|
Matkaraportti USA, Kaliforniasta
Olen Malla Neuvonen, 16v,ja käyn tällä hetkellä Sipoon lukiota, ja asun myös Sipoossa, Nikkilässä. Olin USA:ssa, Kaliforniassa 5 viikkoa 13.7-17.8.2002 Ne viikot olivat todella ikimuistettavia ja upeita viikkoja elämässäni, jotka opettivat minua monessa mielessä paljon. Matkani alkoi siis 13.7.2002 klo 0600, jolloin tapasin mtkakaverini Viivin, Marin ja toisen Marin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Matkareitti oli Helsinki-Amsterdam-Philadelphia-SanFransisco, joten paljon oli tiedossa välilaskuja ja odottelua. Mutta se tieto jäi kaiken sen innostuksen ja matkahuuman alle, eikä näin ollen haitannut ollenkaan.
Kun sitten päästiin turvallisesti pienten ongelmien kautta SanFransiscoon, oli halu hyvin suuri päästä isäntäperheeni luokse sekä tutustua heihin, eikä nukkuminenkaan tuntunut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta - olinhan valvonut n. 30h. Olin siis ensimmäiset kaksi viikkoa kaupungissa nimeltä Modesto, joka on n.200 000 ihmisen asuinkaupunki n. 1,5 h ajomatkan päässä San Fransiscossa. Alue oli todella kaunista, paljon hedelmätarhoja ja kauniita taloja. Siellä asuin isäntäperheessä, Ann ja Robert Tognetin luona, sekä kahden muun vaihto-oppilaan kanssa. He olivat Jenny Ruotsista sekä Claudia Itävallasta, ja vietin heidän kanssaan aikaa koko ajan. Siis ystävystyminen oli väistämätöntä!=) Heti ensimmäisen yön jälkeen, eli ensimmäisenä aamuna "uudessa kodissani" ohjelma alkoi täysillä. Ajoimme San Fransiscon kauniiseen kaupunkiin, jossa näimme kaikki ne päänähtävyydet, joita olin ennen vain telkkarissa nähnyt; puhun nyt Golden Gate-sillasta, Alcazarista, pilvenpiirtäjät ym. Kaikki oli upeaa! Minut yllätti vain kaupungin kylmyys, sillä SF:ssä ei ollut kuin vajaa 20°C, sekä kiinnitin huoniota myös kaikkiin kadulla makaaviin ja autoteiden reunoilla kerjääviin kodittomiin,joihin en täällä Suomessa ollut tottunut. Suurkaupungissa on suurkaupungin hyvät sekä huonot puolet, niinhän se on!
Näinä kahtena viikkonaehdin nähdä ja tehdä todella paljon! Kävin kuuluisassa JellyBellyn karkkitehtaassa, suurissa ostoskeskuksissa vaateostoksilla, elokuvateattereissa, baseball-ottelussa, hyvin monissa ravintoloissa, viinitilalla, juustotehtaalla, huvipuistoissa, Santa Cruzin hiekkarannalla, kokeilin erilaisia vesiurheiluajeja, kävin western kylässä, luonnonpuistoissa, järjestimme grillijuhlia, ym, sekä tietenkin otimme paljon aurinkoa! Aika lensi kuin siivilllä, aivan niin kuin sanonnassakin kuuluu. Host-vanhempani olivat juuri sellaisia kuin ensivaikutelmasta päättelin, todella mukavia, avuliaita, ja he todella saivat itseni tuntemaan tervetulleeksi! Joten tuntui haikelat jättää heidätniiden kahden viikon jälkeen, sillä heidän kanssaan asuminen tuntui jo niin luonnolliselta. Mutta oli aika siirtyä eteenpäin.
Seuraavan yhden viikon vietin Teresita Pines nuorisoleirillä vuoristossa. Siirtyminen läheisen McDonaldsin parkkipaikalta leiripaikalle bussilla kesti n. seitsämän tuntia. Onneksi amerikkalaisissa autoissa ilmastointi on todella hyvä, muuten olisi saattanut tulla aika hikiset oltavat. Bussimatka sujui ihna hyvin, ja oli hyvin aikaa tutustua muihin vaihto-oppilaisiin. He vaikuttivat todella mukaviltaja vauhdikkailta. Leirille siis tuli n. 60 nuorta, ikähaarukkana n. 16-22v., (eli olin aivan nuorimpia leirillä, 16v kun silloin olin), ja he olivat monista eri maista: Italiasta, Belgista, Ruotsista, Tanskasta, Japanista, Itavallasta, Sveitsista, Saksasta ja Hollannista. Eniten selvästi oli Japanista, joita oli n.vajaa puolet meistä. Asuimme pienissä noin kymmenen hengen mökeissä, joihin asukkaat oli valittu etukäteen. Ohjelmaa meille oli järjestetty paljon, esim.eri urheilulajeja, kuten jousiammuntaa, melontaa, uimista, ym. sekä karaokeiltoja, diskoja ja paljon muuta. Ja ruoat olivat todella hyviä, melkeinpä liian hyviä...=)
Tutustuimme koko ajan toisiimme paremmin ja yhteishenki nousi sen myötä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että leirin olisi pitäny olla vähintään viikon pidempi! Viikon vierähdettyä oli hyvin vaikeaa jättää se porukka, kenen kanssa oli viettänyt viikon kiinteästi yhdessä. Minut yllättivät tällä kertaa kyyneleeni pois lähdettäessä. Niin kävi suurelle osasta porukkaa. Vaihdoimme kaikkien kanssa yhteystietomme, ja lupasimme pitää kiinteää yhteyttä toistemme kanssa. Mutta kuten jo aikasemmin sanoin, ei auta muuta kuin siirtyä eteenpäin!
Kaksi viimeistä viikkoa olin LosAngelesissa, tarkemmin SanFernandon laaksossa Encinossa. Asuin kahden muun suomalaisen kanssa, Viivin ja Marin, samojen kenen kanssa olin matkustanut tänne, ja kenen kanssa matkustin myös takaisin Suomeen. Isäntäperheenäni oli Lerma ja Robert Parocua. He olivat syntperältään filippiiniläisiä, joten sain kokea myös sen kulttuurin tapoja, käytöstä sekä normeja. Se oli toisaalta mielenkiintoista, ja toisaalta taas siihen oli alussa jonkun verran totuttelemista. Mutta myös hyvin opettavaista. Koska pariskunnalla ei ollut lapsia, he tutustuttivat meidät heidän veljenpoikiinsa Aaroniin 19v, ja Alaniin 15v. Oli mukava viettää aikaa välillä myös omanikäisten ihmisten seurassa. Tulimme todella hyvin toimeen keskenämme, ja näimme monena päivänä. Kävimme heidän kanssaan katsomassa yliopisto campusta, ostoksilla Santa Monica-rannan kävelykadulla, Santa Barbara-rannalla ottamassa aurinkoa ja uimassa. Hyvin mukavaa aikaa! Näimme näiden viikkojen aikana myös kolea poikaa, joihin leirillä tutustuimme, Jonathania Tanskasta, Juliania Saksasta sekä Maximea Belgiasta, sillä he sattumalta asuivat suhteellisen lähellä meitä. Heidän kanssaan kävimme lähinnä Santa Monica tai Venice-rannalla ruskettumassa. Ohjelmassa oli myös pesäpallo-ottelu, ostosreissu Los Angelesin keskustassa Joten paljon ehti tapahtua myös näiden kahden viimeisten viikkojen aikana, paljon kaikkea hyvin mukavaa.
On siis hyvin ymmärrettävää miksi nämä viisi viikkoa ovat niin tärkeitä ja rakkaita minulle. Sain tehdä kurkistuksen tähän kulttuuririkkaaseen ympäristöön, ja katsoa maailmaa hieman eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Opin arvostamaan jotain Suomessa itsestäänselviä asioita, toisaalta taas kritisoimaan. Eli mieleni avartui. Tietenkin myös kielitaitoni karttui huomattavasti. Mutta kuitenkin ehkä paras asia oli se, että solmin upeita ystävyyssuhteita ympäri maapalloa! Joten haluisin kiittää Lions-klubia antaessaan mahdollisuuden tähän korvaamattomaan kokemukseen.
|
Jag heter Jenny Liljeström, är 18 år och bor i Hertsby, Sibbo. Sommaren 2001 deltog jag i Lions International Youth Exchange med Australien som mitt resemål under tiden 22.6-1.8. 
Italian matkastani… Tietokatkosten takia en ole kuullut perheestä mitään etukäteen, ja saapuessani lentokentälle en tiedä kuka on odottamassa, jos kukaan. Sijaisperheeni isä löytää minut lentokentältä kun olen ilmoittamassa matkatavaroitani kadonneeksi. Matkalaukkuni oli unohdettu lähettää Lontoosta jatkolennolleni ja se saapui kolme päivää myöhässä. Viikko perheen kanssa kului hyvin tutustuessa perheen ystäviin pieniin ja suuriin lähikaupunkeihin, italiankieleen ja hyvään ruokaan. Pääsen myös seuraamaan läheltä erikoisia yliopistosta valmistujaisperinteitä, perheen vanhimman tyttären valmistuessa asianajajaksi. 
