Lions Club Tampere Siilinkari
Olemme virkeä ja toiminnanläheinen klubi, jonka sydäntä lähellä ovat sekä vanhukset, vähävaraiset perheet että tukea tarvitsevat lapset ja nuoret perheineen.
Pääasiallinen varainkeruutapahtumamme on Lions Club Tampere Ruodun kanssa vuosittain kynttilänpäivän sunnuntaina järjestettävä Kynttiläkirkkokonsertti. Konsertin tuotoista olemme jakaneet esim. lahjakortteja vähävaraisille perheille kevätjuhlavaatteiden hankintaan. Yhteistyökumppanina meillä näissä lahjoituksissa on ollut Tampereen seurakuntien diakoniatyö.
Tapaamme kuukausittain vaihtelevissa paikoissa, syömme yhdessä ravintolassa, kahvilassa tai teemme yhdessä jotain virkistävää, kuten vaikka maalaamme tauluja tai käymme pelaamassa minigolfia. Tapaamisissa suunnittelemme toimintaamme, hyvän tekemistä. Esimerkkeinä tältä kaudelta on perinteinen kynttiläkirkkokonsertti ja ennen joulua toteutunut Auta Lasta Auta perhettä -keräys. Nämä aktiviteetit toteutamme yhdessä seurakuntien diakoniatyön kautta. Hyvän tekeminen voi olla myös ympäristön siivoamista roskista tai vieraslajeista tai heijastimien jakamista pimeimpään syksyn aikaan.
Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.