Kokoukset
Jäsenet

Sirkka ja Kasper Lindholmin rahasto

LC Kuhan hallinnoima rahasto kirkastaa strategiaansa ja keskittää avustustoimintansa lounais-Hämeeseen.

Sirkka ja Kasper Lindholmin rahasto on syntynyt vuonna 1979, jolloin Sirkka Lindholm testamentillaan osoitti suuren osan (n. 400 000 mrk) omaisuudestaan LC Kuhan hallintaan.

LC Kuha yhteistyökumppaneineen on kartuttanut vuosien saatossa rahaston arvoa ja samalla jakanut siitä lahjoituksia pääosin lounaisen Hämeen erilaisiin kohteisiin. 

Sirkka Lindholm oli aviossa liikemies Kasper Lindholmin (1906-1948) kanssa. Kasper ja Sirkka loivat ja omistivat Forssan Autotalo Oy:n, joka aikoinaan oli Suomen johtavia Ford-kauppiaita. Heidän yritysryppääseensä kuului Autotalon (myynti, korjaamo ja autokoulu) lisäksi omistuksia paikallisessa tiilitehtaassa sekä Loimijoki Oy:ssä (puusepäntehdas). Liike-elämän lisäksi he isännöivät Forssalaista Kalsun kartanoa, jossa he myös asuivat pääosan yhdessäolon vuosistaan.  

Kasper Lindholm menehtyi vuonna 1948 sydänkohtaukseen 42-vuotiaana. Leskeksi jäänyt Sirkka Lindholm luopui liiketoimista käytännössä 60-luvun alun aikana. Heillä ei ollut biologisia lapsia, joten maallinen perintö on kauaskantoisesti rahastoitu ja tullee toivottavasti auttamaan vielä useita lounais-Hämäläisiä lapsia, nuoria sekä perheitä. Kasper ja Sirkka Lindholm on haudattu Forssan seurakunnan hautausmaalle Ojalanmäkeen. 

Rahaston arvo on tällä hetkellä n. 500 000€ ja varat ovat sijoitettuna rahoitusmarkkinoille. Jatkossa rahaston tavoitteet ovat selkeämmät ja sen tarkoituksena on jakaa erilaisiin avustuskohteisiinsa vuotuinen tuottonsa. Rahaston finanssitason hoitaminen on siirretty kokonaan ammattilaisten haltuun. 

Jatkossa rahasto jakaa erilaisia avustuksia kolmiportaisesti etupäässä lounais-Hämäläisten lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin 

  1. Vakituiset/ vuotuiset avustuskohteet (esimerkkejä)

    1.1. Koulujen päättärit 
    1.2. Stipendit peruskouluille
    1.3. Avustus vaihto-oppilasvuoteen
    1.4. Kummilapsi Sri lanka (LC kansainvälinen työ)
    1.5. Hyvä joulumieli keräys
     
  2. Muuttuvat avustuskohteet 

    2.1. Rahasto jakaa vuosittain paikallisille seuroille ja yhdistyksille korvamerkattua rahaston arvojen mukaista avustusta.
     
    2.1.1 Rahasto tukee hakemusten perusteella lounais-hämäläisiä seuroja liikkumattomuuden haasteisiin alle 12- vuotoaoden osalta. Rahastolta on haettavissa 8500€ vuodelle 2025.

    2.1.2. Vähävaraisia lapsia ja nuoria tuetaan harrastusmaksuissa 5000€ / vuosi.
    Avustukset kanavoidaan Forssan srk:n diakoniatyön kautta, jonne myös hakemukset osoitetaan.


     
  3. Rahasto julkistaa tarkemmat kriteerit vuosittain lokakuun loppuun mennessä ja antaa hakulomakkeet täytettäväksi. Seuraa LC Kuhan facebook-sivuja!
     
  4. Katastforirahasto 

    4.1. Yhteistyössä SPR:n kanssa koordinoitu avustus, jolla autetaan esim. tulipalon tai vastaavan onnettomuuden jäljiltä ihmisiä uuteen nousuun.  
Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter