Kokoukset

10-vuotisjuhlaprojekti:
KUNTOPORTAAT URJALAN KESKUSTAAN v. 2021
 

LC Urjala Linnattaret ry on päättänyt valita yhdistyksen 10-vuotisjuhlaprojektiksi kuntoportaiden rakentamisen/rakennuttamisen Urjalan kirkonkylään eli Laukeelaan. Ne tulisivat olemaan myös Laukeelan ensimmäiset kuntoportaat, joten siinäkin suhteessa hieno parannus kuntoilumahdollisuuksiin. Viime aikoina kuntoportaiden suosio eri puolilla maata on tullut hyvin esiin, ja innostusta asiaan on ilmennyt täälläkin.
Tarkoituksena on saada aikaan portaat, jotka sopivat kaikenikäisten ja kaikenkuntoisten henkilöiden liikkumiseen. Ne sijoittuvat Laukeeelan keskustaan, lähelle urheilukenttää ja yhtenäiskoulua ja ovat asuinalueelle johtavan tien varrella, joten ne ovat helposti kaikille saavutettavissa. Läheisen palvelukodin hallinnosta on myös osoitettu kiinnostusta asiaan ulkoilumahdollisuuden merkeissä portaiden ja siihen liittyvän polun puolella, joten se on ikäihmisiäkin kiinnostava projekti.
LC Urjala Linnattaret on toiminut aktiivisesti jo 10 vuotta monien erilaisten hyväntekeväisyysprojektien ja niihin liittyvän varojenkeruun parissa. Valitettavasti monet perinteiset avustusprojektimme ikäihmisille, nuorille, apua tarvitseville yksittäisille henkilöille, perheille ja ryhmille, järjestämämme tapahtumat, juhlat ja myynnit ovat koronaepidemian vuoksi jääneet toistaiseksi sivuun ja siksi tämä yleishyödyllinen kuntoporrasprojekti on meille nyt tärkeä ja tähän pandemia-aikaan erittäin sopiva. Sen avulla voimme aktivoida omia jäseniämme ja saada näkyvyyttä työhömme ja siten myös mahdollisesti uusia kiinnostuneita jäseniä yhdistykseemme.
Tarkoituksena on rakentaa kuntoportaat talkoovoimin ja näin säästää kuluissa. Olemme olleet yhteydessä paikkakunnalla moniin eri tahoihin. Niihin, jotka ovat aiemmin rakentaneet portaita muualle ja näin voivat avustaa itse rakennusvaiheessa sekä paikalliseen pankkiin ja yrityksiin, joilta voimme saada monenlaista apua sekä yksittäisiin henkilöihin ja seuroihin, joilta saamme myös talkooapua oman ryhmämme ulkopuolelta. Kaikkialla kuntoporrasprojektiin on suhtauduttu erittäin positiivisesti. Olemme tehneet yhteistyötä myös Urjalan kunnan kanssa, jolta saamme maa-alueen käyttöön portaita varten sekä tarvittaessa asiantuntija-apua.
 

 

 

 

Simaa (kotitekoista) ja munkkeja myimme torilla ja Lamminharjulla vappuna 2016. Tuotto käytetään Punainen sulka -keräykseen

 

 

Urjalalaisten omaishoitajien virkistyspäivä

  • Kevään 2012 laskiaistanssien tuotto käytetään lyhentämättömänä omaishoitajien virkistäytymiseen.
  • Arne Ritari -säätiöltä haettiin ja saatiin keväällä 2012 apuraha projektin toteuttamiseen.
  • Omaishoitajien teatteriretki Tampereelle Palatsiteatterin Suklaasydän-esitykseen järjestettiin 10.11.2012.

Suklaasydän-näytöksen alkamista odotellessa.

 

 

Laskiaistanssit 9.2.2013

  • Tanssiaisten järjestelyt on aloitettu! Orkesterina tällä kertaa Tähtikartta.
Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter