Aktiviteetteja
Jokileijonakävely
Kestävä kehitys
Lasten ja nuorten musiikki- ja kuorotoiminta
Olemme iloisia voidessamme suoda esiintymismahdollisuuksia paikallisille musiikkiluokille ja –kuoroille. Klubimme stipendivaroin kuorot ovat saaneet esittää laadukasta musiikkia yleisölle erilaisissa tapahtumissa. Klubimme stipendivaroin on järjestetty kuoro- ja musiikkiesiintyksiä esimerkiksi vanhainkodeissa ja päiväkodeissa unohtamatta Pyhän Laurin kirkkoa. Klubimme stipendivaroin on myös tuettu kuorojen esiintymismatkoja ulkomaille.
Stipenditoiminta
Kummipäiväkoti
Aktiivinen ja virikkeinen ympäristö on ollut mielessämme, kun vuosittain tuemme erityislasten päiväkotitoimintaa. Esimerkiksi liikkumista avustavat leikki- ja pelivälineet, joilla lapsi voi kokea liikkumisen riemua, sekä lasten retket ja vanhempien kanssa yhdessä tekeminen ovat olleet tukemme kohteena.
Palveluprojektit
Lions Quest
koulutukseen, joka on nuorten turvallisuutta ja terveyttä edistävä toiminnallinen ohjelma. Opettajille annetun 2-päiväisen koulutuksen keskeisenä teemana on antaa työkaluja ohjata nuorta ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä kasvamiseen.Kansainvälinen ja valtakunnallinen toiminta
Olemme osallistuneet hyvällä tuloksella kaikkiin kansainvälisen Lions-järjestön ja Suomen Lions-liiton organisoimiin kampanjoihin. Suomessa tunnetuin kaikkia leijonia koskeva kampanja on Punainen Sulka. Viimeisin Punainen Sulka järjestettiin 2017, Suomen itsenäisyyden ja Kansainvälisen Lions-järjestön 100-vuotisjuhlavuonna. Klubimme oli valtakunnalisestikin mitattuna yksi menestyksekkäimmistä kampanjaan osallistuneista klubeista.Adventtikonsertti
Adventtikonserttimme on kerännyt hyväntekijöitä ja nimekkäitä esiintyjiä jo vuosien ajan. Olemme ylpeitä ollessamme ensimmäisten joukossa, jotka ovat aloittaneet adventtikonserttien järjestämisen tunnelmallisessa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Perinteikäs konserttimme on hieno hetki aloittaa joulunajan odotus.
Klubin vireyttä lisäämme omin varoin järjestetyillä tapahtumilla. Klubilla on vuosittain kokousten lisäksi useita yhteisiä tapahtumia, joissa myös puolisot ovat mukana. Vireyttä olemme lisänneet teatteri- ja konserttimatkoilla, erilaisissa retkikohteissa, klubin sisäisissä kilpailuissa sekä luonnollisesti klubin vuosijuhlassa. Olemme tinkimättömiä siinä, että varainkeruusta saatuja tuottoja ei käytetä klubin omaan toimintaan.



