Mitä tiedämme tai muistamme vuodesta 1956? Maamme oli toipunut raskaasta sodasta ja sotakorvauksista. Elämä alkoi palata pikkuhiljaa normaaliin elämänmenoon. Kekkonen valittiin alkuvuonna ensimmäisen kerran presidentiksi ja samoihin aikoihin sattunut yleislakko kiristi poliittista ilmapiiriä. Itäinen naapurimaa seurasi tarkasti, mitä maassamme tapahtuu. Näissä oloissa haluttiin avata ikkunoita läntiseen maailmaan. Lions-liike antoi osaltaan mahdollisuuden tähän. Klubeja oli perustettu vuodesta 1950 lähtien hitaasti ensin suurempiin kaupunkeihin ja 50-luvun puolivälissä myös pienempiin keskuksiin. Klubimme perustamisjärjestysluku 54 kertoo, että kuulumme todella nestoriklubien sarjaan 950 nykyisen klubin joukossa Suomessa. Vielä kahta vuotta aikaisemmin maassamme oli ainoastaan 17 klubia.

Alkusysäyksen klubin perustamiseksi antoi vuoden 1955 puolella LC Äänekosken ensimmäinen presidentti Torsten Nyholm, joka puhelimitse kävi keskustelun Suolahden silloisen sosiaalisihteeri Kauko Saarisen kanssa perustamisasiasta. Kauko Saarinen ei aikaillut vaan käynnisti puhelinkierroksen ja pian kokoonnuttiin 16.helmikuuta valmistavaan kokoukseen. Seuraava kokous viikkoa myöhemmin pidettiin Osuuskaupan ravintolan kabinetissa ja paikalla oli myös silloinen piirikuvernööri Haapala. Silloin piirejä oli ainoastaan yksi koko maassa. Tämän kokouksen tuloksena perustettiin 23.2.1956 LC Suolahti, kummiklubina LC Äänekoski. Ensimmäinen presidentti oli kokoonkutsuja Kauko Saarinen. Perustamisjuhla siirtyi jostain syystä syksyyn ja se pidettiin 23.11.1956.

Ensimmäisenä vuonna klubiin liittyi 19 jäsentä. Alkuvuosina klubiin kutsuttiin runsaasti veljiä, mutta monen käynti klubissa muodostui lyhyehköksi. Sama ilmiö on ollut vallalla myöhemminkin. Lions-aate ei ole tuntunut heistä niin suurelta asialta, että sille voisi uhrata omaa aikaa ja vaivaakin silloin tällöin. Suurimmillaan jäsenmäärä oli 23. Viimeinen perustajajäsen klubissa oli Pentti Heinänen, joka kuoli vuonna 1988 oltuaan 32 vuotta klubissa. Näinä 50 vuotena klubimme on kokoontunut yksinkertaisen kertolaskun mukaan kuukausikokouksiin 450 kertaa. Klubi-illat ovat säilyneet hyvin samantapaisina alkuajoista lähtien, joskin nykyvuosina säännöllisestä esitelmänpidosta on lipsuttu. Ateria on ollut olennainen osa klubikokousta. Siihen ovat aina liittyneet antoisat keskustelut monista asioista sellaisella varmuudella, mitä täydellinen tietämättömyys asiasta antaa. Alkuvuosikymmeninä keskusteluja käytiin pidemmän kaavan mukaan. Varsinkin silloin, kun tämä hotelli sijaitsi Satamakadun varrella tunnelmallisessa puutalossa. Lions-slangissa on käytetty tästä maailmanparannusryhmästä nimitystä Retkusiipi. Nimi ei kyllä tehnyt mitenkään oikeutta sille joukolle, joka yläkabinetissa jatkoi iltaa. Kaikki ladyt eivät pitäneet tästä Lions-toiminnan muodosta. Eräässäkin klubissa veli, sukunimeltään Öman, tuli retkusiivestä aamuyöstä. Lady oli synkän näköisenä odottamassa eteisessä. – Mikä ihmeen lauma se siellä kokoontuu, kun kotiin tullaan tähän aikaan? – Kuulehan rakas vaimoni, meillä on klubissa aina vallinnut järjestys, kotiinkin lähdetään aakkosjärjestyksessä.

Selaillessani vanhoja toimintakertomuksia, voin todeta klubin yleensä ottaen toimineen varsin vireästi, jopa niin, että piirikuvernöörikin on joskus epäillyt runsaan aktiviteettimäärän mielekkyyttä. 50-luvun lopussa etsittiin toimintalinjoja, mutta 60-luvulla jo käynnistettiin useita varainkeräysaktiviteetteja. Klubimme pitkäikäisin aktiviteetti, jäänlähtöveikkaus, käynnistyi jo 1960. Se toimi yhtäjaksoisesti vuoteen 2005 asti, joskin viimeisinä vuosina se on annettu jonkin järjestön hoidettavaksi. Klubin osuudeksi on jäänyt lupabyrokratian pyörittäminen. Pitkään pääpalkintona oli paikallisen venemestari Pentti Remosen tekemä savolaismallinen vene. Näillä korkeuksilla erikoisin aktiviteetti oli 60-luvulla toteutettu poroaktiviteetti. Muutama veli kävi hakemassa Lapista yhden elävän ja monta teurastettua poroa. Teurastetut porot myytiin lihoina, joskin paljon aikaa ja vaivaa sekin vaati. Elävä poro sai nimen Jeri ja se kyyditsi parina jouluna lapsia kauppojen edessä. Kaksi vuotta poro oli klubin ilona, rahasampona ja vaivana. Sen jälkeen se myytiin Riihimäelle 550 markan hintaan. Samoilta ajoilta löytyy vuosikertomuksesta toimintavuotta aloittavan presidentin tervehdys klubille: ”Toivon yhteishengen ja aktiivisuuden säilyvän yhtä hyvänä kuin aikaisemminkin ja lausun iloni siitä, että kerrankin olen päässyt asemaan, jossa voin antaa muille tehtäviä”. Puheensa päätteeksi uusi presidentti määräsi heti kaikki toimikunnat ja komitea sterilisoitavaksi. Mitä se taas tarkoitti, jäi selvittämättä.

60-luvun lopussa klubi osallistui varsin aktiivisesti kaupungin kehittämishankkeisiin omine henkisine ja aineellisine voimavaroineen. Kaupunkimme oppikoulu toimi puutteellisissa tiloissa nyt jo käytöstä poistetussa Kukkulan työväenopiston tiloissa. Aktiviteetin työnimi oli ”Kukkulalta kunnon kouluun”. Vuonna 1970 uusi uljas koulu saatiin Telakkakadun varteen. Sinne saatiin myös seutukunnan ensimmäinen uimahalli. Se oli siihen aikaan kova juttu. Urbaani legenda kertoo siltä ajalta, että äänekoskelainen kysyi suolahtelaisesta, missä hän on sunnuntaipäivänsä viettänyt. Kävin ensin aamupäivällä kirkossa ja iltapäivällä uimahallissa. Äänekoskella kun oli kirkko palanut muutama vuosi aikaisemmin ja uimahallista ei ollut tietoakaan.

Joulunavaustempausten järjestäminen oli 90-luvun kahden puolen tärkeä aktiviteetti. Kertyneet varat ohjattiin Asemakadun jouluvalojen hankintaan, joskin kaupunki tietysti kantoi pääosan taloudellisesta puolesta. 90-luvun ja nykypäivän merkittävin varainkeräysaktiviteetti on ollut Suolahti-kalenteri vanhoin kuvin. Idean toi veli Tuomo Lunki Äänekoskelta. Punainen sulka-aktiviteetista on jäänyt mieleen 80-luvulta sellainen aktiviteetti, missä kauppasimme torilla huutokaupalla Valmetin traktoritehtaan lahjoittaman käytetyn traktorin. Pääsimme tällä tempauksella Keskisuomalaisen ykkössivulle. Unohtaa ei sovi myöskään vuoden 2003 piirikokouksen järjestämisprojektia, mikä vaati klubilta paljon aikaa ja vaivaa. Kokemusta piirikokousjärjestelyistä aikaisemmilta ajoilta ei ollut.

Klubillamme on ollut erityissuhde kummiklubiimme LC Äänekoskeen. En ainakaan muista 34 klubivuoteni ajalta yhtään vuotta, emmekö olisi kerran vuodessa tavanneet joko täällä Suolahdessa tai Äänekoskella. Näitä tapaamisia muistelemme mielellämme. Alusta lähtien niihin on liittynyt puolin ja toisin pientä naljailevaa huulenheittoa ajankohtaisista tapahtumista, kuitenkin ystävyydellä ja hyvän maun rajoissa. Tuleepa mieleen vierailu, kun Äänekoskesta tuli kaupunki. Meille tuotiin iso avain, joka kävisi Rotkolaan tehtävään porttiin. Veimme seuraavana talvena vuorostaan hengellistä musiikkia kasetilla ”Olen kuullut on kaupunki tuolla”. Erityisesti silloin äänekoskelaisia veljiä oli runsaasti, kun klubi-iltana oli täällä myös naisten tanssit. Kerrotaanpa erään äänekoskelaisveljen vauhdittaneen ”flaksiaan” pistämällä 100 markan setelin pukunsa rintataskuun. Klubi-ilta vaihtui nykyiseen keskiviikkoon ja syyksi esitettiin aikaisin alkaneen tanssimusiikin aiheuttama melu, joka häiritsi erityisesti illan esitelmiä. Jokainen voi kuvilla, olisiko vaihtoon ollut myös muita syitä.

Klubillamme oli 80-luvun alussa ystävyysklubitoimintaa ruotsalaisen LC Bolidenin kanssa. Vuonna 1980 touko-kesäkuun vaihteessa linja-autollinen Bolidenin veljiä ladyineen saapui tänne Suolahteen. Mieleen jäävin tapahtuma tuosta vierailusta oli yhteinen illanvietto kauniissa kesäsäässä Mikko Niskasen Käpykolossa. Itse isäntäkin oli paikalla. Vieraille tarjottiin saunomista savusaunassa, hyvää ruokaa ja juomaa kauniin keskisuomalaisen kesämaiseman lisäksi. Vastavierailu Bolideniin toteutettiin kahta vuotta myöhemmin. Boliden on kaivoskaupunki ja saimme tutustua mm. 600 m syvään kaivoskäytävään ja pois lähtiessämme saimme räjäyttää louhoksen seuraavalle työvuorolle. Tämä ystävyysklubitoiminta hiipui ensin joulukorttiasteelle ja myöhemmin LC Bolidenin aloitteesta lakkasi kokonaan. Bolidenin vierailusta Suolahteen on albumi kuvia valokuvahistoriikissa.

Yhteiskunnassa tapahtuneet suuret muutokset 90-luvulla ovat osaltaan heijastuneet myös omaan toimintaamme. Työelämä on muuttunut kovemmaksi ja vaativammaksi, jolloin Lions-harrastukselle ei ole jäänyt tilaa samalla tavalla kuin aikaisempina aikoina. Suurten työnantajien edustus klubissa on vähentynyt olennaisesti ja jäsenmäärä on laskenut voimakkaasta jäsenhankinnasta huolimatta. Meitä nykyisiä lioneita elähdyttävät kuitenkin edelleen ne samat arvot, jotka ovat tätä liikettä pitäneet pystyssä. Tunnemme jopa nykyisin työmme tärkeämmäksi kuin joskus aikaisemmin yhteiskunnan antamien palveluiden karsimisen myötä. Runoilija Kailan sanoin ”Faaraot kuolevat, mutta pyramidit säilyvät” luotamme siihen, että vaikka jäsenkunta eri syistä vaihtuu, Suolahden Lions-klubi jatkaa toimintaansa samassa Lions-hengessä kuin silloin 50 vuotta sitten.

Historiikin laati Timo Lehtinen