Kokoukset

Lionsjärjestön toiminta on vapaaehtoistyötä, joka kohdistuu nuorisoon, vanhuksiin, sotien veteraaneihin ja muihin avun tarpeessa oleviin. Sillä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. LC Sonkajärven toiminnassa korostuu työ oman alueen hyväksi.

  • Lahjoitamme stipendejä koulujen oppilaille
  • Ekaluokkalaisille hankimme pyöräilykypärät vuosittain
  • Erilaisia rakennusten kunnostuksia olemme tehneet talkoovoimin, mm. maalaamalla Jyrkän ruukkia, Palosenmäen palvelukotia ja Metsätaloa
  • Pitäjänmarkkinoilla ja Eukonkannon MM-kisoissa olemme olleet monesti ja monessa mukana
  • Vuosittain olemme osallistuneet sotainvalidien syyskeräyksiin
  • Olemme tehneet myös metsänistutusta, -raivausta ja kulottamista

 

Klubin historiasta löytyy mainintoja mm. katuvalojen hankkimisesta Sonkajärven kirkonkylälle, Kangaslammin uimalan rakentamisesta, luistinradan, valaistun hiihtoladun ja jääkiekkokaukalon rakentamisesta ja leikkikentän perustamisesta. Tuoreempaa tekemistä on Frisbeegolfradan perustaminen Sonkajärvelle. Takavuosina klubimme järjesti mm. jäärata-ajoja ja romunkeräyksiä, piti huutokauppoja ja jäidenlähtöarpajaisia. Myös verokalenterilla on hankittu varoja edelleen lahjoitettavaksi.

Säännöllisesti toistuvia aktiviteetteja:

  • lyhdyt ja kynttilät sankarihaudoille itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona, joulukuusi kirjaston eteen
  • veteraaneille apua lipunkannossa
  • Pro Sonkajärvi -tunnustuspalkinto
  • stipendejä koulujen oppilaille
  • ekaluokkalaisille pyöräilykypärät
  • Soten kautta lahjoituksia vähävaraisille

Puolisotoiminta:

  • Aktiivista ja itsenäistä vapaaehtoistyötä lähimmäisten auttamiseksi, tukemiseksi ja huomioimiseksi
  • Tarkoituksena lujittaa sisäistä henkeä ja tukea klubin toimintaa 

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter