Kokoukset
Jäsenet

LC Lehtimäki täytti keväällä 2014 40 vuotta. Juhlissa esitetty historiikkivideo.

Alussa yhteinen klubi soinilaisten kanssa

Lions Club Lehtimäki-Soinin perustava kokous pidettiin 23. toukokuuta 1974 Lehtimäellä Ravintola Harjanteessa.  Perustamiskokouksessa oli saapuvilla 12 henkilöä Lehtimäeltä ja 11 Soinista. Lisäksi paikalla oli piirikuvernööri Arvo Manninen Alavudelta.

Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi Olli Hyytinen ja sihteerinä Pertti Oksanen. Perustetun klubin kummiksi tuli Lions Club Alajärvi-Järviseutu ja henkilökohtaiseksi kummiksi Esko Asplund. Kummiklubin presidenttinä toimi tuolloin Olli Hyytinen.

Uusi klubi sijoitettiin silloiseen 107-G -piiriin; kolmannen alueen 4. lohkoon. Klubin presidentiksi nimitettiin jo aikaisemmin samoissa tehtävissä Alajärven klubissa ollut Lauri Kesäniemi. Ensimmäiseksi varapresidentiksi valittiin Ilmari Lassila, toiseksi Elias Westermarck. Sihteeriksi valittiin Valto Rinto, rahastonhoitajaksi Tapani Ojala, klubimestariksi Eero Ollikainen sekä tailtwisteriksi Jouko Välimäki.

Klubin Charter Night oli Ravintola Harjanteessa Lehtimäellä 12.10.1974.

Tavoitteena oli kokoontuminen vuorokuukausin kummassakin pitäjässä, mutta siitä jouduttiin luopumaan olosuhteiden pakosta. Kokouspaikkana olikin pitkään Ravintola Harjanne Lehtimäellä, kunnes tilanne muuttui, ja päästiin toteuttamaan vastavuoroisuuden periaatetta.

Jokaisena toimintavuonna klubin hallitukseen kuului virkailijoita kummastakin pitäjästä, ja presidentin ja sihteerin tehtävät vaihtuivat vuosittain pitäjästä toiseen.

LC Lehtimäki-Soini kokouksessaan Ravintola Harjanteessa vuonna 1981


Soinin veljet perustivat oman klubin

Lehtimäen ja Soinin yhteistoiminta Lions-toiminnassa kesti noin kymmenen vuotta, kunnes kuukausikokouksessa 19. maaliskuuta 1985 Soinin veljet toivat esille oman klubin perustamisajatuksen.

Toimintakaudesta 85-86 lähtien Lehtimäki ja Soini ovat jatkaneet omina klubeina. Kuukausikokouksessa 16.4.1985 valittiin kauden 85-86 täysin lehtimäkeläiset virkailijat. Vanhasta nimestä putosi jälkimmäinen osa pois.

Lions Club Lehtimäen toiminta on jatkunut hyväksi havaittujen periaatteiden mukaan. Monivuotinen haave klubin historiassa toteutui, kun klubin oma lippu vihittiin käyttöönsä 5.3.1988. Suuri ansio lippuhankkeen toteutumisessa oli klubin silloisella sihteerillä Heikki Salolla.

Veljien määrä klubissa on ollut suurimmillaan 36 (kausi 82-83, LC Lehtimäki-Soini). Tämänhetkinen jäsenmäärä on 24. Perustajajäsenistä klubin toiminnassa on edelleen mukana Lauri Kesäniemi, joka oli myös emoklubin LC Alajärvi-Järviseudun perustajajäsen.

Ladytoiminta

Ladyjen panos klubin Lions-toiminnan hyväksi on ollut erittäin merkittävä. Ratkaisevaa on ollut heidän myönteinen asennoitumisensa ja olosuhteiden järjestäminen niin, että veljet ovat voineet osallistua toimintaan. He ovat myös olleet veljien toiminnoissa mukana ja keränneet erikseenkin varoja tärkeisiin kohteisiin.

Ladyja palaverissaan hallituksen vaihtajaisissa syyskesällä 2003.

Ladyja omassa palaverissaan hallituksen vaihtoiltana syyskesällä 2003 Ähtärinjärven maisemissa.


Monessa mukana

Klubin toiminta on vuosien mittaan ollut huomattavan vilkasta; todella monessa on oltu mukana niin vuosittain toistuvien kuin kertaluonteisten aktiviteettien puitteissa. Nykyisestä ja tulevasta toiminnasta saa hyvän kuvan toimintakertomuksesta ja toimintasuunnitelmasta.

Ystävyysklubitoiminta

2000-luvulla toimintaamme tuli mukaan kansainvälinen ulottuvuus virolaisen ystävyysklubin myötä. Ystävyysklubisopimus LC Halingan solmittiin joulukuussa 2003. Valitettavasti ystävyysklubimme Virossa joutui keväällä 2011 lopettamaan toimintansa. Jatkamme kuitenkin läheisiä ystävyyssuhteita halingalaisiin ystävyyskuntapohjalta.

Viimeisen seitsemän vuoden ajan meillä on ollut Suomessakin ystävyysklubi, ruotsinkielinen LC Korsnäs. Ystävyysklubisopimus LC Korsnäsin kanssa toteutui kauden 2007-2008 lopussa.

Klubimme viime aikojen merkittävimpiä projekteja oli EU-hankkeena toteutettu Turvallinen liikuntaympäristö-projekti. 

Aiheita juhlaan

Klubimme juhlisti 30 -vuotista toimintaansa 22.5.2004.  Päivä alkoi seppelten laskulla sodissa kaatuneiden muistomerkeille ja kunniakäynneillä poisnukkuneiden veljien haudoilla. Pääjuhla pidettiin illalla Lehtimäen opistolla. Juhlaamme olivat matkustaneet myös Virosta uuden ystävyysklubimme Halingan edustajat.  Maakuntalehti ja paikalliset lehdet kirjoittivat laajasti juhlastamme. Klikkaa linkkejä avataksesi artikkelit. IlkkaJärviseutuUutisnuottaViiskunta.

 

Klubin 35-vuotisjuhla oli puolestaan vapaamuotoisempi, rento ja tykätty tapahtuma Lehtimäen opiston riihellä 23.5.2009. 

 

LC Lehtimäen 40-vuotisjuhlat helteisenä lauantaina 24.5.2014 Lehtimäen Nuorisoseuralla osoittivat, että kyseessä on elävä ja virkeä klubi, joka ei millään lailla ole jämähtänyt menneeseen, vaan etsii uusiakin toimintamuotoja.

Juhlat saivat huomiota laajasti radiossa ja lehdistössä: JP NewsJärviseutu 1,2TorstaiUutisnuotta. Piirin Leijonasanomissa, oli sivulla 32 myös laulu klubin synttäreistä!

Juhlissa esitetty historiikkivideo

Klubin toiminnassa on pyritty koko ajan omien mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan lionismin periaatteita ja järjestön vuotuisia teemoja, tavoitteena ihmisten, isänmaan ja oman paikkakunnan paras.

Leijonahenki

Lions-juhliin kuuluu erottamattomana osana leijonien oma laulu. Vuonna 2009 Lions- liiton uudeksi tunnuslauluksi otettiin "Leijonahenki" -kappale, joka soveltuu entistä laulua paremmin laulettavaksi myös nais- ja sekaklubeissa.  Klikkaa: "Leijonahenki".

Palkittuja klubilaisia 30-vuotisjuhlassa v. 2004.

Palkittuja klubilaisia 30-vuotisjuhlassa Lehtimäen opiston juhlasalissa.

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter