Mistä kaikki oikein alkoi??
Oli äitienpäivä 2010, kun sain puhelun kesken äitienpäiväruokailun. Maikki Heikkilä soitti ja kyseli, olisinko kiinnostunut Lions toiminnasta. Joku toinen oli suositellut minua aktiivisena toimijana tällaiseen järjestöön!! Tarkoitus olisi perustaa Nakkilaan oma naisklubi!
Tapani mukaan suostuin heti ja olin varsin innoissani tulevasta, uusi toiminta ja uudet tuttavuudet kiinnostavat aina. Maikki kysyi minulta, josko tietäisin muita naisia, jotka voisivat liittyä. Pöytään palatessani kysyin minua vastapäätä istuvalta Tarjalta, josko häntäkin kiinnostaisi. Nyt me olemme molemmat perustajajäseniä.
Syksyllä alkoivat varsinaiset perustamiskokoukset ja tapasimme muutaman kerran. Aina oli paikalla uusia kasvoja, ja lopulta meitä oli 32:n naisen ryhmä, joka sitoutui leijonatoimintaan.
Kevät 2011 oli kiireistä aikaa. Tutustuimme toisiimme kokouksissa ja vastaanotimme tärkeitä ja hyviä neuvoja kummeiltamme, Maikilta, Leenalta ja Hannelelta. Kävimme myös tutustumassa heidän klubinsa tapaan kokoontua. Ja aina he auttoivat ja tukivat, kiitos siitä heille.
Perustamisjuhla oli toukokuussa Nakkilan Karhulassa. Kaikki me jäsenet olimme paikalla. Itselläni oli tietysti jännitystä vatsanpohjassa, olihan minulla pieni ohjelmanumero, ja paikalla oli varsin vaikutusvaltaista yleisöä ministeritasolta asti! Kaikki meni kuitenkin hyvin. Kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi mistä nimemme, Emma, tulee. Tämä nimi oli saanut joukossamme ylivoimaisen kannatuksen. Niin Villilän kartanolla kuin Suomisen tehtaallakin oli aikoinaan toiminut kaksi vahvaa, oikeudenmukaista ja työteliästä Emma-rouvaa. Mikä sen parempi esimerkki meille vasta-alkaville Emmoille.
Olin ensimmäisessä hallituksessa klubimestarina ja luulenpa että ensimmäiset hallituspaikat olivat ne jännittävimmät. Mutta kaikki meni hienosti Porin Sofian kummien johdolla ja rauhallisen ja pätevän presidenttimme, Päivin, vetäessä emma-laumaansa!
Rakensimme tuolloin vahvan pohjan Emmojen toiminnalle ja jokainen meistä on aina osannut ja hallinnut jotain osa-aluetta ja siirtänyt tietojansa seuraavalle hallitukselle. Ja onhan meillä hyvä koulutusorganisaatio järjestössämme, sekä kummiklubimme Sofia.
Ja mitä olen saanut? Niitä sosiaalisia kontakteja, uusia ystäviä, iloa ja mielihyvää yhdessä tekemisestä sekä ennenkaikkea onnistumisen ja hyvän olon tunnetta lukuisten järjestämiemme tapahtumien johdosta.
Terv. Kirsti
Yhteispotretti emmoista Robin-keikan jälkitunnelmissa.
Klubitiedot
Perustamispäivä 9.3.2011
Charter night 14.5.2011
Klubin kotimainen numero 1021
Klubin kansainvälinen numero 4031 0110759
Piiri: 107 M Alue: II Lohko: 3
Kummiklubi LC Pori/Sofia
Kokoukset
Klubikokous kuukauden ensimmäinen keskiviikko
Hallituksen kokous kaksi viikkoa ennen klubikokousta
Kausi 2013-2014
LC Nakkila/Emman presidentti Sari Saarinen
Piirikuvernööri DG Matti Reijonen/LC Vampula
Aluejohtaja RC Raimo Gröhn /LC Pori/ Meri-Pori
Lohkon puheenjohtaja ZC Leo Järvinen/LC Kokemäki
Suomen Lions-liiton pj CC Asko Merilä/LC Utajärvi
Kv presidentti IP Barry Palmer, Australia
Järjestön tunnuslause Me palvelemme (We serve)
Kauden teemat
Piirin teema: Yhdessä palvellen
Suomen teema: Palvelulla hyvinvointia
Kansainvälinen teema: Seuraa unelmaasi - Follow Your Dream
Piirin sivut www.lions.fi/M
Suomen Lions-liiton sivut www.lions.fi
Järjestön kv sivut www.lionsclubs.org