Kokoukset

Lionit vastaavat paikkakuntien tarpeisiin päivittäin eripuolilla maailma, sillä heitä yhdistää ydinaate -- yhteisömme palveleminen.

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubiorganisaatio. Meillä on 1,35 miljoonaa jäsentä yli 45 000 klubissa yli 206 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lionit ja nuorisotyö Monilla yhteisöprojekteistamme tuetaan paikallisia lapsia ja kouluja mm. stipendien, aktiviteettien ja mentoroinnin muodossa. Tarjoamme kansainvälisellä tasolla monia ohjelmia, kt. rauhanjulistekilpailu, nuorisoleirit ja -vaihto sekä Lions Quest.

Charlotat keskittyvät ensisijaisesti Siuntiolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Lionsien Leo-ohjelma antaa nuorisolle mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehittymiseen vapaaehtoistoiminnan avulla. Leoja on noin 144 000 ja leoklubeja 5700, yli 140 eri maassa.

Lionien apurahat. Vuodesta 1968 on Lions Clubs International Foundation (LCIF)(Lionsklubien kansainvälisen järjestön säätiö) myöntänyt apurahoja yli 660 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta lionien humanitäärisiin hankkeisiin eri puolilla maailmaa. LCIF valittiin myös parhaaksi kansalaisjärjestöksi The Financial Times -lehden tutkimuksessa vuonna 2007.

Lioneilla on dynaaminen historia. Perustamisvuodestamme 1917 meidät on tunnettu työstä sokeutumisen estämiseksi, mutta toimimme vapaaehtoisina myös monissa muissa yhteisöprojekteissa -- kuten ympäristön suojelu, ruoka-avun antaminen köyhille sekä vanhusten ja vammaisten auttaminen.

Lionit antavat näkökyvyn. Järjestämällä nääntarkastusseulontoja, varustamalla sairaaloita ja klinikoita, jakamalla lääkkeitä ja lisäämällä tietoisuutta silmäsairauksista lionit toteuttavat tavoitettaan antaa näkökyky kaikille. Olemme laajentaneet sitoutumistamme näönsuojeluun lukemattomilla paikallisilla hankkeilla sekä kansainvälisellä SightFirst -ohjelmalla, jonka tavoitteena on poistaa sokeus.

Lionit auttavat luonnonkatastrofeissa. Säätiömme yhdessä lionien kanssa auttaa paikkakuntia esim. hätäavun muodossa, tuoden ruokaa, vettä, vaatteita ja lääkintätarvikkeita katastrofien uhreille, sekä auttaen alueen pitkän aikavälin uudelleenrakennuksessa.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter