Kokoukset
Jäsenet

Toukokuu 2015

- Vaihtokokous Muukon tuulipuistoon tutustuen ja saunoen Kotapirtillä.
- Klubin Mölkkymestaruuden vei tänä vuonna Simo Rounela
- Klubi luovutti Lauritsalan yläkoulun päättäville luokille Reilu kaveri -stipendit
- Lasten liikennekaupunkiin lahjoitettiin edellisvuosien tapaan uusi polkuauto


 


Huhtikuu 2015

- Klubi-ilta Lappeenrannan Hyötypaperin terminaaliin tutustumisen merkeissä.
- Vaalikokous


 



Maaliskuu 2015

- Ritva Reinikan esitelmä Upseerikerholla
- Valtran liikenteenohjaus
- Teatterimatka Kotkan Kairoon



 


Helmikuu 2015

- Simo Rounelan esitelmä aiheesta kiinteistöjen energiatehokkuus ja uusiutuvat energiamuodot.
- Sotaveteraanien kahvitus seurakuntatalolla

 


Tammikuu 2015

- Hallituksen kokous ja klubi-ilta Upseerikerholla


Joulukuu 2014

- Simo Rounelan leijonalupaus klubi-illassa 02.12.
- Leijonarokan myynti kauppatorin Leijonamarkkinoilla 13.12.
- Lauritsalan joulumarkkinat 13.-14.12.
- Jouluaaton 24.12. Sankarihautausmaan kunniakäynnin järjestelyvastuu 



 


Loka-marraskuu 2014

- Tavanomaiset klubi-illat ilman erityisaiheita.


Syyskuu 2014

- Vuosikokous
- Talven aktiviteettien suunnittelua

 


Elokuu 2014

- Liikenteenohjaus ja arpajaiset Kyliltä kartanolle tapahtumassa Lauritsalassa 29.-31.08.
- Uusi Lastensairaala 2017 hankkeen lipaskeräys samassa tapahtumassa.

 


Heinäkuu 2014

- Veneiden tankkausavustajina Muistojen Suur-Saimaanajot Lappeenrannan satamassa 12.07.
- Uusi Lastensairaala 2017 hankkeen lipaskeräys samassa tapahtumassa.

 


Kesäkuu 2014

- Polkuauton lahjoitus lasten liikennekaupunkiin.
 


Toukokuu 2014

- Vaihtokokousta vietettiin saunomisen ja makkarapaiston merkeissä. 
- Samalla ratkottiin klubin mölkkymestaruus. Tämän kauden mestaruuden vei veli Timo.

 


Huhtikuu 2014

- Klubi-illan lisäksi järjestettiin 09.04. matka Juha Tapion konserttiin Mikkeliin, konserttitalo Mikaeliin. Ennen musiikkiesitystä ruokailtiin viiniravintola Pruuvissa.


Maaliskuu 2014

- Klubi-illassa esitelmöi veli Tomi. Aiheena oli Scandic hotellien ekologiset toimintatavat.


Helmikuu 2014

- Klubi-illassa esitelmöi korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Kimmo Tikkinen. Aiheena oli tinnitus.
- Jo perinteinen sotaveteraanien kahvitus järjestettiin seurakuntatalolla helmikuussa. Kuva alla.



 


Tammikuu 2014

- Klubi-illassa esitelmöi veli Jorma ja aiheena oli OC (Orange Country, Kalifornia) matkailijan silmin.


Joulukuu 2013

- Klubin veljet olivat ohjaamassa liikennettä paikallisen Valtran liikkeen tapahtumassa 11.12.
- Klubi osallistui Kartanon Joulumarkkinoiden liikenteenohjaukseen 15.12. ja piti samalla myös omaa myyntipöytää markkinoilla
- Veljet Leijonarokan myynnissä Leijonien joulumarkkinoilla 14.12. ao. kuvassa



- Vieraana klubi-illassa Joulupukki ja omat ladymme. Nautittiin hyvästä seurasta, jouluruuasta ja yhteislaulusta.


 



Marraskuu 2013

- Vieraana klubi-illassa oli Lions Ques koulutuksen saanut Korkea-ahon koulun rehtori Jouni Penttilä. 
  Jouni kertoi tarkemmin koulutuksesta ja siitä kuinka hän on voinut soveltaa saatuja oppeja koulutyössä.
- Muistimme ja muistelimme edesmennyttä veljemme Tapani Laresta.


Lokakuu 2013

- Klubi-illassa oli vieraana ZC (Zorro) Päivi Nieminen. 
- Vuosikokous.
- Edesmenneen veljemme Matti Peuhkurin elämäntaipaleen muistelemista.

 



Syyskuu 2013

- Kauden ensimmäistä klubi-iltaa vietettiin kahden uuden veljen mukaantulon merkeissä.
  


 


Elokuu 2013

- Uusi vireä kausi käynnistyi liikenteenohjauksen merkeissä Kyliltä kartanolle tapahtumassa.

 



Kesäkuu 2013

- Klubi lahjoitti Lappeenrannan kaupungille lasten liikennekaupunkiin uuden polkuauton.



Toukokuu 2013

- Vaihtokokousta vietettiin saunoen luonnon rauhassa ja hyvässä seurassa.



Huhtikuu 2013

- Klubi-iltaa vietettiin vierailun merkeissä. Kohteena oli Hovin lypsytila Lappeenrannan Korkea-ahossa. Esittelyn jälkeen kuumennettiin vielä makkarat tilan lähellä sijainneen laavun tulilla.




    

 


Helmikuu 2013

- Klubimme kustansi sotiemme veteraanien kahvitukset Lappeenrannan seurakuntakeskuksessa ja osa veljistä oli mukana tilaisuudessa, hoitamassa tarjoiluja.


 

 

- Klubi-illassa vieraili Lions Quest kouluttaja Rauni Muikku. Saimme perehtyä Lions Quest menetelmiin käytännön esimerkein.

 


Tammikuu 2013

- Klubi-illassa veli Tapani Lares piti ansiokkaan esitelmän 1970 luvun loppupuolella Brasiliassa toteutetusta Jari-projektista.


Joulukuu 2012

- Kuukausikokouksen jälkeen nautittiin Ladyjen seurasta ja jouluruuasta. Itse joulupukkikin kävi paikalla Leijonia laulattamassa, sekä jakamassa jokaiselle pikkuisen paketin.

- Klubimme oli mukana Lauritsalan kartanon Joulumarkkinoilla 9.12. Osa veljistä hoiti tapahtuman liikenteenohjausta ja toiset toimivat myyntimiehinä pöydän takana.

- Klubimme oli mukana tietysti myös leijonien joulumarkkinoilla 15.12. rokan myynnissä. Hernerokka tuli myytyä nopeasti loppuun.

- Perinteisellä Jouluaaton sankarihautausmaan kunniakäynnillä ja seppeleenlaskussa oli tietysti mukana klubimme edustajat.




 


Marraskuu 2012

TuuliSaimaa Oy:n toimitusjohtaja Petteri Laaksonen kävi 06.11. klubillamme esittelemässä yrityksen toimintaa, sekä Muukonkankaalle rakentuvaa tuulipuistoa. Kutsu tilaisuuteen oli lähetetty kaikille Lappeenrannan Lions klubeille. Esitelmää oli kuuntelemassa 19 henkilöä. Esitelmän jälkeen oli ohjelmassa lantin heittoa.




 


Syyskuu 2012

Aloitimme klubin nimissä uuden varainhankinta-aktiviteetin. Kahdella eri päivävaraussaunalla kerätään tyhjät pullot ja tölkit niitä varten muokattuihin keräysastioihin. Toivotaan että palautetuista pulloista ja tölkeistä suurin osa olisi pantillisia. Ainakin aluksi mennään matalalla profiililla ilman Lions tunnuksia. 



 


Elokuu 2012

Uusi kausi lähti käyntiin liikenteenohjaustehtävissä. Lauritsalassa järjestettiin 24.-26.08. Kyliltä kartanolle-tapahtuma. Klubimme vastasi liikenteen sujuvuudesta.

 



Lokakuu 2011

7.10. vietimme klubimme 50-vuotisjuhlia Lappeenrannan Upseerikerholla.

   

 

 

   
   
   

 

 

   
   
 

 

 



Lokakuu 2011

Lokakuun kuukausikokouksessa 4.10.2011 klubimme sai uuden veljen, Ari Ylärakkolan

   

 

 

 


Huhtikuu 2010

Kävimme tutustumassa HealthEx-kuntosaliin, sen tiloihin ja toiminta-ajatukseen.

 


Maaliskuu 2010

Vaalikokokous

Ensi kauden presidentiksi valittiin Taisto Aalinniemi.


Helmikuu 2010

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin viestintäpäällikkö Heli Pajuvirta kertoi iltapalan jälkeen Eksoten organisaatiosta ja tavoitteista.


Tammikuu 2010

Tutustuimme Lauritsalan kirkkoon, jonka Museovirasto on suojellut. Khra Jouni Turtiainen kertoi kirkkorakennuksesta ja sen historiasta sekä esitteli kirkon eri tilat. Leijonaveli MO Antti Taipale LC Lappeenrannasta esitteli kirkon 31-äänikertaiset urut sekä antoi näytteen Bachin avulla.


Joulukuu 2009

Yhteinen jouluateria Ladyjen kanssa Upseerikerholla. Leijonaveli Antti Taipale laulatti, veli Ilpo Perttilä lausui muutaman jouluisen sanan ja vierailipa itse Joulupukkikin paikalla.


Marraskuu 2009

Klubi-illassa vieraili fysioterapeutti, opettaja Marja Turkki kertomassa Saudi-Arabian työelämästä. Esitys oli mielenkiintoinen, onhan Marja Turkki työskennellyt maassa monia vuosia. Perinteiseen tapaan klubi otti vastaan uuden veljen, Jaakko Patrosen.


Lokakuu 2010

Lokakuun 2009 kokouksessa klubimme sai taas uuden jäsenen, Jyrki Heinosen.
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio kertoi järjestön toiminnasta niin Suomessa kuin maailmalla.
 


Syyskuu 2010

2009 - 2010 kauden avajaiskokouksessa klubiimme otettiin uudeksi jäseneksi Toni Relander. Uusi piirikuvernööri vieraili klubi-illassa ja totesi tyytyväisenä, että LC Lappeenranta/Saimaan kauden toiminta oli lähtenyt alkuun parhaalla mahdollisella tavalla.
Lauritsalan Siniveljien pj lpkj Anssi Tuovinen ja pj Olli Kuivalainen kertoivat partiotoiminnan nykytilasta niin meillä kuin muualla.

 


Klubi liikkui ahkerasti

Klubin kunnonkohotuskampanja jatkui kaudella 2007-2008 ja päättyi palkitsemiseen viimeisessä kokouksessa 7. toukokuuta. Kaikkiaan neljä klubiveljeä ylsi seitsemän kuukauden aikana yli kahteensataan liikuntakertaan.

Keskimäärin klubin jäsen liikkui 117 kertaa ja pudotti painoaan liki puolitoista kiloa. Kuntoprojektiin sisältyi myös kuntotesti kaikille halukkaille. (Toukokuu 2008)


Curling-ilta Savitaipaleella

Kovasti kuntoiluun ja painonhallintaan hurahtanut LC Lappeenranta/Saimaa hakeutuu uusien liikuntamuotojen piiriin. Lokakuisena torstai-iltana jäsenille tarjoutui mahdollisuus tuntustua Savitaipaleen jäähallissa laajemminkin suomalaisia parin viime vuoden aikana villinneeseen curlingiin. Tässä vaiheessa lajille lämpeni vain kuusi, mutta ehkä sitäkin innokkaampaa ja kokeiluhaluisempaa klubiveljeä, jotka saivat tutustua pelin saloihin veli Timo Hirvosen opastuksella. Alkulämmittelyn jälkeen  kolmimiehisin joukkuein käyty ottelu päättyi tasatulokseen 5-5. (Lokakuu 2007)


Raimo Häkkisestä Melvin Jones -jäsen

LC Lappeenranta/Saimaan uusi toimintavuosi 2007-2008 alkoi poikkeuksellisen juhlavissa merkeissä. Kauden ensimmäisessä klubi-illassa 4. syyskuuta uudella presidentillä Raino Kinnusella oli mieluisa tehtävä luovuttaa plaketti tuoreelle Melvin Jones -jäsenelle veli Raimo Häkkiselle. Melvin Jones -jäsenyys on suurin kunnianosoitus, jonka LCIF (Lions Club International Foundation) voi myöntää. (Syyskuu 2007)


Klubi laihtui liikkumalla 24 kiloa

Lokakuussa käynnistyneen LC Lappeenranta/Saimaan kuntoprojektin tulokset julkistettiin kauden viimeisessä klubi-illassa Saimaan kanavamuseossa 8. toukokuuta. Kauden aikana kuntotempaukseen osallistuneelle 22:lle veljelle kertyi kaikkiaan 2530 liikuntasuoritusta yhteispainon pudotessa tarkalleen 23,9 kiloa. 

Keskiarvona jokainen harrasti liikuntaa tavalla jos toisellakin 115 kertaa ja laihtui alkupainostaan reilun kilon. Yleisimpiä liikuntamuotoja olivat kävely ja hölkkä, mutta mahtuipa joukooon hieman erikoisempia lajejakin kuten esimerkiksi umpihankihiihtoa, keppijumpaa ja curlingia. (Toukokuu 2007)


Digiasentajat koulutettu kevään töihin

Suomen Lionsliitolla on merkittävä rooli tulevassa televisiouudistuksessa eli Suomen siirtyessä ensi syksyyn mennessä digiaikaan. Parhaillaan järjestön jäsenistä koulutetaan vapaaehtoisia digiavustajia, joiden tehtävänä on palvella erityisesti yksin asuvia ikä-ihmisiä digiboxien asennuksessa ja opastaa heitä laitteen käytössä.

Lappeenrannassa koulutus järjestettiin 10. tammikuuta ja siihen osallistuivat klubien ennakkoon nimeämät lionit. Saimaa-klubista digiavustajina tulevat toimimaan veljet Timo Hirvonen, Petteri Myllynen, Reima Pulli ja Seppo Rönkkö.

Eläköön yhteys -niminen projekti keskittyy digiavustajien osalta helmi-maaliskuulle. Uudistuksen varsinainen H-hetki on 31. elokuuta, jolloin analogiset tv-lähetykset Suomessa päättyvät. (Tammikuu 2007)


Liikunta lisääntyy, läskit lähtevät

Klubin jäsenistön keskuudessa innostuneen vastaanoton saaneen kuntoprojektin vaikutukset alkavat tuntua ja näkyä jo syyskauden tulosten pohjalta. Väliaikaraportti kertoo, että loka-joulukuun aikana klubiveljille on kertynyt yhteensä viitisensataa liikuntasuoritusta ja yhteispainokin on pudonnut kymmenkunta kiloa. 

Klubin aktiivisin liikkuja on ollut tähän mennessä Tapani Lares 91:llä liikuntasuorituksellaan ja paras pudottaja Petteri Myllynen, jolta on kadonnut painosta kolmen kuukauden aikana viisi kiloa. Liikunnan lajivalikoima on ollut mitä melkoisin perinteisestä kävelystä ja hölkästä metsätöihin ja marraskuun alun lumikelien mahdollistamaan umpihankihiihtoon. (Tammikuu 2007)


Kunniakäynti sankarihaudoilla ulkotulien loisteessa

 

Saimaa-klubi toi valoa lumettomaan ja tavanomaista pimeämpään jouluaattoon, kun Lappeenrannan lionsklubit kävivät perinteisellä kunniakäynnillä sankarihautausmaalla. Klubi hankki ja asetteli Lappeen Marian kirkolta sankarihautausmaalle johtavan kirkkotien varteen kaikkiaan 150 ulkotulta, jotka sytytettiin talkoilla ennen varsinaista kunniakäyntiä.

Itse tapahtuma on säilynyt vuodesta toiseen koskettavana ja lämminhenkisenä kunnianosoituksena maamme vapauden puolesta kaatuneille sotilaille. (Joulukuu 2006)


Ladyja, viinejä ja tunnelmamusiikkia

LC Lappeenranta/Saimaa vietti joulukuun klubi-iltaansa tavanomaista juhlavammin. Oman hienostuneen ja viehkeän tunnelman upseerikerhon historialliseen saliin toivat ladyt, viinit ja akustinen kitaramusiikki. 

 

Viininmaistajaisten nimellä kulkeneeseen teemailtaan kokoontui yhteensä runsaat kolmekymmentä lionveljeä ja ladya, jotka saattoivat asiantuntijoiden opastuksella ja makuaisteja herkistellen tutustua meillä hieman harvinaisempiin valko- ja punaviineihin. Kuvassa veli Juhani Niinisaari selvittää tarkalla katseellaan myös viininsä värisävyä.

Illan ohjelma sisälsi paitsi maistelua ja nautiskelua yhdessäolosta myös hupailua ja lappeenrantalaisen Jukka Saarisen esittämää akustista kitaramusiikkia. (Joulukuu 2006)


Rokkaperinne jatkuu klubissa

Syyskuussa veneturmassa menehtyneen Heikki Kinnusen siviilikäytössä alkuunpanema ja tunnetuksitekemä kenttätöpinä saa jatkoa. Toiminimen on ostanut ja liiketoimintaa ryhtyy harjoittamaan puolustusvoimien palveluksesta eläkkeelle jäänyt upseeri Raino Kinnunen, joka on niinikään LC Lappeenranta/Saimaan jäsen. Hänen nimissään soppakanuuna porisee Leijonien perinteisellä joulutorilla 16. joulukuuta, joten rokan myynti pysyy edelleen klubin aktiviteettina. Edellisvuosien tapaan torilla mydään rokkaa suoraan kenttäkeittiöstä kotiin vietäväksi tai paikan päällä telttaravintolassa nautittavaksi. (Joulukuu 2006)


Kunnon kohotusta ja painon pudotusta

Rivakasti työnsä aloittanut Saimaa-klubin liikuntatoimikunta patistaa kaikki jäsenet liikkumaan ja tarkkailemaan terveyttään. Edellisessä klubi-illassa kaikille veljille jaettiin henkilökohtainen kuntokortti, johon kirjataan kauden aikana päivittäin jokainen vähintään puoli tuntia kestänyt ja ainakin lievästi puuskuttamaan pannut liikuntasuoritus. Tavoitteena on, että jokaisella klubin jäsenellä on kauden loppuessa kortissaan ainakin 50 kuntoilukertaa. Vaa´altakaan eivät veljet välty, sillä korttiin on merkittävä oma paino niin kauden alussa kuin lopussakin. (Lokakuu 2006)


Hiljainen hetki vuosikokouksessa

Saimaa-klubi muisti klubi-illassaan ja vuosikokouksessaan 3. lokakuuta hetken hiljaisuudella aiemmin syksyllä joukosta poistunutta veljeä Heikki Kinnusta. Hän menehtyi tapaturmaisesti 6. syyskuuta Saimaalla.

Lions-työssä Heikki Kinnuselle olivat ensiarvoisen tärkeitä sotiemme veteraanit ja heidän hyvinvointinsa. Vuosi sitten sotainvalidien syyskeräyksen aikoihin hänen aloitteestaan ja järjestämänään Saimaa-klubi keräsi rokan myynnillä merkittävän summan alueen sotainvalidien huoltotoimintaan. Niinikään Lappeenrannan Leijonien joulutorilla veli Heikin tuttu rokkapata porisi monena vuotena tuottaen varoja hyväntekeväisyyteen yhtenä klubin vahvimmista aktiviteeteista. (Lokakuu 2006)


Punainen sulka -keräys huipentuu

Lions-Liiton Punainen Sulka -keräys huipentuu syys-lokakuun vaihteessa, kun lionit ilmestyvät myyntipaikoille keräämään varoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.

Kampanjaan osallistuu luonnollisesti myös LC Lappeenranta-Saimaa, jonka tavoitteena on tukea muiden lappeenrantalaisklubien tavoin nyt eritoten huumeiden vastaista nuorisotyötä ja taidekoulu Estradin toimintaa. Saimaa-klubin jäsenet järjestävät Punainen Sulka -tuotteiden myynnin Lappeenrannan Euromarketissa ja K-Raudassa lauantaina 30. syyskuuta sekä seuraavalla viikolla 6. ja 7. lokakuuta. Varoja hyväntekeväisyyteen kerätään myymällä asiakkaille kampanjaa kuvaavia pinssejä, heijastimia ja jääkaappimagneetteja. (Syyskuu 2006)


Saimaa-klubi vaihtoi majaa ja kokousilmettä

Lions-Club Lapeenranta/Saimaa aloitti uuden toimintavuoden 2006-2007 5. syyskuuta kokonaan uudessa ympäristössä. Tästä eteenpäin sekä hallituksen kokoukset että kuukausikokoukset klubi pitää hotelli Lappeen sijasta perinteikkäällä Lappeenrannan Upseerikerholla.

Paitsi ympäristö muuttuu alkavan kauden presidentin Esa Kaplaksen myötä myös kokousten ilme. Tavoitteena on valmistella viralliset asiat klubin hallituksessa "nuijintaa" varten valmiiksi, jolloin kuukausikokouksissa jää entistä enemmän aikaa muulle yhdessäolololle ja ohjelmalle. Kuukausittaiset veljien tapaamiset kulkevatkin nyt klubi-iltojen nimellä. (Syyskuu 2006)


LC Lappeenranta/Saimaa lahjoitti Armilan sairaalaan pyörätuolin

LC Lappeenranta/Saimaa päätti kauden 2005-2006 tukemalla keräämillään varoilla niin yksityisiä henkilöitä kuin julkisiakin tahoja. Yksi kauden merkittävistä avustuskohteista oli Lappeenrannassa Armilan sairaalan osasto 3, jonne klubi lahjoitti touokukuun lopulla uuden pyörätuolin. 20-paikkaisella kuntoutusosastolla hoidetaan mm. lonkkaleikkauksista ja aivohalvauksista toipuvia potilaita.

 

Klubipresidentti Ossi Pullin ja sihteeri Taisto Aalinniemen luovuttaman lahjoituksen ottivat sairaalan puolesta vastaan ylilääkäri Markku Arvela, osastonhoitaja Pirjo Ketvell ja sairaanhoitaja Anne Kolehmainen. (Toukokuu 2006)


Matti vei veljet Veiterän peliin 70-vuotisjuhlansa kunniaksi 

LC Lappeenranta/Saimaan pitkäaikainen jäsen Matti Peuhkuri juhli 70 vuottaan helmikuun lopulla kahden rakkaan harrastuksen siivittämänä. Varsinaisen juhlansa innokas veneilijä järjesti uudessa Wilmanrannan purjehduskeskuksessa. Veiterän vahvana taustavoimana hän vei klubiveljet seuraamaan seuraavana päivänä kummiseuran mestaruussarjan jääpallotaistoa Helsingin IFK:ta vastaan.

Ottelun alussa Veiterä muisti entistä pelaajaansa ja pitkäaikaista tukijaansa pukemalla veli Matin edustusjoukkueen pelipaitaan, jonka selustaa komistaa pyöreistä ikävuosista kertova pelinumero 70.LC Lappeenranta/Saimaa tuki muutama vuosi sitten Veiterän junioreita, jotka nyt pelaavat seuran edustusjoukkueessa. Samaan tarkoitukseen klubi luovutti avustuksen myös tänä vuonna. ( Helmikuu2006)


Kenraaliluutnantti Lauri Koho klubin vieraaksi

Kenraaliluutnantti Lauri Koho vierailee Saimaa-klubin kuukausikokouksessa toukokuussa. Hän on lupautunut kertomaan tilaisuudessa YK-vuosiensa kokemuksista.

Lauri Koho työskenteli Yhdistyneiden Kansakuntien päämajassa New Yorkissa sotilaallisena asiantuntijana 13 vuoden ajan. Hänet nimitettiin sotilasneuvonantaksi Suomen YK-edustustoon vuonna 1964. Vuosina 1965-1977 kenraaliluutnantti Koho toimi YK:n pääsihteerien U Thantin ja Kurt Waldheimin sotilasneuvonantajana. (Helmikuu 2006)


Sena jatkaa Saimaa-klubin  kummiurheilijana

Nyt 16-vuotias lappeenrantalainen karateka Sena Hodza jatkaa edelleen LC Lappeenranta/Saimaan tukemana kummiurheilijana. Klubi otti Senan "suojiinsa" ensimmäisen kerran vuonna 2004, jolloin hän voitti omassa sarjassaan maailmanmestaruuden Etelä-Afrikassa käydyissä MM-kisoissa. Siellä otetussa lappeenrantalaisjoukkueen yhteiskuvassa Sena istuu alarivissä toisena vasemmalta.

 

Lappeenrannan lyseon lukiota käyvä Sena muutti Suomeen ja Saimaan maisemiin entisestä Jugoslaviasta vanhempiensa mukana kolmivuotiaana vuonna 1993 ja innostui täällä karatesta ollessaan kolmannella luokalla. Tunnollisen karatekan kahdeksan vuoden uurastus sekä menestys mestaruuksineen ja mustine vöineen tässä jalossa itsepuolustuslajissa ovat innoittaneet karaten pauloihin perheestä myös kolme sisarusta. (Tammikuu 2006)


Joulutorilla tarjolla rokkaa ja tauluja 

Saimaa-klubi on jälleen mukana leijonien perinteisellä joulutorilla Lappeenrannassa. Lauantaina 17. joulukuuta kauppatorilla järjestettävässä tapahtumassa klubi myy tunnetusti makoisaa hernerokkaa paikalla nautittavaksi tai kotiinvietäväksi.

Rokan lisäksi tarjolla on nyt myös Lappeenranta-taulun vedoksia jouluhenkiseen hintaan. Taulu käy mainiosti koristukseksi oman kodin seinälle tai joululahjaksi. Niin rokasta kuin tauluistakin saadut varat klubi käyttää hyväntekeväisyyteen. (Joulukuu 2005)


Rokkarahat sotainvalidien huoltotoimintaan

LC Lappeenranta/Saimaan rokanmyynnillä lokakuussa keräämät varat toimitettiin maanantaina 28. marraskuuta Sotainvalidien Veljesliiton Lappeenrannan osastolle. Klubin puolesta 1000 euron shekin luovuttivat osaston toiminnanjohtajalle Risto Seppälälle klubin presidentti Ossi Pulli ja hankkeen puuhamies, "rokkamestari" Heikki Kinnunen.

 

Syyskeräysvarojen  tavoin rokkarahat käytetään sotainvalidien huoltotoimintaan kuten esimerkiksi avustaja- ja neuvontapalveluihin sekä erilaiseen virkistystoimintaan. Tavoitteena on turvata sodassa vammautuneiden vanhuudenhuolto ja tukea asumista omassa kodissa mahdollisimman pitkään.

Lappeenrannan seudulla asuu vielä 230 tukea tarvitsevaa sotainvalidia. (Marraskuu 2005)


Klubi valmistautuu Punainen sulka -keräykseen

Suomen Lions-Liiton suuri yhteinen voimainponnistus, Punainen sulka -keräys, käynnistyy ensi vuoden alussa ja jatkuu syksyyn 2006 saakka. Kampanjalla kerätään tällä kertaa varoja nimenomaan maamme lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.

- LC Lappeenranta/Saimaan keräystavoite on runsaat 7600 euroa. Tästä summasta on mahdollisuus kohdentaa nimenomaan paikallisiin tarpeisiin 40 prosenttia, kertoo klubin projektivastaava Timo Hirvonen. Lionit keräävät  lasten ja nuorten hyväksi varoja myymällä Punaista sulkaa kuvaavia pehmoheijastimia, pinssejä, jääkaappimagneetteja, kuutioita ja tauluja.

Keräyksen valtakunnallisena suojelijana toimii Tellervo Koivisto. Edellisen kerran Lions-Liitto järjesti Punainen sulka -keräyksen vuonna 1999. (Marraskuu 2005)


Tuhannen euron rokkapotti sotainvalideille

LC Lappeenranta/Saimaan syystempaus sotainvalidien hyväksi tuotti tuntuvan tuloksen. Neljänä lokakuun lauantaina Lappeenrannan torilla suoraan kenttäkeittiöstä myydyllä rokalla klubi keräsi rahaa yhteensä tuhat euroa. Tuotto luovutetaan kokonaisuudessaan sotainvalideille käytettäväksi sodissa vammautuneiden veteraanien tarpeisiin. 

Tempauksen puuhamiehenä toimi kenttätöpinästään tunnetuksi tullut klubiveli Heikki Kinnunen, jonka soppatykki on porissut perinteisesti Leijonien joulutorilla. Rokan annostelusta ja myynnistä huolehtivat tälläkin kertaa klubin jäsenet. 

LC Lappeenranta kiittää kaikkia rokanostajia, jotka näin omalla panoksellaan osallistuivat sotainvalidien tukemiseen. (Marraskuu 2005)

 


Vesurit viuhuivat jälleen keppisavotassa

Klubin uusi toimintavuosi 2005-2006 käynnistyi vauhdikkaasti metsätöillä. Vuosi sitten aloitettu aurauskeppiaktiviteetti sai jatkoa syyskuussa, kun veljet rämpivät Raipon maastossa vesurit viuhuen veli Tapio Vataan johdolla.

Kahden viikonlopun savotta tuotti toistamiseen Lappeenrannan kaupungille sopimuksen mukaiset tuhat aurauskeppiä, jotka helpottavat kaupungin katujen ja teiden puhtaanapitoa tulevana talvena. (Lokakuu 2005)


Harri Hartikainen klubin golfmestari 2005

LC Lappeenranta/Saimaan golfmestaruudesta 2005 pelattiin kesäkuussa Lappeenrannan Kahilanniemen kentällä. Voiton vei Harri Hartikainen ylivoimaisella 41 pisteen tuloksella edellisvuoden mestarin Seppo Rönkön taipuessa toiseksi. Pronssin pokkasi tänä vuonna Kari Kurronen.

Klubi lähetti edustajansa syyskuussa myös piirin golfmestaruuskisoihin Kuusankoskelle, mistä pelaajat kuitenkin palasivat tyhjin käsin ja vähin äänin. (Syyskuu 2005)


Kauden päätöskokous Maasotakoululla

Saimaa-klubi vieraili kauden 2004-2005 viimeisen kokouksensa yhteydessä Maasotakoululla tiistaina 3. toukokuuta. Ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä poikkeuksellisen runsaslukuinen osanottajajoukko tutustui Maasotakoulun toimintaan ja kehitysnäkymiin veli Raino Kinnusen opastuksella. Ohjelmaan sisältyi myös Tali-Ihantalan torjuntataisteluista kertovan tv-dokumentin katselu.

Upseerikerholla pidetyssä kuukausi- ja vaihtokokouksessa useat veljet saivat tunnustusta kauden 2004-2005 toiminnasta ja presidentti Arto Turunen luovutti puheenjohtajan nuijan seuraavan kauden presidentille Ossi Pullille. (Toukokuu 2005)


Tunnustusta klubin jäsenille

Saimaa-klubin maaliskuun kuukausikokouksesta muodostui tavanomaista juhlavampi piirikuvernööri Seppo Söderholmin vieraillessa tilaisuudessa ja jakaessa eri muodoin kunniaa ja tunnustusta viidelle klubiveljelle.

Lionit Arto Turunen, Ossi Pulli ja Matti Hartikainen saivat kokouksessa Lions-järjestön kunniamaininnan aktiivisesta jäsenhankinnasta edellisellä toimintakaudella. Tapani Lares puolestaan vastaanotti Lions-liiton juhlamitalin ansiokkaasta toiminnasta järjestön aatteen hyväksi ja Pekka Päivänen piirin pinssin pitkäaikaisesta nuorisovaihtotyöstä. Lisäksi piirikuvernööri luovutti piirin pöytästandaarin ansiokkaasta toiminnasta kuluvalla kaudella klubin presidentille Arto Turuselle. (Maaliskuu 2005)


Saimaa-klubin tukemilta karatekoilta tuliaisina maailmanmestaruus

LC Lapeenranta/Saimaa avusti tänä syksynä kolmen nuoren karatekan matkaa Shukokai karaten MM-kisoihin Etelä-Afrikkaan.  Lappeeenrantalaiskaratekat kiittivät klubia saamastaan tuesta hienoimmalla mahdollisella tavalla, kun Sena Hodza nappasi  tyttöjen 14-15-vuotiaiden sarjassa upeasti maailmanmestaruuden.Saimaa-klubin tukemaan tyttöjen ryhmään kuuluivat lisäksi Heidi Laakso ja Sini Reponen.

Lappeenrantalaisryhmän muut edustajat kisoissa olivat Anne Peuhkuri, Atte Kaasinen, Lauri Haiko, Tiina Korhonen, päävalmentaja Esa Kaplas  ja Piia Peukuri.

Joka toinen vuosi järjestettävät Shukokai karaten MM-kisat käytiin lokakuun alussa Kapkaupungissa. Kaikkiaan kisoihin osallistui noin 800 kilpailijaa yli kahdestakymmenestä maasta. (Marraskuu 2004)


Aurauskepit klubin uusi aktiviteetti

Vesurit viuhuivat kiivaaseen tahtiin Lappeenrannan puutarha- ja maatalouskoulun läheisessä maastossa Raipossa lauantaina 11. syyskuuta. Kymmenkunta LC Lappeenranta/Saimaan jäsentä uurasti mäntytaimikossa kaataen ja niputtaen aurauskeppejä tienpitäjien tarpeisiin. Aurauskeppien hankinta on Saimaa-klubin uusi aktiviteetti, jolla se kartuttaa varoja jaettavaksi edelleen hyväntekeväisyyteen.

 

Kolmisen tuntia aurinkoisessa syyssäässä kestänyt savotta tuotti maanteiden varsille sopimuksen mukaiset tuhat aurauskeppiä ja veljille kosolti kuntoa ja mielihyvää. Urakan menetykset jäivät vähäisiksi, sillä tappiolistalle kirjattiin vain yksi kadonnut vesuri. (Syyskuu 2004) 


Saimaa-klubi sai kolme uutta jäsentä

LC Lappeenranta/Saimaan uusi kausi 2004-2005 käynnistyi tavanomaista juhlavammin ensimmäisessä kuukausikokouksessa 7. syyskuuta. Jo viime kauden puolella hyväksytyt uudet jäsenet otettiin klubiin perinteisin seremonioin lion-lupauksineen ja lipunnaulauksineen.

 

Klubin uudet jäsenet Taisto Aalinniemi (kuvassa neljäs oikealta) ja Jarmo Punkkinen (kolmas oikealta) seuraavat  yhdessä kummiensa Arto Turusen ja Ossin Pullin kanssa vastaanottoseremoniaa Risto Seppälän johdatellessa ja Esa Kaplaksen kannattaessa klubin lippua. Kuvasta puuttu klubin kolmas uusi jäsen Raino Kinnunen. Yhden veljen poismenon ja kahden irtisanoutumisen jälkeen klubin jäsenmäärä pysyy ennallaan. (Syyskuu 2004)


Lappeenrannan esiinmarssi Oulun vuosikokouksessa

 Lappeenranta oli näkyvästi ja kuuluvasti esillä Lions-liiton vuosikokouksessa Oulussa kesäkuun puolivälissä. VK2008-valmistelutoimikunta oli pystyttänyt ja miehittänyt tapahtumapaikalle Oulu-halliin oman osaston, jossa kesäistä Saimaan rantakaupunkia markkinoitiin liiton vuosikokouspaikkana neljän vuoden kuluttua. Oulun vuosikokous vahvistikin virallisesti ja lopullisesti, että Lions-liiton päätapahtuma järjestetään Lappeenrannassa vuonna 2008. 

 

Lappeenrantaa teki Oulussa tunnetuksi viisihenkinen iskurymä. Siihen kuuluivat eri lappeenrantalaisklubeista Anitta Simonen, Virpi Multanen ja Sisko Leino sekä Seppo Rönkkö ja Seppo Rouvinen, joka hanureineen huolehti osaston musiikillisesta tarjonnasta.Saimaan tukkilaisperinteen mukaisiin asuihin sonnustautunut viisikko toi kokoukseen iloisen karjalaisen tuulahduksen sanoin ja sävelin jakaen samalla kokousväelle myös Lappeenranta-esitteitä ja kaupunkia symboloivia namusia. (Kesäkuu 2004)


Saimaa-klubi mukana arboretumin esittelyssä

Lappeenrannan kaupungin puulajipuistosta eli arboretumista on ilmestynyt karttaesite, jonka tekemistä myös Saimaa-klubi on ollut tukemassa. Puisto sijaitsee Valtakadun molemmin puolin Imatrankadun ja ja Lepolankadun rajoittamalla alueella.

Noin neljäntoista hehtaarin laajuisella alueella kasvaa tätä nykyä 58 erilaista puuta, joista osa harvinaisia. Vuonna 1980 käyttöönotettuun arboretumiin on varattu istutuspaikka kaikkiaan 530 puulle ja pensaalle.

Arboretum-esitettä on saatavilla maksutta mm. Selman toimistosta ja kaupungin infopisteistä. (Toukokuu 2004)

 


Tukea Lappeenrannan nuorten harrastustoimintaan

LC Lappeenranta/Saimaa on panostanut toimintakaudella 2003-2004 erityisesti nuorisotoiminnan avustamiseen. Klubi on tukenut mm. Lappeenrannan Lauritsalassa Kylä pitää huolta nuoristaan-yhdistystä, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa tukeminen kasvatustyössä.

LC Lappeenranta/Saimaa toiminut kyläprojekti on esimerkisi pyrkinyt etsimään nuorille mielekkäitä harrastuksia. LC Lappeenranta/Saimaan myöntämä avustus onkin suunnattu erityisesti nuorten mopokerholle, jota yhditys pyörittää KTK:n tiloissa Reunakadulla.

Klubi on myöntänyt tällä kaudella avustusta myös partiolippukunta Lauritsalan Siniveljet ry:lle. Partiolaiset käyttävät tuen omistamansa aluksen m/s Pellen korjaukseen, jota entinen hinaaja odottaa Savonlinnan telakalla. (Huhtikuu 2004)


Saimaa-klubille omat kotisivut

LC Lappeenranta/Saimaa on avannut omat kotisivut internetissä. Verkkopalvelu on tarkoitettu paitsi oman klubin ja koko Lions-järjestön jäsenille myös suurelle yleisölle. Erityisesti tutustumisen arvoinen on taidegalleria, jossa nähtävillä on klubin tuottamia Lappeenranta-tauluja. 

Kotisivut ovat valmistuneet oppilastyönä. Sivujen teknisestä ja visuaalisesta suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vastanneet it-alan opiskelijat Juuso Mikkonen ja Juha Kortelainen Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta. (Maaliskuu 2004)


Liiton vuosikokous 2008 Lappeenrantaan

Lappeenranta on saamassa Lions-liiton vuosikokouksen vuonna 2008. Vaikka lopullinen päätös vahvistetaan virallisesti Oulun vuosikokouksessa tulevan kesänä, käytännössä Lappeenranta varmisti järjestämisoikeuden jo hakuvaiheessa ainoana ehdokkaana. 

Neljän vuoden kuluttua Saimaan rannalla järjestettävä vuosikokous on kahdentoista Lappeenrannan seudun lionsklubin yhteisyritys. Hanketta on valmistellut viime keväästä lähtien oma VK2008 Lappeenrantaan-hakukomitea, joka on jatkanut työtään valmistelutoimikuntana sen jälkeen kun hakemus Lions-liittoon lokakuussa 2003 toimitettiin. 

Valmistelutoimikuntaan kuuluvat puheenjohtajana Seppo Söderholm (LC Lappeenranta/Raja) sekä muina jäseninä Anitta Simonen (LC Lappeenranta/Weera) ja Seppo Rönkkö (LC Lappeenranta/Saimaa). (Tammikuu 2004)


Rokka teki hyvin kauppansa joulutorilla

LC Lappeenranta/Saimaa osallistui tänäkin vuonna Leijonien joulutorille Lappeenrannassa myymällä hernerokkaa ja keräämällä näin varoja avustustoimintaan. Rokkaa oli tarjolla sekä suoraan lautaselle paikan päällä nautittavaksi että astioissa kotiinvietäväksi.

 

Heikki Kinnusen (kuvassa) soppakanuunan kuulu tuote teki niin hyvin kauppansa, että ajoittain myyntitiskin eteen kertyi ostajia jonoksi asti. Puoliltapäivin asiakkaille jouduttiinkin myymään ”ei oota”. (Joulukuu 2003)


Heijastimia Lappeenrannan koululaisille

Leijonat ovat olleet tällä kaudella turvaamassa lasten ja nuorten koulutietä. Lappeenrannassa Saimaa-klubi hankki yhdessä alueen muiden klubien kanssa lähes 3500 heijastinta, jotka jaettiin Lappeenrannan koululaisille ja päiväkotilapsille kansallisena turvapäivänä 8. lokakuuta. 

Samana teemapäivänä klubi osallistui heijastimien jakoon ja muuhun turvavalistukseen myös Lappeenrannan Citymarketissa. Arto Turunen näytti välähtävää esimerkkiä ja jakoi asiakkaille heijastimia poliisin valvonnassa. (Lokakuu2003)

 


Saimaa-klubi isännöi piirin golfmestaruuskisoja

Toimintakausi 2003-2004 käynnistyi viheriöillä, kun LC Lappeenranta-Saimaa järjesti piirin golfmestaruuskisat Lappeenrannassa 20. syyskuuta. Kahilanniemen kentällä mestaruuksista mitteli 22 kilpailijaa yhdestätoista eri klubista. 

Mestaruudet menivät naapuriklubeihin Lappeenrantaan ja Heinolaan. A-sarjan voitti Pekka Porala Heinolasta ja B-sarjan lappeenrantalainen Vesa Räisänen. Naisten sarjan mestariksi golfasi Marja Karviola-Tuovinen Lappeenrannasta. Järjestäjäklubin parhaasta suorituksesta vastasi Kari Kurronen lyömällä pallon lähimmäksi lippua nelosväylällä. 

Kuvassa kilpailun johtaja Risto Seppälä ja startteri Tapani Lares saattelevat ensimmäistä kilpailijaryhmää taipaleelle aurinkoisessa ja pirteässä syyssäässä. (Syyskuu 2003)

 

 

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter