Klubimme on jo päässyt miehen ikään ja täyttänyt 50 vuotta 24.11.2012. Nuo vuodet ovat olleet täynnä aktiivista toimintaa joita on syytä mainita tässä historiikissa.
Klubin perustava kokous pidettiin 24.11.1962 Lahdessa silloin toimineessa hotelli Salpauksessa.
Jo alusta asti klubimme kokoukset ovat olleet hyvähenkisiä tapahtumia ja tuntuukin että klubimme 1. presidentti Väinö ”Wiski” Miettisen vaikutus jatkuu klubimme hengessä edelleen, sillä yhdessäolomme klubi-iltoineen ja muine tilaisuuksineen eivät ole olleet yksitoikkoisia eivätkä pitkäveteisiä. Sopivassa hengessä on otettu kantaa ja keskusteltu. Näin kai pitää ollakin jotta jatkuvuus on mahdollista.
Vuosien varrella tehdyistä aktiviteeteistä pitää mainita mm laskiaisrieha joka järjestettiin useana vuonna Harjukadun puoleisessa harjun rinteessä. Tuohon tapahtumaan ottivat osaa kaupungin lapset, mutta myös aikuiset innostuivat ja klubiveljien harteilla olikin järjestyksen pitäminen ja järjestää makkaranpaistoa ja lämpimiä juomia.
Risusavotta on myös kuulunut aktiviteetteihin ja klubimme jäsenet osallistuivat perustajajäsenen Kari Ilmarisen maatilallaan järjestämään risusavottaan. Reipas aherrus vesurin kanssa raikkaassa ulkoilmassa oli klubilaisten mieleen ja niin ikään nuotiorupattelut makkaranpaistoineen. Ei ollut myöskään merkityksetöntä, että klubiveljet oppivat ratkaisemaan mikä puu kannattaa kasvattaa ja miten se vihreä kulta Suomelle karttuu.
Klubin pitkäaikaisempiin aktiviteetteihin kuuluu joulukuusien myynti Lahden keskustassa. Myytävien kuusten hankkiminen sai alkunsa risusavottatöiden ohessa. Ladyt osallistuivat innokkaana mukaan toimintaan ja he kehittivät uuden aktiviteetin nimittäin lyhteiden tekemisen linnuille ja nämä kaupattiin joulukuusten myynnin yhteydessä. Kuusia saatiin lahjoituksina eri maanomistajien tiloilta.
Myös rakennushommia on kuulunut aktiviteetteihin. Koska klubiin kuului eri ammattialojen osaajia pyrittiin heidän ammattitaitojaan käyttämään hyväksi. Klubiveljet tekivät milloin rakennusten purkutöitä tai maanparannustöitä tai muuta pientä rakentamista mm. Steiner koulun tarpeisiin. Klubille kertyi tuloja ja veljet nauttivat yhdessä tekemisestä.
Sylviakodin kehitysvammaiset lapset olivat yksi klubin kohderyhmä. Sylviakotia tuettiin taloudellisesti ja veljet ja ladyt osallistuivat lasten järjestämiin juhliin. Kerran on myös klubimme jäsenien ja ladyjen toimesta viety linja-autollinen lapsia tutustumaan Korkeasaaren nähtävyyksiin Helsinkiin.
Joulukorttejakin on myyty useana vuonna. Klubi teetti taiteilijoilla tyylikkään ja taiteellisen joulukortin ja painosten määrä oli niin suuri, että kortteja myytiin myös toisille klubeille heidän omaan myyntiinsä.
Klubin historiassa myös ladyt ovat olleet aktiivisia ja kokoontuivat kerran kuukaudessa vuorotellen jonkun ladyn kotona. Päivä ei saanut olla samana päivänä milloin veljet kokoontuivat koska lasten hoito kotona piti varmistaa. Ladyt tukivat merkittävästi klubin toimintaa keräämällä rahaa klubille ja toimittamalla joulutervehdyksiä ja avustuspaketteja tarvitseville. Useana vuonna ladyt mm. leipoivat karjalanpiirakoita, tekivät kuivakukkia, lyhteitä linnuille, kutoivat räsymattoja ja järjestivät kirpputoreja. Valmistetut tuotteet myytiin erilaisissa arpajaisissa ja mm. musiikkiluokkien konserttien yhteydessä.
Pikkujoulut ovat olleet myös ohjelmassa. Vuoden viimeinen kokous oli ohjelmallinen iltama jossa ladyt ja hyvin usein myös lapset olivat mukana. Joulupukin lisäksi esiintyivät tiernapojat ja muut näyttelijät. Kauden viimeinen kokous toukokuussa on vietetty useana vuonna ladyjen kanssa jonkin mukavan yhdessäolon merkeissä.
Herrasmannin ulkoilutapahtuma järjestettiin onnistuneesti monena vuonna. Siellä oli lasten hiihtokilpailut ja pilkkikilpailut joissa oli yleensä runsas osanotto. Makkaranpaisto kuului luonnollisesti ohjelmaan sekä koiravaljakkoajelut. Säiden herra oli yleensä suosiollinen tapahtuman osallistujille ja järjestäjille.
Marian kammari toiminta on myös Lahti Kariniemen alulle laittama aktiviteetti. Siinä halukkaat ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi rinkiin josta vanhukset voivat tilata apua arkiaskareisiin ja tämä mahdollistaa vanhuksien kotona asumisen mahdollisimman pitkään ja on todella tärkeätä Leijonatyötä.
Vähän tuoreampiin aktiviteetteihin kuuluu nykyäänkin kuvioissa mukana oleva Joulunavaus-tapahtuma. Tähän hankimme arpajaispalkinnoksi esineitä lahjoituksina ja myymme kaupungin järjestämässä Joulunavaus-tapahtumassa arpoja osoittaen niistä saatavat tulot lyhentämättömänä Lahden seudun vähävaraisten lapsiperheiden iloksi ja tueksi. Teemme tässä yhteistyötä kirkon diakoniatyön kanssa.