Tervolan Lionsklubi kuuluu piirin 107-L kolmannen alueen 1. lohkoon.
Klubin kokous on joka kuukauden kolmantena tiistaina klo 18.00.
Hallitus kokoontuu edellisenä tiistaina.
Jäseniä tällä hetkellä 18.
Näkyvin toiminta:
Uudenvuodenyön lämpötilaveikkaus, varainkeräysaktiviteetti
Viljonpuisto - leikkikenttä lapsille
Leijonapuisto - virekekenttä senioriväestölle ja miksei muillekin.
Kuntoportaat Leijonapuiston vieressä. Lionien osuus oli rakentaa portaat.
Kustannuksista vastaa Tervolan ulkoilijat.
Lapinniemen koulun taidetestaajat saivat lahjoituksen matkaansa varten.
Kuvassa luovutetaan kärryä Lapinniemen päiväkodille huhtikuussa 2023.
Kuvassa 50-vuotisjuhlassa keväällä 2017 palkitut henkilöt ja yhteisöt.
Alla kuva: 8.5. 2018 lahjoitusten jako ja Rauhanjulistekilpailun palkintojen jako. Tällä kertaa lahjoituksia saivat Metso-leiri, Termusa, lentopallopojat.
----------------------
Klubiin saa yhteyden paitsi suoraan jäsenten kautta, myös sähköpostilla
tervola(at)lions.fi
Tervolan Lions Clubin historiaa
Klubin virallinen perustamispäivä on sääntöjen allekirjoittamispäivä 2. päivä tammikuuta 1967. Kummiklubina on LC-Kemi. Perustajakauden presidenttinä toimi Pekka Aho. Muita perustajajäseniä olivat:Ville Aula, Eero Avaskari, Jorma Helenius, Mikko Hietala, Kalevi Heikkilä, Jaakko Juppala, Lassi Kaiharju, Kalervo Kuusipuska, Erkki Köngäs, Kalle Köngäs, Jouko Murama, Lauri Oinas, Eero Ojakangas, Arvo Ojapelto, Reino Ollitervo, Aarne Räihä, Matti Saarinen ja Heimo Tarkiainen. Kuukausikokousten pitoajaksi sovittiin joka kuukauden kolmas tiistai, joka on säilynyt muuttumattomana. Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti viikkoa aikaisemmin. Kokouspaikkana on ollut aiemmin ravintola Kultakurki, nykyisin kokoonnutaan Tervolatalolla. Perustamisjuhla, Charter-Night, pidettiin 23.päivänä toukokuuta 1967 veli Aarne räihän uudessa ravintola Ossauksessa. LC-Tervolan järjestysnumero on perustamisasiakirjan mukaan 409.
Lionstyö on hyväntekeväisyystyötä ja niinpä heti alusta alkaen leijonat joutuivat miettimään aktiviteetteja sekä lahjoitusten kohteita. Toimintavuosien aikana on klubissamme tehty monia palveluaktiiviteetteja eli on annettu työapua sitä tarvitseville yksityisille henkilöille ja yhteisöille. Vuosittain esim. on osallistuttu sotainvalidikeräykseen kuljettamalla kerääjiä (varusmiehiä) joka puolelle Tervolan kuntaa. Keräyksen onnistumisen kannalta tunnemme toimintamme erittäin merkitykselliseksi ja saman ovat todenneet keräyksen järjestäjätkin. Jonkinlainen maalausaktiviteetti on ollut lähes joka kesä ja merkittävimpiä niistä lienevät Kotiseutumuseon, Tervolan vanhan kirkon ja Nuorisoseuran maalausurakat. Maalausapua olemme tarjonneet myös useille yksityisille lähinnä vanhuksille.
Lahjoituksiin klubi on kerännyt rahaa monenlaisilla aktiviteeteilla. Ensimmäisinä vuosina tehtiin kauralyhteitä myytäväksi, järjestettiin sääveikkaus ja pidettiin myyjäisiä. Jo silloin nuoret olivat tärkeä avustuksen kohde. Niinpä kerätyillä rahoilla tuettiin opiskelijoita ja annettiin lahjoituksia ylioppilaille mm. lakkien ja lyyrien muodossa. Opiskelijoiden tukeminen oli erittäin tärkeää ja hieno teko veljiltä, koska siihen aikaan ei yhteiskunta vielä avustanut opiskelijoita niin paljon kuin nykyisin. Jo vuonna 1970 järjestettiin itsenäisyyspäivän lämpötilaveikkausveikkaus, jonka palkintona oli Mallorcan matka. Monet nykyisin vuosittain toistuvat aktiviteetit ovat peruja klubin toiminnan alkuvuosilta. Verokalenterin tekeminen oli merkittävä aktiviteetti rahan hankkimisen kannalta, kunnes se lopetettiin meistä riippumattomista syistä vuonna 1998.
Klubin historian aikana on järjestetty monenlaisia arpajaisia ja veikkauksia. Alkuaikoina veikattiin jäidenlähtöä ja onpa ollut liikenneveikkaustakin sillan valmistumisen yhteydessä. Viimeisten vuosien uudenvuoden lämpötilaveikkauksesta on muodostunut hyvä, säännöllinen aktiviteetti. Rahallisesti tuottoisimpia talkoita on ollut veli Seppo Ahon järjestämät katonvilloitustalkoot Rovaniemellä. Metsänraivaus on myös klubimme tavaramerkki, onhan joukossamme tosi ammattimiehiäkin. Aikaisempina vuosina on myös osallistuttu tervolalaiseen kesän Ämpäripäätapahtumaan paikallisen K-kauppiaan kera ruoka- ja juomateltan järjestelyistä vastaten. Valtakunnallisiin aktiviteetteihin olemme osallistuneet tarvittaessa. Sellaisia on esim. muutaman vuoden välein toistuva operaatio Punainen Sulka, joka juuri ja juuri täyttää jäsenien keskuudessa elävän voimakkaan ajatuksen, että apu ja lahjoitukset on kohdistuttava kotiseutuun ja erityisesti sen nuoriin. Niin myös kansainvälinen nuorisovaihto on ollut klubin aktiviteetti, näin on saatu tutustua nuoriin aina Japania myöden ja vastaavasti lähettää kotiseudun nuoria ulkomaille tällä tavalla lisäten Tervolan kansainvälistymistä.
Varsin antoisia ovat olleet erilaiset kuukausiesitelmät ja niiden herättämät keskustelut. Omalta osaltaan ne ovat lisänneet viihtyvyyttä kokouksissa kuten myös leppoisa kokouskäytäntö ja jäsenten hyvä huumori sekä terävät huomautukset. Aktiivinen urheilun harrastaminen ja menestyminen lohkon kilpailuissa ovat myös omiaan lujittamaan yhteenkuuluvuutta.
Harvoin muistamme riittävästi kiittää puolisoita ja heidän toimintaansa leijonien rinnalla. Puolisot ovat omalta osaltaan antaneet varsin merkittäviä lahjoituksia paikkakunnallamme. Ilman lheidän näkyvää ja näkymätöntä tukea lions-toiminta ei Tervolassakaan onnistuisi.
Lue vuosien 1967-1987 historiikki tästä linkistä.
Lue historiikki vuoteen 2017 tästä linkistä.
Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.