Punainen sulka 2016 - 2017
2017 tekoa 100-vuotiaan Suomen nuorten hyväksi
Suomen lionsklubien seitsemäs Punainen Sulka -keräys käynnistettiin juhlavissa merkeissä Tampereella lauantaina 19.3.2016. Tavoitteena on koota kesäkuun 2017 loppuun mennessä viisi miljoonaa euroa nuorten hyväksi Suomessa. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tiettävästi suurimman varainkeräyskampanjan teemana on ”Tue nuorta itsenäisyyteen”.
– Suomen Lions-liiton Punainen Sulka -keräys on merkittävä yhteiskunnallinen teko, arvioi Aseman Lapset ry:n toiminnanjohtaja Christian Wentzel kampanjan avajaisjuhlassa Tampere-talossa. Aseman Lapset ry on yksi Punaisen Sulan yhteistyökumppaneista.
– Suomen Lions tunnetaan hyväntekeväisyystyöstään. Punainen Sulka -keräyksen myötä toteutuu hyvän ja rahan kiertokulku: Leijonien teot muuttuvat rahaksi, joka taas keräyskumppaneiden erityisosaamisen kautta muuttuu konkreettisiksi rohkeiksi teoiksi ja toiminnaksi, Wentzel sanoi.
Punainen Sulka 2017 -keräyksen muut kumppanit ovat
- Tukikummit-säätiö (syrjäytymisen ehkäiseminen)
- Ehyt ry (ehkäisevä päihdetyö)
- Partiolaisten kansalaiskasvatusohjelma
- Näkövammaisten liiton nuorten opintotoiminta (elämänhallinnan tukeminen)
- Lasten ja nuorten säätiön Myrsky-taideterapiahanke (mielenterveystyö)
- Yeesi ry (voimavaralähtöinen nuorten harrastustoiminta).
Keräysvaroilla lionsklubit ovat sitoutuneet tekemään vähintään 2017 tekoa Suomen nuorten hyväksi yhteistyössä keräyskumppaneiden kanssa. Tekoja kootaan keräyksen verkkosivuille www.punainensulka.fi, missä seurataan kampanjan vaiheita nykyhetkestä aina vuoden 2017 lopulle. Kampanjalla on myös oma TV-studio, jonka tuotantoa voi katsoa Punaisen Sulan Youtube-kanavalta.
Tukea nuorten elämänhallintaan ja syrjäytymisen ehkäisemiseen
Nuorten tukemiseen on yhdessä keräyskumppaneiden kanssa valittu neljä osa-aluetta, jotka ovat
- syrjäytymisen ehkäiseminen
- päihteettömyys
- elämänhallinta ja
- mielenterveys.
25% keräyksen tuotosta lionsklubit jakavat nuorisotyöhön paikallisesti. Lisäksi lionsklubit tekevät käytännön tekoja nuorten hyväksi omassa ”Elämisen taitoja nuorille, Lions Quest” -ohjelmassaan sekä ja internetin turvalliseen käyttöön ohjaavassa ”Vastuu on meidän” -opastustyössään.
Juhlavuosi sekä Suomelle että Lions-järjestölle
Vuonna 2017 sekä itsenäinen Suomi että kansainvälinen Lions-järjestö täyttävät 100 vuotta. Punainen Sulka -keräys on osa itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 -ohjelmaa ja samalla kunnianosoitus maailman suurimman palveluklubijärjestön, Lions Clubs Internationalin satavuotisjuhlalle.
Varainkeräyskampanjan suojelija on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Avajaisjuhlaan lähettämässään tervehdyksessä hän toteaa nuorten elämän tukemisen oivalliseksi tavaksi juhlia 100-vuotiaan itsenäisen Suomen yhteistä historiaa.
”Nuoret ovat Suomen arvokkain voimavara. Heidän tiedoilla, taidoilla ja voimilla rakennetaan Suomesta vieläkin parempaa maata meille kaikille”, presidentti Niinistö kirjoittaa.