Kokoukset
Jäsenet

LIONS CLUB JYVÄSKYLÄN SÄÄNNÖT

 

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Lions Club Jyväskylä ry. Sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä klubiksi.

 

2 § Tarkoitus

Klubin tarkoituksena on:

 
1.
Luoda hyvä toveruus ja paras mahdollinen kosketus eri ammatti- ja toimialoilta valittujen jäsenten keskuuteen.
 
2.
Harjoittaa sosiaalista ja yleishyödyllistä toimintaa.
 
3.
Edistää hyvää kansalaishenkeä ja kansainvälistä keskinäistä ymmärtämystä.
 
4.
Luoda edellytykset vapaalle keskustelulle taloudellisista, yhteiskunnallisista sekä julkiseen elämään liittyvistä kysymyksistä.
 
5.
Toimia läheisessä yhteistyössä The International Association of Lions Club-järjestön kanssa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi klubi hankkii alan kirjallisuutta, järjestää kokouksia, esitelmätilaisuuksia, retkeilyjä, juhlia ym. vastaavanlaisia tilaisuuksia.
Klubin toiminnan tarkoitusperiin eivät kuulu uskonnolliset ja poliittiset kysymykset.

3 § Jäsenyyden edellytykset

Klubin jäseneksi voidaan valita käytökseltään ja elämäntavaltaan moitteeton henkilö, joka ei ole holhouksen alainen, eikä jonkin muun samanlaisen palveluyhdistyksen jäsen.

4 § Jäsenten ryhmittely

Klubin jäsen voi olla joko 1. toimiva jäsen, 2. ulkojäsen tai 3. veteraanijäsen.

 
 

1. Toimivalla jäsenellä on puhe- ja äänioikeus klubin kokouksissa, velvollisuus olla läsnä klubin kokouksissa sekä osallistua aktiviteetteihin ja muuhun klubitoimintaan, sekä jäsenmaksuvelvollisuus.

 
 
2. Klubin hallitus voi hyväksyä ulkojäseneksi toimivan jäsenen, joka on muuttanut klubin kotipaikkakunnalta, tai joka on terveytensä taikka muun hyväksyttävän perusteen takia estynyt osallistumasta säännöllisesti klubin toimintaan. Ulkojäsenyys voidaan myöntää enintään toimintavuodeksi kerrallaan. Ulkojäsen ei voi toimia klubin virkailijana eikä voi tehdä ehdotuksia uusiksi jäseniksi. Klubin jäsenmaksun suorittaminen on ulkojäsenen velvoituksena entiseen tapaan.
 
 
3. Veteraanijäsenyyden myöntää hakemuksesta klubikokous sellaiselle toimivalle jäsenelle tai ulkojäsenelle, joka on ollut Lions-järjestön toimivana jäsenenä ja/tai ulkojäsenenä yhteensä vähintään viisitoista (15) vuotta. Veteraanijäsen on velvollinen suorittamaan klubin jäsenmaksusta vain kansainvälisiä jäsenmaksuja vastaavan osuuden, minkä suuruuden klubikokous vuosikokouksessaan päättää. Veteraanijäsen on muutoin täysivaltainen jäsen, mutta hän ei voi toimia klubin, lohkon, piirin tai järjestön virkailijana eikä hänellä ole oikeutta tehdä ehdotuksia uusiksi jäseniksi.

5 § Jäsenten valitseminen

Klubin toimivaksi jäseneksi voi tulla vain kutsun perusteella. Jokainen klubin toimiva jäsen voi tehdä hallitukselle kirjallisen suosituksen uuden jäsenen valitsemisesta.
Hallituksen käsiteltyä ehdotuksen myönteisesti klubikokous päättää asiasta suljetulla äänestyksellä toisessa kahdesta peräkkäisestä kokouksesta ehdotuksen oltua ensimmäisessä kokouksessa yleisesti keskusteltavana. Klubikokouksen kokouskutsussa on mainittava jäsenehdokkaan äänestämisestä. Ehdotus on katsottava rauenneeksi, mikäli hylkääviä ääniä on enemmän kuin kolme.
Klubin toimivaksi jäseneksi kutsuttu henkilö saa täyden klubijäsenyyden sen jälkeen, kun hänet on virallisesti otettu vastaan varsinaisessa kokouksessa ja hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksunsa.
Klubin hallitus voi hyväksyä siirtojäsenenä toimivaksi jäseneksi henkilön, joka samalla luopuu asianmukaisella tavalla jonkun toisen lions-klubin jäsenyydestä ja jonka katsotaan täyttävän jäsenelle asetettavat yleiset edellytykset.

6 § Jäsenyydestä eroaminen

Jäsen voi erota klubista ilmoitettuaan siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti klubikokouksen pöytäkirjaan, mutta hän on velvollinen suorittamaan klubille kuuluvat erääntyneet maksunsa.
Jäsen voidaan erottaa klubista, mikäli vähintään ¼ klubikokouksen osallistujista sitä kannattaa, jos klubin jäsen toiminnallaan menettelee ilmeisen ristiriitaisesti klubin periaatteiden kanssa. Samoin voidaan menetellä, milloin jäsen on kieltäytynyt määräaikana suorittamasta klubille tulevia maksuja tai hän on muulla tavoin ilmeisesti laiminlyönyt velvollisuutensa.
Edelleen voidaan jäsen erottaa vastaavalla tavalla, kun hän on ollut poissa klubin neljästä peräkkäisestä varsinaisesta kokouksesta ilman kokoukselle ilmoitettua syytä.

7 § Klubin hallitus

Klubin asioita hoitaa, sitä edustaa ja sen toimintaa ohjaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtajana toimiva presidentti, edellisen toimintavuoden presidentti, varapuheenjohtajina toimivat I, II ja III varapresidentti, sihteeri, rahastonhoitaja, klubimestari ja Tail Twister (juontaja).

 
1.
Presidentti toimii hallituksen ja vuosikokousta lukuun ottamatta klubin kokousten puheenjohtajana. Presidentti osallistuu oman lohkonsa piirikuvernöörin neuvoa-antavan toimikunnan (PNAT:n) kokouksiin.
 
2.
Varapresidentit toimivat presidentin sijaisena, tälle esteen sattuessa.
 
3.
Sihteeri huolehtii, hallituksen toimeksiannosta, hallituksen ja kuukausikokouksen pöytäkirjojen laatimisesta ja päätösten täytäntöönpanemisesta. Hänen tehtäviinsä kuuluu jäsen- ja aloiteilmoitusten laatiminen ja muiden määräaikaisilmoitusten lähettäminen, arkiston ja jäsenluettelon hoitaminen sekä huolehtiminen läsnäolon merkitsemisestä klubin kokouksissa. Sihteeri osallistuu PNAT:n kokouksiin.
 
4.
Rahastonhoitaja on klubin rahavarojen hoitaja. Hän huolehtii klubille tulevien maksujen vastaanottamisesta samoin kuin klubin maksujen suorittamisesta. Rahastonhoitaja osallistuu PNAT:n kokouksiin.
 
5.
Klubimestari hoitaa klubin omaisuutta. Hän huolehtii kokousesineistä ja -tarvikkeista sekä järjestelyistä
 
6.
Tail Twisterin eli juontajan tehtävänä on ylläpitää kokouksessa hyvää veljeshenkeä ja edistää viihtyisyyttä.

Hallitus edustaa klubia, valmistelee klubikokouksessa esille tulevat asiat, kutsuu klubikokouksen koolle ja toteuttaa klubikokousten päätökset. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kolme sen jäsenistä on paikalla.
Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä presidentti on kannattanut.

8 § Klubin nimenkirjoitusoikeus

Klubin nimen on oikeutettu kirjoittamaan presidentti tai joku varapresidenteistä, joku heistä yhdessä sihteerin taikka rahastonhoitajan kanssa.

9 § Klubivaalit

Klubin hallituksen jäsenten vaalia varten seuraavaksi toimintavuodeksi nimittää presidentti vaalitoimikunnan, jonka tulee asettaa ehdokkaat hallituksen eri jäseniksi siten, että klubikokous voi käsitellä ehdotusta maaliskuussa. Tässä ehdollepanokokouksessa voivat klubin jäsenet nimetä myös muita ehdokkaita. Vaalikokous pidetään huhtikuun klubikokouksen yhteydessä, johon hallituksen toimesta kirjallinen kokouskutsu on lähetettävä viikkoa ennen kokousta klubin jäsenille. Kokouksessa voidaan äänestää vain ehdollepanokokouksessa asetetuista ehdokkaista.
Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain, ja heidän toimikautensa alkaa heinäkuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Vaaleissa valitaan klubin hallituksen jäsenet sekä kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet.
Mikäli johonkin tehtävään on kaksi tai useampia ehdokkaita, vaali ratkaistaan suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan arpa ratkaisee.

10 § Kokoukset

Klubi kokoontuu säännöllisesti kerran kuussa kesäkuukausia lukuun ottamatta. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille kirjallisesti vähintään viikkoa ennen kokousta.
Klubin vuosikokous on pidettävä lokakuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

 
1.
Päätetään hallituksen laatiman toimintakertomuksen hyväksymisestä edelliseltä toimintavuodelta.
 
2.
Esitetään tilintarkastajien lausunto.
 
3.
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
 
4.
Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus.
 
5.
Vahvistetaan talousarvio alkanutta toimintavuotta varten.

Kutsu vuosikokoukseen on lähetettävä jäsenille kirjallisesti vähintään viikkoa ennen kokousta.
Klubikokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole muualla toisin sanottu. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä kokouksen puheenjohtaja on kannattanut.

11 § Talous ja toimintavuosi

Klubin toiminta- ja tilivuosi alkaa 1. päivänä heinäkuuta ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Tilit tulee päättää ja jättää tilintarkastajille vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta annettava hallitukselle kirjallinen kertomus toimittamastaan tilin ja hallinnon tarkastuksesta.

12 § Erityisiä määräyksiä

Sääntöihin voidaan tehdä muutoksia klubikokouksessa, jossa vähintään 2/3 annetuista äänistä tulee sitä kannattaa. Muutosehdotuksesta on hallituksen toimesta ilmoitettava kirjallisesti klubin jäsenille kaksi viikkoa ennen kokousta.
Klubin purkautuessa on sen varat käytettävä purkautumisesta päättävän klubikokouksen päätöksen mukaan klubin tarkoitusperiä edistävään tarkoitukseen. Muissa suhteissa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter