Kokoukset

Kotiseutulautanen 1995 - 2001

 

1995: KAUHAVAN  KIRKKO   Valmistunut  1925 Arkkitehti   Josef  Stenbäck 1996: IISAKIN JUSSIN TUPA Kauhavalainen talonpoikaistalo 1800-luvulta 1997: KAUHAVAN  KAUPUNGINTALO Valmistunut 1957 Arkkitehtitoimisto Lappi-Seppälä ja Martas
1998: ILMASOTAKOULU 70-VUOTTA Kauhavalla 1929 - 1999 1999: KAUHAVAN NUORISOSEURA Perustettu 1881 2000: KAUHAVAN TYÖVÄENTALO Perustettu 1894

 

 

Vuonna 1995 klubi ryhtyi keräämään varoja myymällä Arabian valmistamia kotiseutulautasia, joista tulikin moneksi vuodeksi tuottoisa aktiviteetti. Monet nykyiset ja entiset Kauhavalaiset ovat keränneet seinälleen koko sarjan. Kotiseutulautasta on myyty hintaan 300 mk / kpl. Kertyneillä varoilla on tuettu stipendeinä vanhuksia, opiskelijoita ja eri alojen yksilö- ja joukkueurheilijoita. Nyt kaikki valitut aiheet ovat valmiita ja kaikista suosituin on ollut ensimmäiseksi ilmestynyt Kauhavan kirkko, josta tehtiin myöhemmin lisäerä. Kotiseutulautasia on vielä joitain malleja jäljellä ja kiinnostuneet voivat tiedustella niitä klubin virkailijoilta.

 


Vuosina 1985-86 suoritettiin kauhavalaisen sotainvaliidin omakotitalon peruskorjaus, johon varoja saatiin myös Punainen Sulka-keräysvaroista.

Vuonna 1984 Istutettiin Kauhavan eteläisen sisääntulotien varteen 100 koivua, jotka oksittiin ja siistittiin kesällä 1999. Syksyllä klubi savotoi kantatie 67 varrella 2 km matkalta tienvarsivesakoita.

Vuosina 1976-1981 urakoitiin Nuorisoseuraliikkeen syntysijojen Kalan torpan kunnostus, joka oli nelivaiheinen tehtävä. Ensin haettiin kattoa varten pärepuut metsästä, sitten höylättiin päreet ja kolmanneksi itse kattokökkä. Lopuksi vielä torpan sisätyöt ja ulkomaalaus.

Lapsen vuonna 1979 rakensimme Ilmasotakoulun tienvarteen LEIJONA-puiston sekä istutimme puut ja pensaat. Kaudella 1999 hankittiin ja rakennettiin uusi laite puistoon ja suoritettiin puiden ja pensaiden siistiminen.

Vuosi 1976 Suoritettiin romujen keräys, jossa harava-, niitto-, kylvö-, ja perunannostokoneiden pienimisestä ja muusta romusta kertyi 73300 kg tavaraa, jonka tuotto oli n.10000 mk ja se jaettiin Sotainvaliideille ja Kauhavan Visalle.

1974 Klubi istutti Jokiniemen Vanhustentalojen puut ja pensaat

1973 Järjestettiin kirkkonäytelmä, joka jouluna 1974 esitettiin TV- esityksenä koko Suomen kansalle. Näytelmästä kertyneillä varoilla valaistiin kirkkotarha.

Klubin alkutaipaleella 1958 Järjestettiin kirjallisuusmatinea, johon tuotantonsa esittelijäksi saatiin Nobel-kirjailija F E Sillanpää. Matinean tuotto luovutettiin kokonaisuutenaan Kauhavan Yhteiskoulun kannatuskerhon toiminnan tukemiseen.

Pitkäaikaisimpana aktiviteettinä heti toiminnan alkuvuosina käynnistyi verokalentereiden painatus , joka tehtiin aluksi käsityönä ja myöhemmin "juorukalenterin" painatus annettiin kirjapainon tehtäväksi. Tuottoa kertyi 25000-30000 mk vuosittain ja rahat annettiin stibendeinä nuorison harrasteisiin. Lainsäätäjät kielsivät verokalenterit 80-luvun loppupuolella.

Lisäksi kuluneiden vuosikymmenten aikana on tehty metsän istutustöitä ja harvennushakkuita. ja lisäksi paljon muuta toimintaa kuten Pohjoismaiset Punainen Sulka keräykset joihin kansalaiset ovat osallistuneet kiitettävästi .

Talkoilla talo sotasokealle

Vuoden 1965 jouluaattona tekivät Lions Clubin edustajat tervehdyskäynnin sotasokea Otto Pollarin kotiin. Heillä oli myös mukana rakennusmestari Matti Kallelan tekemät piirustukset Pollarin perheelle suunnitellusta omakotitalosta. Otolle jäi tämä käynti voimakkaasti mieleen, sillä hänkin sai tuntuman uuteen taloonsa pienoismallin välityksellä.

Leijonille kävi selväksi, että talosuunnitelma ei tullut vähääkään liian aikaisin, sillä keittiön lattialla oleva vesiämpäri näytti olevan pysyvästi jäähileessä. Talonväen kanssa käydyssä keskustelussa selvitettiin kokonaisuudessaan rakennus-suunnitelma, jonka toteuttaminen tarvitsi ennen kaikkea lujaa uskoa.

Myös Leijonat poistuivat kokouksesta mietteliäinä, löytyisikö Kauhavalta yhteishenkeä ja auttavaa mieltä tarpeeksi näin laajan talkootempauksen toteuttamiseen.

Rakennus-suunnitelma oli esillä vuoden 1966 ensimmäisessä Lions-Clubin kokouksessa, jossa pesämunaksi päätettiin 1300 mk ja asetettiin rakennustoimikunta. Sen puheenjohtajaksi valittiin Martti Mansikkamäki ja jäseniksi Matti Kallela ja Eino Häjänen. Rakennustoimikuntaa täydennettiin lisäjäsenillä, Aatos Lahti ja Aimo Lahti Rotareista, Kyösti Lehtonen Sotainvaliideista sekä Mauri Kallio ja Atte Pernaa Reserviupseereista .

Toimikunta ja erikoisesti puheenjohtaja paneutuivat asiaan koko tarmollaan ja väsymätön työ oli ratkaiseva hankkeen onnistumiseksi. Monet muutkin olivat innolla mukana Aimo Lahti hoiti tiedoitustoiminnan tehokkaasti ja Toivo Heino hoiti ansiokkaasti rakennusmateriaalin hankintaa. Koko Kauhavan käsittävä puukeräys tuotti 823 tukkia, jotka Jylhän ja Kallion Sahat sahasivat rakennustavaraksi talkootyönä. Merkittävää oli myös Kauhavan Ilmasotakoulun osuus rakennusvaiheen aikana.

Talon rakentaminen, kauhavalaisen yhteishengen mittava näyttö, kesti viisi kuukautta. Pyhäinpäivänä vuonna 1966 talo luovutettiin Otto Pollarin perheen käyttöön.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter