Kokoukset
Jäsenet

KLUBIPROJEKTIT


Vuosien varrella on järjestetty erilaisia tapahtumia paikkakunnalla; Sävin Kesäjuhlia, tansseja, jääriehoja ja jää- ja sääveikkauksia sekä huutokauppoja ja kirkkokonsertti. Olemme olleet myös mukana rallijärjestelyissä ja TV-2:n kuvauksissa. Jokavuotisia aktiviteetteja ovat olleet mm. metsänistutus tai -kylvö, joulukuusien myynti sekä pöytien ja tuolien vuokraustoiminta sekä tärkeimpänä Suodenniemen Joulu –lehden julkaiseminen.

Ensimmäisen Suodenniemen Joulu -lehden saatesanat

Suodenniemen Joulu -lehtiä

Suodenniemen Joululehtien kansikuvat

Muun muassa näillä toimintamuodoilla on mahdollistettu monipuolinen avustustoiminta. Vuosittain on jaettu stipendejä opiskeleville nuorille sekä urheilijoille. Myös monet paikkakunnalla toimivat järjestöt ovat olleet huomiomme kohteena. Samoin ovat hankkimamme joulukuusen valot kirkonmäellä ilahduttaneet monia. Yhdessä lavialaisten kanssa saimme hankituksi ambulanssiin ensihoidossa niin tärkeän defibrillaattorin sekä vuodeosastolle kipupumpun. Myös huumetesti saatiin myötävaikutuksellamme alueen poliisin käyttöön. Omalta osaltamme olemme olleet myös tukemassa niin Suodenniemen uuden paloauton, Urheilutalon pianon kuin leikkikentän laitteiden hankinnassa.

 

Kuvia Pirulanvuoren näkötornista

 

LADYTOIMINTA


Suodenniemellä on ladytoiminta ollut vilkasta alusta alkaen.

Vuosien varrella olemme järjestäneet mm. vanhusten joulujuhlia, katettujen pöytien näyttelyitä, pitäneet arpajaisia ja myyjäisiä.

Vuosittain on annettu ala-asteille koulukohtaiset kannustusstipendit, viime vuosina myös virolaisen ystävyysklubimme Kolgan-Jaanin kouluille.

Mittava näyttö yhteistoiminnastamme on joulunaikaan nähty satapäinen puisten tonttujen joukko Suodenniemen katukuvassa. Näitä tonttuja valmistettiin toista sataa, joista riitti iloa niin keskustan liikelaitosten edustoille kuin kylänraiteille kauemmaksikin.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter