Kokoukset
Jäsenet

Hyvä kiertämään

 

 

Lions Club Sastamala Linda lahjoitti syyskuussa 2019 villalankoja Keikyän Honkolassa kokoontuvalle ”Honkolan mummujengille”.

Mummujengissä on 14 iältään 65-93-vuotiasta innokasta neulojaa. He kokoontuvat joka toinen keskiviikko kahden tunnin ajaksi käsitöiden äärelle. Hyvässä seurassa syntyy sukkia, tumppuja, pipoja, huiveja, torkkupeittoja ja lohtuhuiveja ym.

 

Yhteiset tapaamiset tuovat hyvää mieltä ja laatua tekijöidensä elämään. ”Mummujengin” aikaansaannoksista on myös moni päässyt nauttimaan. He ovat lahjoittaneet neuleita mm. Sastamalan sosiaalitoimelle, Sastamalan seurakunnalle, varussotilaille ja vapaapalokunnan nuorille. Vauvan myssyjä ja sukkia on lahjoitettu sairaaloihin ja nuttuja Etiopiaan.

 

Tapaamiset alkoivat jo 1980-luvun alkupuolella. Nykyisellä kokoonpanolla he ovat neuloneet vuodesta 2015.  Ryhmän vetäjinä toimivat Mai-Leena Hakasuo ja Leena Virtanen.

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter