|
Kausi 2018 - 2019
Leijonien Hyvä päivä 8.10.2018.
Olimme lauantaina 6.10.2018 tekemässä hyvää Riihimäen Prismassa, jossa keräsimme diakoniatyön kautta lahjoitettavia tuotteita (elintarvikkeita, lastenruokia,vaippoja, leluja, peusaineita)kirkon diakoniatyön kautta riihimäkeläisille, avun tarpeessa oleville lapsiperheille.
25-vuotisjuhlavuosi huipentui puun istutukseen Riihimäen Keskuskirkon rinteeseen. Puun istutuksen jälkeen Kirkkopuiston seurakuntakodisssa luovutettiin juhlavuoden kunniaksi 2500 euron arvoinen avustus, joka oli 120 lippua Puuhamaahan. Kohderyhmänä olivat oman paikkakunnan lapset ja nuoret, yhteistyökumppaneina toimivat Lopen seurakunta sekä Facebookissa toimivan Riihimäen tukiverkosto.
Kausi 2019 - 2020
8.9.2019 Rakas Riksu tapahtumassa olimme mittaamassa verensokeria, diabetestapatumassa.
6.10.2019 osallistuimme Riihimäen Prismalla olimme tekemässä Hyvää. Tee hyvä teko oli päivän teema, auta lähimmäistäsi.
23.11.2019 olimme Saksalaisilla joulumarkkinoilla Riihimäen Graniitinaukiolla, siellä meillä oli myyntipöytä, jossa myimme itseleivottua Nauvonlimppua, luumuhilloa ja perhosheijastimia.
|
Lions Clubs Internationalin uutiset |
|
|
|
Connect with Us Online
|
|
|
Twitter
|
|
|