröttärien presidentti Leena Salmela sai ottaa vastaan Sarastuksen kiitoskortin.

 

Leijonien kirkkopyhä tammikuussa 2013

 

Pastori Anu Lemisen johdolla Kyröttäret sekä paikkakunnan miesklubit päättivät tammikuun Lions-viikon leijonien kirkkopyhään sunnuntaina 13.1.2013 Hämeenkyrön kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen oli seppeleen lasku sankarihaudalla ja kirkkokahvit Isopappilassa. Messussa avustivat kaikki Hämeenkyrön Lions-klubit. Kirkkokahvien kahviraha osoitettiin huumeiden vastaiseen työhön Hämeenkyrön nuorten parissa  Lions Clubien Quest-toiminnan kautta.

 

Uusi jäsen Kyröttäriin

Kyröttäret sai klubikokouksessaan 12.12.2012 jälleen uuden jäsenen. Saija Petro (keskellä) antoi leijonalupauksensa ja hänen kumminsa Sirkka Timonen (oikealla) kummilupauksen. Lupaukset otti vastaan presidentti Leena Salmela. 

 

Neljä uutta jäsentä antoi Lions-lupauksensa marraskuussa 2012

Ulla-Maija Hakala (vasemmalla), hänen kumminsa Leena Salmela, Leena Karhenmaa, hänen ja Kaija Maijamaan kummi Leena-Maija Lindqvist,  Kaija Majamaa, Saija Rasin kummi Sirkka Timonen sekä Saija Rasi. Jäsenkatoa kyröttärillä ei ole tiedossa, sillä marraskuun klubikokouksessa oli jälleen yksi uusi jäsenehdokas tutustumassa toimintaan ja esittäytymässä.

 

 

Marrastori aloitti joulukauden

Kyröttäret vuoden 2012 Marrastorilla Kehäkukan pihapiirissä. Myynnissä jouluruokia, leivonnaisia ym. Myyntipöydän takana aamupäivästä päivystivät Sirkka Wilkman, Leena Salmela ja Sirpa Lamminsivu.

 

Ystävyysklubi Pohjanakat Kuusamossa

Kyröttärillä on ystävyysklubina Pohjanakat Kuusamossa. Kyröttärien Sirkka Timonen piiahti Pohjanakkojen vieraana pohjoisen matkallaan Rukalla. Kuvassa Pohjanakkojen past presidentti Kirsti Ketola, jäsen Irja Säämänen, Kyröttärien Sirkka Timonen sekä Pohjanakkojen sihteeri Marja Hahtola.
 

Jouluinen kirkkokonsertti Hämeenkyrön kirkossa 25.11.2012

Hämeenkyrön kirkko täyttyi sunnuntaina 25.11.2012, kun Kyröttäret järjestivät jouluisen hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotto menee Sarastus ry:n kautta mielenterveyskuntoutujille sekä Hämeenkyrön ikäihmisten kynttiläkirkkokonserttiin. Kirkkokonsertissa esiintyivät (vasemmalta lukien) pianisti Janne Anttila, laulajatar Johanna Oksi, tenori Valtteri Yrjölä sekä säestäjänä Ilkka Niemi (kitara, viulu).

 

Äksön Nait Heiskalla 15.9.2012

Kyröttäret järjesti Äksön Naitin Heiskalla teemalla Kulttuuri ja ympäristö. Rastitehtävissä oli aiheita kummallakin teemalla. Kahdeksas yllätysrasti sisälsi näytelmän katkelman, jollaisen jokainen ryhmä sai esitettäväkseen.

Rastitehtävissä voittajaksi selviytyi Tapani Matintalon vetämä ryhmä 3, jossa kisasivat myös Henry Koivisto, Kari Ala-Mikkula, Marja Sundström-Pullinen, Tanja Vauhkonen, Kirsti Myllynen ja Sanna Ruohonen.

Toiseksi tuli Esko Rantalan vetämä ryhmä, jossa kisasivat myös Juhani Malkamäki, Anneli Mäkelä, Aira Sulonen, Minna Nikunoja, Paula Sutinen ja Sirpa Lindgren.

Kolmannen sijan saavutti Heikki Uusitalon vetämä ryhmä, jossa kisasivat Ari Mäkinen, Aune Ratas, Lea Aartelo ja Maj-Lis Petrell.

Tapani Matintalon vetämä ryhmä saattoi tuulettaa myös näytelmäkilpailun voitollaan. Lahjaksi jokainen sai maailmalta kerätyn mukin ja kuohuviinipullon.

Tärkeä ohjelmanumero oli ruokailu. Pääkokkina hääri Sirpa Lamminsivu (oikealla) apunaan Anne Lindroos-Matintalo (kuvassa) ja Mervi Järvinen. Ruoka oli valtaosin lähiruokaa Hämeenkyröstä.

Keittiössä häärännyt Mervi Järvinen kaatamassa mehua Kyröttärien presidentille Leena Salmelalle.

Ruokailu alkamassa ja näytelmäkäsikirjoitukset jaettu. Aikaa ryhmillä oli suunnitella esiintymistään ruokailun ajan.

Antinsalin ovella Kyröttärien presidentti Leena Salmela ja keittiössä touhunnut Anne Lindroos-Matintalo.

Saija Rasi ja Johanna Vilhula olivat ottamassa vastaan ilmoittautumisia ja auttoivat kaikessa, missä apua tarvittiin. Tässä ravistelussa pöytäliina.

Alma-nalle oli tietenkin mukana Äksön Naitissa. Tässä maskottinalle poseeraa Kyröttärien "äidin" Sirkka Timosen rinnalla.

Arpajaisvoittoja oli odottamassa onnettaren suosikkeja.

Arpoja kierteli myymässä Katariina Hätönen.

Oscar-gaalassakin jaetaan aina palkinnot parhaalle nais- ja miespääosan näyttelijälle. Äksön Naitin paras naisnäyttelijä oli Maija Salonen.

Parhaasta miespääosasta palkittiin Pentti Mattila (kuvassa keskellä) Harri Isomuotian (oikealla) vetämän ryhmä 7:n näytelmässä.

Kuntatietoa kyselivät ykkösrastilla Merja Koskinen ja Tarjahannele Mäkinen.

 

Valitettavasti rastitehtävien monia vastauksia ei ole lupauksista huolimatta pystytty pistämään nettisivuille.

Kakkosrastilla oli tehtävänä tunnistaa 1–7 puulajia. Oikeat vastaukset ovat 1) pihlaja, 2) leppä, 3) mänty, 4) paju, 5) koivu, 6) kuusi ja 7) haapa.  Juha Hätönen ja Ari Mäki olivat tämän tehtävän järjestäjät. Miehet ohjasivat myös parkkipaikalla.

Kolmosrastilla piti rakentaa matokomposti. Tätä rastia hoitivat Annukka Alppi ja Marja-Liisa Kantti.

Kolmosrastin toinen tehtävä oli metrin korkuisen halkopinon rakentaminen annetuista haloista niin, että pino pysyi myös pystyssä.


Neljännellä rastilla Tarja Hätönen (oikealla) ja Arla-Emilia Pelli pistivät osanottajat tunnistamaan erilaisia maatalouden ja hevosharrastukseen liittyviä esineitä. Oikeat vastaukset tulivat esitellyiksi jo palkintojen jaon yhteydessä.

Kierrätysteoria-aiheisia kysymyksiä olivat järjestäneet Äksön Naitiin viidennelle rastille Katariina Pylsy ja Arja Viitasaari. Rastilla piipahtamassa myös Vilja Pylsy (vasemmalla), joka toimi Äksön Naitin juontajana.

 

Valitettavasti rastitehtävien monia vastauksia ei ole lupauksista huolimatta pystytty pistämään nettisivuille.

Kasvien tunnistustehtävä oli kuudennella rastilla. Sen järjestelyistä huolehtivat Anja Uusi-Erkkilä ja Merja Kurvinen. Rastille piipahti myös Sirkka Timonen, joka myi arpoja Katariina Hätösen "apulaisena".

 

Valitettavasti rastitehtävien monia vastauksia ei ole lupauksista huolimatta pystytty pistämään nettisivuille.

Sanaleikin seitsemännelle rastille järjestivät Tarja Metsänen ja Sirkka Leena Wilkman.

 

Valitettavasti rastitehtävien monia vastauksia ei ole lupauksista huolimatta pystytty pistämään nettisivuille.

 

 

Toimintakausi 2012-2013 alkoi Santaloiden
kesämökin lätyn- ja makkaranpaistoillalla

Kyröttäret aloitteli kauden 2012-2013 toimintaa 8. elokuuta 2012 past presidentti Maria Härkki-Santalan ja hänen puolisonsa Lasse Santalan mökillä lättyjen, makkaranpaiston ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Kauden 2012-2013 presidentti Leena Salmela hääräilemässä makkaragrillin äärellä.

E-piirin piirikuvernööri Tapani Matintalo ja hänen puolisonsa, kyrötär Anne Lindroos-Matintalo kertoivat mukavassa elokuun illanvietossa kuulumisia Etelä-Korean kansainvälisestä kongressista, jossa he olivat edustamassa E-piiriä.

Kyröttäret on saamassa jälleen yhden uuden jäsenen. Elokuun illanviettoon Santaloiden mökillä osallistui kyröttäriin tutustumassa oleva Saija Rasi puolisonsa kera.

Jyväskylän liittokokouksessa kesäkuussa 2012

Jyväskylän liittokokouksen paraatissa Sirkka Timonen, Tarja Hätönen, Tarja Metsänen ja Anne Lindroos-Matintalo.

Anne Lindroos-Matintalo ja Tapani Matintalo E-piirin paraatin etujoukoissa.

 

Kotorinteelle omenapuita

Usko ja Mervi Järvinen istuttamassa Huvitus-omenapuuta Kotorinteen pihamaalla toukokuussa 2012. Kyröttäret lahjoittivat Kotorinteelle sekä omenapuita että marjapensaita.

 

Vaihtokokous Kauhtualla talviuimareiden saunalla

Kauhtuan saunalla vaihtokokouksessa muun muassa Maria Härkki-Santala, Leena-Maija Lindqvist (takana), Merja Koskinen, Sirkka Timonen (takana), Merja Kurvinen, Tarja Metsänen (takana), Arja Viitasaari, Sirpa Lamminsivu (takana), Mervi Järvinen ja Marja-Liisa Kantti.

Perustamiskirja oli vaihtokokouksessa mukana kehystettynä.

 

Lukumaraton Kurjenmäkikodissa

Kyröttäret osallistui Kurjenmäkikodissa järjestettyyn lukumaratoniin. Kyröttäristä kuvassa (taustalla vasemmalla) Tarja Metsänen ja (taustalla oikealla) Tarjahannele Mäkinen.

 

Sisupartion kanssa retkipäivän vietossa Kyröskosken harjulla

Sisupartion retkipäivään kyröttäristä osallistui Arja Viitasaari. Koska kuva on hänen ottamansa, häntä ei tässä näy. Sisulaisia jumppatuokiossa.

 

Kesäpäivä Hätösten hevostilalla

Tarja Hätönen (vasemmalla) kutsui kyröttäret tutustumaan hänen ja puolisonsa Juha Hätösen hevostilaan.

Hätösen tilalla tutustumiskierroksella heinäkuussa 2012.

 

Talkoojuhla Myllykolussa

Kyröttäret talkoilivat kesällä 2011 Myllykolussa. He saivat kutsun kesäkuussa 2012 talkoojuhlaan. Kuvassa kyrötär Vilja Pylsy, joka toimi Myllykolu-projektin vetäjänä.

Myllykolun talkoojuhlassa Juha ja Tarja Hätönen, Keijo Äijälä ja Sirkka Timonen.

 

Mahnalan Ympäristökoululla

Kyrötär ja Mahnalan koulun opettaja Annukka Alppi kutsui kyröttäret tutustumaan kouluun toukokuussa 2012. Kuvassa Tarja Metsänen, Maria Härkki-Santala, Leena Salmela, Tarjahannele Mäkinen ja Marja-Liisa Kantti.

 

Sosiaalijohtaja Taina Niiranen vieraana
toukokuun kuukausikokoontumisessa

 

Kirpputorimyynnillä varoja hyväntekeväisyyteen

Lauantaina 17.3. kello 8 - 15 Kyröttärillä oli Pirkko Ojansivun organisoima kirpputori S-marketin pihassa Hämeenkyrön kirkolla. Kyröttäriä oli paikalla runsaasti ja ostajiakin piisasi. Pöydän takana oikealla Arja Viitasaari ja hänen rinnallaan presidentti Maria Härkki-Santala.

Touhutiimi Tupalassa ja Kurjenmäki-kodissa

Kurjenmäki-kodin ulkoilupäivän 20.3.2012 lämmikkeeksi vanhuksille tarjoiltiin kahvia. Kahvia tarjoilemassa kyröttäristä Leena Salmela.

Kurjenmäki-kodin ulkoilupäivää vietettiin tiistaina 20.3.2012. Ikäihmisiä oli ulkoiluttamassa muun muassa Anja Uusi-Erkkilä.

Virkistystoimintaa on järjestetty Tupalassa kerran kuukaudessa. Tupalan 95 vuotta maaliskuussa 2012 täyttäneelle Anna-Liisa Toiviaiselle kyröttäret ostivat lahjaksi atsalean ja onnittelukortiksi Jörg Zinkin kirjasen Jumalan Taivaan alla. Anna-Liisa lausui kyröttärille kauniin, opettavaisen runon Risti, joka sopi myös hyvin pääsiäisen aikaan.


 

Leijonien kirkkopyhä 15.1.2012

Leijonien kirkkopyhän järjestelyissä Kyröttärien ohessa olivat LC-Hämeenkyrö ja LC-Hämeenkyrö/Kyröskoski. Jumalanpalveluksen jälkeen oli seppeleenlasku sankarihaudalla ja sen jälkeen kirkkokahvit Isopappilassa. Ristikulkueessa Kyröttäristä oli Tarja Metsänen, Hämeenkyrön klubista Seppo Kujala ja Kyröskosken klubista Harri Isomuotia. Seppeleen laskivat klubien presidentit Teemu Keskinen, Maria Härkki-Santala ja Jarkko Mustajärvi. Lippuvartiossa oli kaksi partiotyttöä Hämeenkyrön Hälläpyöristä, kuvassa näkyy Silja Jääskeläinen. Suomen lippua kantaa Hämeenkyrön klubin past presidentti Heikki Uusitalo.

 

 

TOIMINTAKAUSI 2013-2014

Kävelytestipäivä 24.5.2014

Talkooporukkaa valmiina järjestelyihin: Marja-Liisa Kantti, Anja Uusi-Erkkilä, Merja Koskinen, Maria
Härkki-Santala, Tarja Metsänen ja Sirkka Leena Wilkman. Kävelytestin tuotto käytetään hämeen-
kyröläislasten askartelutarvikkeiden hankintaan.

Etualalla vasemmalla Ulla Hakala, joka kantoi päävastuun kävelytestipäivän järjestelyistä.

 

Puffettia kävelytestissä hoitivat Sirpa Lamminsivu ja Sirkka Timonen.

Ilmoittautumisia ottivat vastaan Arja Viitasaari ja Maria Härkki-Santala.

Kävelytestipäivän järjestelyistä päävastuun kantoi kyröttäristä Ulla Hakala (vasemmalla edessä).

 

Lahjoitus Sisu-partiolle 14.5.2014

Kyröttärien presidentti Sirkka Leena Wilkman (vasemmalla) luovutti sääveikkauksen tuoton 1000 euroa Hämeenkyrön Hälläpyörien Sisu-partiolle klubikokouksessa 14.5.2014. Palkintoa olivat ottamassa vastaan (oikealta lukien) Jaana Kärkelä, Rami Niinimäki, Kati Korhonen ja Sirkku Lehto.

 

Key-palkinto 14.5.2014

Kyröttärien presidentti Sirkka Leena Wilkman luovutti klubikokouksessa 14.5.2014 Key-palkinnon Leena-Maija Lindqvistille. Lions Clubs International antaa palkinnon sellaiselle leijonalle, joka on menestyksellisesti avannut lionismin oven vähintään kahdelle henkilölle.

 

Leijonien kirkkopyhä 12.1.2014

Hämeenkyrön kirkossa vietettiin leijonien kirkkopyhää sunnuntaina 12.1.2014.  Jumalanpalvelukseen osallistuivat kaikki kolme Hämeenkyrön klubia. Jumalanpalveluksen jälkeen oli seppeleenlasku sankarihaudalla.

 

Lipun naulaus ja vihkiminen Heiska-Salissa
lauantaina 23.11.2013

Kyröttärien lippua kannattelee Charter presidentti Maria Härkki-Santala. Lipun vihki ja siunasi pastori Anu Leminen, joka on itsekin kyrötär. Oikealla Kyröttärien presidentti Sirkka Leena Wilkman, jolle Maria Härkki-Santala luovutti lipun vihkimisen jälkeen. Taustalla kansallispuvussa Saija Petro, joka oli Merja Koskisen kanssa naulaustilaisuudessa lipun airuena.

 

Uusi jäsen klubikokouksessa 13.11.2013

Pauliina Mansikkamäki (keskellä) antoi leijonalupauksensa klubikokouksessa 13.11.2013. Hänen kumminsa Tarja Hätönen (vasemmalla) antoi kummilupauksen. Lupaukset otti vastaan presidentti Sirkka Leena Wilkman.

Johanna Vilhula kertoi klubikokouksessa Quest-toiminnasta ja teetti myös kyröttärillä testin, joka auttoi itsetuntemuksessa ja pisti myös pohtimaan, miten ihan vastakkaisen luonteinen ihminen voi olla tuki ja täydentäjä itselle ja mitä tältä voisi oppia.

 

Uusia jäseniä klubikokouksessa 9.10.2013

Klubikokouksessa oli kaksi uutta tutustujaa: Zhou Ying eli Inni (etualalla oikealla) sekä Pauliina Mansikkamäki (takana olevan pikkupöydän äärellä oikealla). Linnan lounaan tiloissa seinän puoleisen pöydän äärellä istumassa Sirkka Timonen, Maria Härkki-Santala, Marja-Liisa Kantti, Tarja Hätönen ja pikkupöydässä Maarit Lepistö. Ikkunapöydässä takana näkyvillä Arja Viitasaari.

Anneli Järvinen-Paananen antoi Lions-lupauksensa. Leijonamerkin hänen rintaansa kiinnitti hänen kumminsa Merja Koskinen. Lions-lupauksen ja kummilupauksen otti vastaan presidentti Sirkka-Leena Wilkman (oikealla).

Tutustumassa ollut Zhou Ying eli Inni kirjoitti nimensä liitutauluun myös kiinalaisin kirjaimin.

Pauliina Mansikkamäki esittelemässä itseään. Pöydän äärellä istumassa Kyröttäristä Maarit Lepistö ja Anu Leminen.

Kokousesitelmän näkemisestä piti Merja Koskinen. Pöydän takana sihteeri Sirpa Lamminsivu ja presidentti Sirkka Leena Wilkman.

Alma-nallen paras asu -äänestyksen tulokset

Toriyleisö sai lauantaina 5.10.2013 Kyröskosken torilla äänestää Alma-nallen kahdeksasta eri asusteesta mieleisimmän. Asu numero 4 voitti. Äänestäjien kesken arvottiin palkintoja. Palkintoja voittivat 1) Matti Viitanen - sähköhammasharja, 2) Hinriikka Lindqvist - jälkiruokakulhot, 3) Lahja Pakarinen - jälkiruokakulhot, 4) Anna-Liisa Sillanpää - kynttilälasit, 5) Anna-Liisa Suomela - valosarja, 6) Pirjo Sorvajärvi - joulu-cd, 7) Seppo Hyypöläinen - joulu-cd,  Irja Metsänen - meikkipussi, 9) Esko Sorvajärvi - meikkipussi ja kynttilä ja 10) Emilia Salomäki - meikkipussi ja suklaapatukka.

Voittaja-asu numero 4 sai annetuista 65 äänestä 19 ääntä.

Asu 1 (oli nallen päällä) sai 14 ääntä, asut 5 ja 7 saivat 8 ääntä, asut 2, 6 ja 8 saivat 4 ääntä ja asu 3 sai 2 ääntä. Kahdessa lipukkeessa ei ollut lainkaan numeroa.

Alma-nallen yllä torilla ollut asu numero 1 tuli äänestyksessä toiseksi 14 äänellä.

 

Ystävyysklubi Pohjanakkojen vieraana Kuusamossa 27.29.9.2013

Kyröttäret tapasi Pohjanakkoja Kuusamossa, jolloin ohjelmassa oli Hannu Hautalan luontokuvien katselua, Bjarmiassa shoppailua ja nokkipannukahvit Kiutakönkäällä. Yhteispotretissa Kiutakönkäällä vasemmalta lukien Kyröttäristä Sirkka Timonen, Pohjanaikoista Hilkka Paloniemi, heidän vieraansa Päivi Tuomikoski-Koiranen, Marja Hahtola, Helena Torssonen, Kirsti Ketola (takana) ja presidentti Taina Määttä sekä toisella puolen eturivissä Kyröttäristä Arja Viitasaari, Saija Petro ja Kyröttärien matkassa ollut Birgitta Mäkinen sekä takarivissä Kyröttärien presidentti Sirkka Leena Wilkman, Pohjanakkojen Jaana Pesonen, Kyröttärien Tarja Hätönen, Anja Uusi-Erkkilä ja Leena-Maija Lindqvist.

Islannin ystävyysklubin vieraana syyskuussa 2013

Kyröttärien tiedottaja-nettivastaava Leena-Maija Lindqvist (takana oikealla kädessään lahjaksi saatu Foldin standaari) tapasi Islannin matkallaan ystäväklubi Reykjavik Foldin presidentin Bergljót Jónsdóttirin (edessä vasemmalla), Hrund Hjaltadóttirin, Aníta Knútsdóttirin sekä Margrét Pálfríður Magnúsdóttirin (edessä oikealla).

 

Toimintakauden ensimmäinen kokous
Linnan Lounaan tiloissa

Kyröttärien uusi kokoontumispaikka on Linnan Lounas Koskilinnassa. Kauden ensimmäinen kokous pidettiin keskiviikkona 11. syyskuuta. Ikkunapöydässä istuivat (edestä lukien) Maria Härkki-Santala, Sirkka Timonen, E-piirin ensimmäinen varapiirikuvernööri Esko Hietanen, Ulla Hakala, Tarja Metsänen, Kaija Majamaa ja Johanna Vilhula.

Seinän puolella olevassa pöydässä istuivat Tarja Hätönen (selin), Merja Koskinen, Marja-Liisa Kantti, Saija Petro, Merja Kurvinen, Kyröttäriin tutustumassa ollut Anneli Järvinen-Paananen sekä Arja Viitasaari.

Presidentti Sirkka Leena Wilkman (oikealla) ja sihteeri Sirpa Lamminsivu.

 

Santaloiden mökillä kauden 2013–2014 avaus

 

Charter presidentti Maria Härkki-Santala on luonut perinteen, että elokuussa toimintakausi aloitetaan nuotioillalla Ökyvuoressa. Tänä vuonna sateinen ilta siirsi kyröttäret Ökyvuoresta Santaloiden mökille, missä kyröttärille lettuja paisteli Lasse Santala. Paistomakkaroiden kera kyröttäret saivat Maria Härkki-Santalan valmistamaa mainiota perunasalaattia. Kuvassa tiedottaja Leena-Maija Lindqvist, rahastonhoitaja Merja Koskinen, charter presidentti Maria Härkki-Santala, lipputoimikunnan puheenjohtaja ja kyröttärien äiti Sirkka Timonen sekä makkaranpaistoa aloitteleva Jarmo Lindqvist.

Kyröttärien perinne on jo elokuinen kauden avaus Ökyvuoressa nuotioillan merkeissä, mutta tälläkin kertaa sää siirsi tapahtuman Santaloiden mökille. Kuvassa Anneli Järvinen-Paananen (tutustumassa ensimmäistä kertaa kyröttäriin), Saija Petro, Arja Viitasaari, Sirkka Leena Wilkman, Sirpa Lamminsivu (piilossa) ja Merja Koskinen.

Asko Paananen ja Anneli Järvinen-Paananen olivat tutustumassa kyröttäriin.

Saija Petro esitti kyröttärille itämaista tanssia. Taustalla Pentti Haavisto, Asko Paananen ja istumassa illan emäntä Maria Härkki-Santala.

 

Vuosikokous Vuokatissa 13.6.2015

Arja Viitasaari ja Sirkka Timonen osallistuivat 13.6.2015 Sotkamon Vuokatissa pidettyyn Lions-liiton 62. juhlavuosikokoukseen.

Kotiseuturetki ikäihmisille 8.6.2015

Kotiseuturetken ensimmäinen pysähdys oli Jumesniemessä.

Kyläsalilla nautittiin maittavasta lihakeitosta ja  jälkiruoaksi tarjotusta ternimaidosta tehdystä uunijuustosta.

Kirkkokoulussa laulettiin yhdessä Suvivirsi ja kuultiin entisten oppilaiden Toini Kurkiojan ja paikallisoppaana toimineen Terttu Jaskaran laulamana Oma kouluni mun.

Matka jatkui Yrjölän marjatilalle Mahnalaan, jossa Tommi Yrjölä kertoi marjatilan kuulumiset.

Vitjojen vaihto 5.6.2015

Vasemmalla vitjat vastaanottanut  kauden 2015 - 2016 presidentti Arja Viitasaari ja ne luovuttanut edellisen kauden presidentti Tarja Hätönen. Klubin sihteerinä useamman vuoden toiminut sihteeri Sirpa Lamminsivu ja Kyröttärien äiti Sirkka Timonen, istumassa Jaana Kärkelä.

Ystävänpäivän iltamien tuoton lahjoituksia

Kyröttäret lahjoittivat maaliskuussa Veteraanien perinnekerhossa osan ystävänpäivän iltamien tuotosta sekä  tammikuussa  hämeenkyröläisten leijonaklubien yhdessä järjestämässä Leijonien kirkkopyhässä kerätyn vapaaehtoisen kahvirahan, yhteensä 750 euroa  Hämeenkyrön Sotaveteraanien virkistystoimintaan.Lahjoituksen vastaanotti Hämeenkyrön Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Hannu Valkama.

14.2.2015 järjestettyjen iltamien tuotosta Etsivä Nuorisotyölle lahjoitettiin 500 euroa Nuottavalmennusmatkan mahdollistamiseksi.  Lahjoituksen presidentti Tarja Hätöseltä vastaanottaneet  Hanna Rajakoski, Meeri Kokko ja Johanna Lehtiniemi  kertoivat  käyttävänsä  varat etsivän nuorisotyön asiakasnuorille suunnatun  Haaksirikko -selviytymisleirin matkakuluihin Kokkolaan toukokuussa. Ilman lahjoitusta matka olisi jäänyt tekemättä.

Vuoden Plikka 2015

Kyröttäret on saanut vastattavakseen ja uudeksi palveluaktiviteetikseen Vuoden Plikka -tapahtuman järjestelyt. Vuoden Plikka tunnustuksen sai naisten päivänä Tuulikki Nikkilä - hämeenkyröläinen, näkyvä ja aikaansaava nainen. Tunnustuksen luovuttivat Maria Härkki-Santala ja Tarja Hätönen.

Frantsilan Kehäkukan tilat täyttänyt yleisö nautti monipuolisesta ohjelmasta ja kiitti tunnustuksen antanutta tahoa onnistuneesta Vuoden Plikka -valinnasta.

Gynekologi Maija Kajan piti esitelmän aiheesta KokoNainen korostaen hyvää mieltä. Kun nainen hymyilee, koko kylä iloitsee, hän tiivisti esitelmänsä.

Tilaisuuden musiikista vastasivat Mikko Alatalo ja trubaduuri Kalle Hyötynen, joka tilaisuuden lopuksi kukitti paikalla olleet naiset.

Ystävänpäiväiltamat Hälläpirtillä 14.2.2015

Kyröttärien järjestämät ystävänpäiväiltamat Hällä-Pirtillä olivat onnistunut tapahtuma.Minnin ja Meripoikien tahdittamana tanssilattia täyttyi nopeasti ja iloinen puheensorina täytti salin.

Kyröttärien maskotti Alma-nalle oli myös mukana ilonpidossa. Pääsylipputuloista, monipuolisesta puffetista ja arpajaisista saatu tuotto käytetään paikalliseen hyväntekeväisyyteen.

Neljäs uusi jäsen kuluvalla toimikaudella

Kyröttäret sai klubikokouksessaan 11.2.2015 neljännen uuden jäsenen kuluvalla toimikaudella, kun Jaana Kilpi-Kiukainen antoi leijonalupauksensa ja kumminsa Charter Presidentti Maria Härkki-Santala kummilupauksen. Lupaukset otti vastaan presidentti Tarja Hätönen.

Kokouksessa vieraili 2. varapiirikuvernööri Reijo Lumme, hän toi kokoukseen E-piirin terveiset ja kiitti Kyröttärien aktiivisuutta.

 

Uusia jäseniä klubikokouksessa 14.1.2015

Kyröttäret sai klubikokouksessaan 14.1.2015 uuden jäsenen. Jaana Kärkelä (vasemmalla) antoi leijonalupauksensa ja hänen kumminsa Arja Viitasaari (keskellä) kummilupauksen. Lupaukset otti vastaan presidentti Tarja Hätönen.

Uusi jäsenehdokas Jaana Kilpi-Kiukainen (keskellä) oli tutustumassa toimintaan ja Kyröttäriin uudessa kokouspaikassa Moision Kotipakarilla.

Kiitos veteraanit -kirkkopyhä 11.1.2015

Kiitos veteraanit -kirkkopyhän palvelutehtävissä oli paikkakunnan leijonaklubit. Messu alkoi ristikulkueella, messun jälkeen oli seppeleen lasku sankarihaudoilla. Kirkkokahvit juotiin Isopappilassa, vapaaehtoisen kahvirahan tuotto käytetään veteraanien virkistäytymiseen.

Kyröttärien kuoro lauloi kirkkopyhässä Täällä pohjantähden alla.

Kyröttäret Marrastorilla

Kyröttäret vuoden 2014 Marrastorilla Kehäkukan pihapiirissä. Myynnissä jouluruokia, leivonnaisia ym. Myyntipöydän takana Sirkka Wilkman, Maria Härkki-Santala ja Tarja Hätönen. Iloisten myyjien tuotteet kävivät hyvin kaupaksi.

Enkelikonsertti Mikkelinpäivänä


Kyröttäret järjesti yhdessä Hämeenkyrön seurakunnan kanssa kóko perheen Enkelikonsertin Hämeenkyrön kirkossa Mikkelinpäivänä 5.10.2014. Päiväkerholaisten enkelikulkue ja lauluesitys viritti runsaslukuisen yleisön tunnelmaan ja nauttimaan tenori Anssi Hirvosen ja säestäjä Anna-Mari Yrjänän monipuolisesta musiikkitarjonnasta.
 

Laivaristeily ikäihmisten kanssa 8.9.2014

Kyröttäret osallistuivat avustajina Hämeenkyrön kotihoidon organisoimalle ikäihmisten risteilylle m/s Purimolla kauniissa syyssäässä.Runsaat 30 tyytyväistä risteilijää kiittivät mukavasta matkasta. .

K-marketin yksivuotissynttärit 1.8.2014

 

K-market Kyröskoski tarjosi asiakkailleen yksivuotissynttärikahvit leivoksen kera 1.8.2014. Kauppias Toni Hahka oli pyytänyt Kyröttäriä tarjoiluavuksi. Tarjoiluvuorossa Anneli Järvinen-Paananen ja Maarit Lepistö sekä Alma-nalle.

Touhutiimi tempaisi Tupalassa 8.7.2014

Touhutiimi tempaisi Tupalassa 8.7. järjestämällä lettukestit. Lettujen valmistumista odotellessa laulettiin yhteislauluja Rakelin säestäessa, maisteltiin makeita mansikoita ja nautittiin Suomen kauniista suvesta.

Kauden 2014-2015 avaus Ökyvuorella

Lasse Santala sytyttämässä nuotiota Ökyvuorella.

Sirkka Timonen, Sirpa Lamminsivu ja Juha Hätönen.

Nuotion äärellä Maria Härkki-Santala (taustalla), Sirkka Timonen, Sirpa Lamminsivu ja Lasse Santala.

Markku ja Merja Koskinen etualalla, tauempana Saija Petro ja tulevan kauden ohjelmasta kertomassa uusi presidentti Tarja Hätönen.

Tarja Hätönen luovutti kesällä vihitylle tuoreelle avioparille Anu ja Juhani Mätäsniemelle Kyröttärien lahjana rakkauspaketin.

Vitjojen vaihto 5.6.2014

Vitjojen vaihtotilaisuudessa kauden 2013-2014 presidentti Sirkka-Leena Wilkman luovutti presidentin vitjat ja puheenjohtajan nuijan Tarja Hätöselle.

Vaihto sinetöitiin halauksella.

Vitjat vaihdettiin 9.8.

Kauden 2015 - 2016 presidentti Arja Viitasaari luovutti vitjat ja puheenjohtajan nuijan uudelle presidentille Merja Koskiselle, joka vastaanotti ne hymyssä suin Tiltun Makasiinissa vietetyssä iloisessa illanvietossa. 

 

Lahjoitus omaishoitajille kesäkuussa

Sihteeri Merja Koskinen ja presidentti Arja Viitasaari luovuttivat Hämeenkyrön omaishoitajille 500 euron suuruisen lahjashekin omaishoitajien virkistäytymiseen. Lahjoituksen vastaanottivat Armi Kalliomäki ja Arja Salonen.

Kotiseuturetki Vesajärvelle kesäkuussa

Perinteinen ikäihmisille suunnattu kotiseuturetki tehtiin kesäkuussa Vesajärvelle. Vesalassa kuultiin kylän ja seuratalon historiaa sekä laulettiin yhdessä Mirja Paldanin ja Teija Paldan-Piiponniemen johdolla.

Kyrötär Sirpan valmistama lounas maistui retken puolimatkassa Vesalassa, jonne oli saavuttu Hämeenkyrön keskustasta Kyröspohjan, Kuustenlatvan ja Kaipion kautta.

Ylimannelan kotimuseolla ihasteltiin vanhoja maatalousesineitä ja koti-irtaimistoa ja nautittiin kauniista kesäpäivästä.

Kyröttärien viisivuotisjuhla toukokuussa Koskilinnassa

Kyröttäret juhlivat viisivuotistaivaltaan Koskilinnassa 21.5. Ystävyysklubi LC Kuusamo/ Pohjanakat, presidentti Hilkka Paloniemi onnittelee puolisonsa kanssa Kyröttäriä, onnittelun vastaanottivat presidentti Arja Viitasaari ja sihteeri Merja Koskinen.

Onnittelutervehdyksen toi myös LC Hämeenkyrö/Kyröskoski, kuvassa presidentti Harri Isomuotia puolisonsa Seijan kanssa.

Kyröttäret kiittävät kaikkia mukana olleita sekä aktiviteettitiliä kartuttaneita. Lahjoitetut varat käytämme paikalliseen hyväntekeväisyyteen.

Vuosikokous 28.5.16 Turussa

Logomossa pidetyssä vuosikokouksessa oli noin tuhat osallistujaa eri puolilta Suomea sekä ulkomaisia vieraita. Tapasimme kokouksessa Islannin edustajina olleet Hrund Hjaltadottirin ja Gudmundur Gunnarssonin. He olivat erinomaisina oppainamme viime syksynä tekemällämme Islannin vierailulla. Kuvassa keskellä Arja Viitasaari ja Jaana Kilpi-Kiukainen.

Piirikokous 16.4.16 Kangasala

Kangasalan piirikokouksessa tavattiin tuttuja, saatiin uusia tuttavuuksia ja osallistuttiin koulutuksiin. Uusi jäsen Minna Järvenpää lippurivistön edessä. Olimme ylpeitä saadessamme vastaanottaa kauden 2014 - 2015 toiminnasta luovutetut huomionosoitukset, klubin erinomaisuuspalkinnon ja 100 % klubipresidentin ansiomerkin.

Punainen Sulka tukee nuoria itsenäisyyteen

Punainen Sulka 2017 kampanjan avajaisia vietettiin Tampere-talolla 19.3.2016. Kyröttäriä mukavassa juhlassa edustivat Sirkka Timonen, Arja Viitasaari, Minna Järvenpää ja Jaana Kilpi-Kiukainen.

Punainen Sulka keräyksen tavoitteena on koota kesäkuun 2017 loppuun mennessä 5 milj. euroa nuorten hyväksi Suomessa. 25 % keräyksen tuotosta lions-klubit jakavat nuorisotyöhön paikallisesti. Kyröttäret on ollut mukana keräämässä varoja kampanjan alusta alkaen ja vastaanottanut Pikastarttiklubin kunniakirjan.

Viihdekonsertti Elämän sain soimaan

Sauriat-kuoro, johtajanaan kapellimestari Risto Hiltunen esiintyi Koskilinnassa 10.4.2016. Saimme nauttia tunnelmista Lauri Viidan Pispalasta New Yorkiin sekä kuorosovituksia viihdeklassikoista. Mukana tunnelmoimassa olivat Valtteri Yrjölä ja Aarre Aalto.

Presidentti Arja Viitasaari toivotti yleisön ja esiintyjät tervetulleiksi nauttimaan Kyröttärien järjestämästä iloisesta kevätkonsertista.

Upean konsertin päätti yhdessä laulettu Risto Hiltusen säveltämä Leijonahenki-laulu.

Vuoden Plikka 2016

Kyröttäret valitsivat tänä vuonna edellisvuoden tapaan Vuoden Plikan. Tapahtuma järjestettiin tälläkin kertaa Frantsilan Kehäkukassa, ja paikalle saapui ihailtavan suuri yleisömäärä. Mukavaan iltaan mahtui muun muassa sekä Hämeenkyrön Naiskuoron että Aarre Aallon lauluesityksiä, biologi Jussi Viitalan luento, arpajaiset, sekä tietenkin illan kohokohtana Vuoden Plikan julkistaminen. Vuoden Plikaksi 2016 valittiin Kaija Viitala.

Saimme nauttia viimevuoden Vuoden Plikan Tuulikki Nikkilän luotsaaman Kyröskosken Naiskuoron lauluesityksistä.

Illan juontajana toiminut Anneli Järvinen-Paananen esitti kiperiä kysymyksiä biologi Jussi Viitalalle, joka piti hyvin mielenkiintoisen luennon aiheesta ihmisen parinvalinta.

Musiikkitarjonnasta vastasi myös muusikko Aarre Aalto.

Klubimme charter presidentti Maria Härkki-Santala piti hienon puheen tuoreelle Vuoden Plikalle Kaija Viitalalle.

Ystävänpäiväiltamat Hällä-Pirtillä 13.2.2016

Lauantaina 13.2. Kyröttäret järjestivät toista kertaa Ystävänpäiväiltamat Hälläpirtillä. Mukavan ja onnistuneen illan takasivat Tanssiorkesteri Foxset, yleisöä hauskuuttanut yllätysohjelmanumero, arpajaiset sekä tietenkin itse Kyröttäret.

Puffetti runsaine antimineen oli avoinna koko illan ajan. Tiskin takana viimehetken järjestelyjä hoitamassa Sirkka-Leena Wilkman, Jutta Lindgren, Tarja Hätönen, Marja-Liisa Kantti sekä taka-alalla Sirpa Lamminsivu.


Tanssiyhtye Foxsetin soittama tanssimusiikki houkutteli vieraita tanssilattialle pitkin iltaa.


Hilpeyttä yleisön keskuudessa aiheutti yllätysnumero, mikä paljastui Jari Hiltusen aikaansaannokseksi.

Kyröttärien presidentti Arja Viitasaari toivotti vierailijat tervetulleiksi iltamiin Ystävänpäiväpuheellaan.

Kevätkauden avaus Kirkkopyhän merkeissä

10.1.2016 Kyröttärien kevät saatiin käyntiin näyttävästi perinteisen Kirkkopyhän merkeissä, mihin osallistuimme jälleen yhdessä Hämeenkyrön miesklubien LC Hämeenkyrön ja LC Hämeenkyrö/Kyröskosken kanssa.
 

Ristikulkue saapumassa sankarihaudoille seppeleenlaskua varten.

Etsivä nuorisotyö kiittää

Etsivä nuorisotyön edustajat Hanna Rajakoski (keskellä), Johanna Lehtiniemi  ja Sami Ikaalisista kertoivat 9.12. pidetyn klubikokouksen yhteydessä Kokkolassa tapahtuneesta nuottavalmennuksesta, jota Kyröttäret olivat tukemassa. Valmennukseen osallistuneet nuoret olivat tyytyväisiä leirin antiin ja kiitollisia saamastaan lahjoituksesta.

Marrastori 2015

Hämeenkyrössä järjestettiin 28.11. perinteikäs Marrastori, missä Kyröttäret olivat jälleen mukana omalla panoksellaan. Klubilaiset saivat yhdessä koottua kasaan houkuttelevat myyntipöydän, mistä löytyi vaikka mitä ostettavaa, niin suolaista kuin makeaa syötävää, kuin myös erilaisia käsitöitä.

Sirpa Lamminsivu asettelee Kyröttärien tuotteita esille samaan aikaan, kun Arla-Emilia Pelli tuo omia tuomisiaan myyntiin.

Sirpa Lamminsivu, Sirkka-Leena Wilkman, charter presidentti Maria Härkki-Santala sekä presidentti Arja Viitasaari poseeraamassa Kyröttärien myyntikojulla.

 

Kyröttärien lokakuun Klubikokous ja vuosikokous

14.10. pidettiin Kyröttärien klubikokous ja sen yhteydessä myös vuosikokous. Yli iltayhdeksään kestäneessä kokouksessa riitti paljon asiaa aina peräti neljän uuden jäsenen leijonalupauksiin ja kahden vierailijan puheenvuoroihin asti. Vierainamme olivat Attendo Kyröskosken hoivakodin vastaava hoitaja Kati Hietala, sekä E-piirin 2. varapiirikuvernööri Tapio Mäkelä.
 


Attendo Kyröskosken hoivakodin vastaava hoitaja Kati Hietala kertoi Kyröttärille hoivakodin toiminnasta.
 


Charter president Maria Härkki-Santala välitti terveiset Kyröttärien Islanninvierailulta.

 
Kyröttäret saivat neljä uutta jäsentä lokakuun klubikokouksessa. Kuvassa kummi Maria Härkki-Santala, Meri Mäkelä, kummi Leena-Maija Lindqvist, Eija Katajamäki, Jutta Lindgren, Minna Järvenpää, kummi Sirkka Timonen sekä presidentti Arja Viitasaari.
 
 
Kokouksen päätteeksi past president Tarja Hätöselle luovutettiin Piirikuvernöörin tunnustuspalkinto. Palkinnon antajana toimi 2. VDG Tapio Mäkelä, joka piti kokouksessa myös oman puheensa.
 

Vanhustenviikon tapahtumia

Vanhustenviikolla lokakuun alussa Kyröttäret olivat toteuttamassa ikäihmisten retkeä Frantsilan Kehäkukkaan yhdessä Hämeenkyrön kotihoidon kanssa.

Leijonien ensimmäistä Hyvän Päivää vietettiin 8.10.2015. Kyröttäret ulkoiluttivat Kurjenmäkikodin asukkaita.

Ystävyysvierailu Islantiin syyskuussa 2015

Kyröttäret vierailivat islantilaisen Fold-ystävyysklubinsa kutsumana maailman pohjoisimmassa pääkaupungissa Reykjavikissa syyskuussa 2015. Golden Circle -kierroksen teimme islantilaisten leijonasiskojen ja heidän puolisoidensa opastamina.
Tutuiksi tulivat Thingvellirin kansallispuisto, Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen eroamiskohta, viikinkiaikainen parlamentti ja tuomioistuin, Gullfoss-putous sekä Strokkur-kuumalähde ja pienemmät Geysirit.
 
Fridheimer-kasvihuone- ja tomaattitilalla luovutimme Frantsilan Kehäkukasta hankkimamme tuliaispaketit oppaillemme.

Osallistuimme Grand Hotel Reykjavikissa pidettyyn LC-Foldin klubikokoukseeen, jossa oli koolla lähes kaikki 39 jäsentä.


Perinteinen kauden avaus Ökyvuorella 31.7.2015

Kausi 2015-2016 aloitettiin Kyröttärien keskuudessa perinteeksi muodostuneella Ökyvuoren vierailulla 31.7.2015. Paikalla oli runsaasti Kyröttäriä, aikuisseuralaisia sekä uusia jäsenehdokkaita. Kuvassa kuunnellaan Ökyvuoren emännän Maria Härkki-Santalan tervetuliaispuhetta.

Kauden 2015-2016 presidentti Arja Viitasaari lausumassa omaa puhettaan. Vieressä Maria Härkki-Santala.

Rattoisan illan aikana päästin myös paistamaan makkaraa.

Vitjat vaihdettiin 14.6.17

 



​Perinteinen Vitjan vaihto suoritettiin Heiskalla rennossa ilmapiirissä Kyrötär Johanna Koivun valmistaman maukkaan ruoan kera. Merja Koskinen luovutti vitjat kauden 2017 - 2018 presidentille Anu Mätäsniemelle (vasemmalla).


​Ilta kului nopeasti mukavassa seurassa. Kauden 2016 - 2017 presidentti Merja Koskinen luovutti  Vuoden Kyrötär -kiertopalkinnon Arja Viitasaarelle. Lasiteos on valmistettu Ikaalisten Käsi- ja Taideteolllisuusoppilaitoksessa.

 

Kotiseuturetkellä 13.6.17

Kyröttärien ja Tilausliikenne Ketolan ikäihmisille tarjoama kotiseuturetki suuntautui tänä vuonna Mahnalaan, Sasiin, Pinsiöön ja Pentinmaalle. Retki tarjosi mukana olleille vajaalle viidellekymmenelle ikäihmiselle lisätietoa matkan varrella ohitetuista taloista ja paikoista. Jyväpirtillä oli maittava keittolounas jälkiruokineen ja kahvineen. Musiikkinautinnon tarjosivat nuoret Rebekka ja Olli. Pentimaan rukoushuoneella vietettiin hartaushetki Kyrötär, diakoniapastori Anu Mätäsniemen johdolla. Vierailu herätti toiveen rukoushuoneen ottamisesta uudelleen käyttöön tuleville sukupolville erilaisten tapahtumien viettoon. Kuva on Jyväpirtiltä.

​Juhlakuusen istutus Leijonapuistoon 

Kyröttärien LC Tampere/Näsinneulalta saama Suomi 100 juhlakuusi, Baby Blue-sinikuusi istutettiin Kyröskoskella sijaitsevaan Leijonapuistoon jo sinne aikaisemmin istutettujen puiden seuraksi Kyröskosken klubin avustuksella 26.5.17. 

​Harri Isomuotia Kyröskosken klubista esittelee Sirpa Lamminsivulle ja Arja Viitasaarelle puistoon vuosien aikana istutettuja  puita.

 

Lasten ilmaistapahtuma 6.5.17 Heiskalla




​Olof-lumiukko liikutti lapsia Heiskan pihamaalla, jonne heitä oli saapunut toista sataa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa.



​Popcornipallot poksahtelivat mukavasti lumiukko Olofin johdolla aurinkoisessa säässä. 

Mukana oli myös Kissaneiti Petronella ilahduttamassa lapsia.

Kasvomaalauspisteeseen jonotettiin, taitavan kasvomaalaajan luona oli mukava olla ja saada kaunis kuva muistoksi.

 

Kyröttäret - E-piirin Vuoden Klubi 2017



​Kyröttäret saivat  E-piirin piirikokoksessa 8.4.17 Vuoden Klubi-kiertopalkinnon. Olemme ylpeitä saamastamme huomionosoituksesta.

​Mieluista palkintoa olivat vastaanottamassa Jaana Kilpi-Kiukainen, Minna Järvenpää, Sirkka-Leena Wilkman, Arja Viitasaari ja Aira Pihlainen. 

 

Vuoden Plikka 2017 julki naistenpäivänä



Hämeenkyröläinen Vuoden Plikka 2017 on kukkakauppias Airi Rönnberg, joka on 50 vuotta kestäneen yrittäjäuransa aikana ollut mukana hämeenkyröläisten ilossa ja surussa. Kuvassa Airi kuuntelee Markku Taskisen hänelle esittämää onnittelulaulua.

 

Vuoden Plikka 2017 tilaisuuden Frantsilan Kehäkukassa avasi Kyröttärien presidentti Merja Koskinen toivottaen runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi mielihyvää eri muodoissaan tarjoavaan tapahtumaan.


​Vuoden Plikka 2017 on kukkakauppias Airi Rönnberg, joka sai omakseen Vuoden Plikka pystin ja onnittelukukat Merja Koskisella ja juontajana toimineelta Maarit Lepistöltä.

Puheen naisille piti Mauri Lepola.


​Edellisvuoden Plikka  Kaija Viitala valotti yleisölle positiivisen vuorovaikutuksen saloja.

Tilaisuuteen saapuneelle runsaslukuiselle yleisölle mielihyvää upeiden ohjelmasuoritusten ohessa tarjosivat hyvinvointialan yrittäjät  antamalla erilaisia näytehoitoja. Trubaduuri Markku Taskine lauloi illan aikana naisille.


 

Ystävänpäiväiltamat 11.2.17

Ystävänpäiväiltamia vietettiin Hällä-Pirtillä Lions-järjestö ja Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä. Presidentti Merja Koskinen toivotti vieraat tervetulleiksi viettämään mukavaa iltaa ystävien kesken.

 

Illan aikana tanssittiin ahkerasti Bad Wintage-orkesterin tahdissa ja väliajalla oli Darts-tikkakisa.

 

Punainen Sulka -lipaskeräys 11.2.17


Valtakunnallinen Punainen Sulka -keräys toteutetaan yhteistyökumppaneiden kanssa, joihin kuuluvat mm. partiolaiset. Keräsimme yhdessä varoja Suomen nuorten hyväksi Hämeenkyrön Hälläpyörät -lippukunnan edustajien kanssa. 

 

Suomi ja Leijonat 100 - juhlamessu 15.1.17

Juhlavuosi Suomi ja Leijonat 100 aloitettiin Hämeenkyrön kirkossa sukupolvet yhdistävällä  juhlamessulla, jossa messukumppaneina olivat kaikki Hämeenkyrön kolme Leijonaklubia. Pastori Anu Mätäsniemi siunasi sankarihaudalla laskettavan seppeleen, jota kannatteli Aatos Kylmäniemi, takana Jorma Kivimäki ja Merja Koskinen.

Risti- ja lippukulkueessa Jarkko Mustajärvi, Meri Mäkelä ja seppelpartiossa klubien presidentit Aatos Kylmäniemi (LC Hämeenkyrö/Kyröskoski), Jorma Kivimäki (LC Hämeenkyrö) ja Merja Koskinen (LC Hämeenkyrö/Kyröttäret).

Sankarihaudalla seppelpuheen piti Jorma Kivimäki (LC Hämeenkyrö)

Juhlamessun jälkeen nautittiin Isopappilassa lohikeittolounas ja kahvit. Sotaveteraanien pöydässä istuivat Tuomo Linnainmaa, Ari Lehtonen, pöydän päässä haastateltavana ollut  98-vuotias sotaveteraani Armas Koivisto,  Heikki Kujanpää, Ulla ja Antti Linnainmaa ja Impi Kujanpää. Kyröskosken Mieskuoro lauloi ja Lions-liiton entinen puheenjohtaja Heidi Rantala kertoi Lions-toiminnasta.

Klubikokous 11.1.2017

Eija Honkilahti (keskellä) antoi Lionslupauksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa kumminaan Anja Uusi-Erkkilä. Presidentti Merja Koskinen (vas.) sai vastaanottaa lupauksen jo kuudetta kertaa syksyllä alkaneen toimikautensa aikana. Tervetuloa Eija ja kaikki uudet jäsenet iloiseen joukkoomme,tekemään yhdessä hyvää kanssamme.

Pohjanakat Hämeenkyrössä 8.10.16

Presidentti Merja Koskinen toivottaa LC Kuusamo/Pohjanakat tervetulleeksi Hämeenkyröön. Vierailu aloitettiin kasvislounaan merkeissä Frantsilan Kehäkukassa.

Kiertoajelun aikana Hämeenkyrön nähtävyyksiä esitteli oppaana toiminut Marja Lepola, joka esitteli mm. nobelkirjailija F.E. Sillanpään lapsuuden maisemia Myllykolussa.

Pohjanakkojen presidentti Oili Koramo vastaanotti Merja Koskisen luovuttaman Kyröttärien viirin.

Waltteri Torikka Trio viihdekonsertti 1.10.16

Presidentit Merja Koskinen (LC Hämeenkyrö/Kyröttäret) ja Aatos Kylmäniemi (LC Hämeenkyrö/Kyröskoski) toivottivat runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi Waltteri Torikka Trio viihdekonserttiin Monitoimikeskus Siltaan 1.10.2016. Konsertin tuotto ohjataan valtakunnalliseen Punainen Sulka -keräykseen nuorten hyväksi.

Vierailulla Tampereella 21.9.2016

Kyröttäret vierailivat Tampereella LC Tampere/Näsinneulan syyskuun kokouksessa. Vierailu oli antoisa puolin ja toisin.  

 

Klubikokous 14.9.2016

Opasleijona Esko Rantala luovutti Kyröttärien perustajalle Sirkka Timoselle Liiton ansiotähden kauden 2016 - 2017 ensimmäisessä klubikokouksessa, joka alkoi pressa-Merjan luotsaamana maljojen kohottamisella. Kokouksessa lions-lupauksen antoivat Aira Pihlainen ja Johanna Koivu.

Presidentti Merja antamassa jäsenmerkkejä uusille Kyröttärille Airalle ja Johannalle.

Hyväntekeväisyyshuutokauppa 28.8.2016

Hyväntekeväisyyshuutokauppa yhteistyössä Kyrösjärven Rotaryklubin kanssa pidettiin Hällä-Pirtillä elokuussa. Kaupattavat esineet oli saatu lahjoituksina, tuotto lahjoitetaan nuorten hyväksi. Sirkka-Leena ja Merja-pressa ovat tiimin kanssa saaneet ryhmiteltyä tavarat paikoilleen. Huutokauppa voi alkaa.

Kiitos yleisölle ja lahjoittajille, jotka mahdollistivat huutokaupan onnistumisen. 

Kauden 2016-2017 korkkaus Ökyvuorella

Perinteet on tehty jatkettaviksi, joten Kyröttärien kausi 2016-2017 alkoi tätä tapaa noudattaen rattoisan illanvieton merkeissä vanhalla tutulla Ökyvuorella 18.8.2016. Vaikka täysikuu loisti tällä kertaa poissaolollaan, ei se missään nimessä latistanut tämän illan iloista tunnelmaa. Paikalle saapui iso joukko Kyröttäriä, aikuisseuralaisia sekä lukuisasti uusia jäsenehdokkaita seuralaisineen.


Charter pressa Maria Härkki-Santala (ensimmäinen vasemmalta) toivotti Kyröttäret aikuisseuralaisineen sekä uudet jäsenehdokkaat tervetulleiksi, minkä jälkeen hänen vierellään seisova presidentti Merja Koskinen puhui tulevan kauden suunnitelmista ja tapahtumista.


Uuden kauden alkua juhlistettiin suurella porukalla.

 

Leijonakausi 2018-2019

 

Vitjojenvaihto Sirpa Lamminsivun kotona 13.6.2019

 

Ikäihmisten kesäretki 11.6.2019

Kirkkokonsertti 14.4.2019 klo 16

Hämeenkyrön kirkossa

Lahjoitustilaisuus 31.3.2019

Vuoden Plikka tilaisuus 8.3.2019

Kehäkukalla

 

Leijonakirkko 13.1.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syystori 13.10.2018 Kyröskosken torilla

 

 

 

 

 

Perinteinen vierailu Ökyvuorella 24.8.2018

 

 

Kausi aloitettiin muistamalla 60-vuotta täyttävää partiolippukunta Hämeenkyrön Hälläpyörää Rahkosaaressa

Viime kauden presidentti Anu Mätäsniemi ojensi klubimme viirin ja onnitteluadressin lippukunnanjohtaja Mervi Talvitielle

 

Leijonakausi 2019-2020

 

 

 

L

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter