Kokoukset
Jäsenet

Ladytoiminta

 

LC Saaren ladyt ulkoiluttavat Saaren palvelutalon asukkaita säännöllisesti kerran kuukaudessa . Saarella ulkoilutus tapahtuu keskiviikkoisin klo 13-14..

Palvelutalojen henkilökunta ei ehdi viemään asukkaita ulos, joten ladyjen vapaaehtoisapu koetaan tarpeelliseksi. Myös jutustelutuokiot ovat monille laitosasukkaille mieluisia.

Ulkoilutusta varten ladyt ovat lahjoittaneet sekä Saaren että aiemmin myös Uukuniemen palvelutaloihin tuulta ja sadetta kestäviä suojaviittoja ja jalkapusseja. Kesäksi tämä toiminta jää tauolle.

Tällä kaudella toimittua:

Ulkoilutus jatkuu entiseen tapaan ja kokouksiin kokoonnumme kerran kuukaudessa. Ulkoilutuksen yhteydessä käymme tilaisuuden tulleen tervehtimässä entisiä leidejä, jotka asuvat palvelutalon lähellä.

Talvikauden isoin tapahtuma, mäenlasku Kuposella, järjestettiin leijonaveljien, Tarnalan voimistelu- ja urheiluseura Yrityksen ja Tarnalan kyläyhdistyksen kanssa helmikuuss -19.. Väkeä laskettiin olleen mäellä noin 100 henkilöä. Leidit järjestivät kahvitarjoilun ja lapsille ongintaa.

Ladyt kartuttivat kassaansa perinteisesti heinäkuussa järjestämällä tori-illan Saarella.Myytävänä oli kahvia ja kotiinkin viemisinä leivonnaisia. LIsäksi oli arpajaiset.

Saaren koululle lahjoitimme keväällä avustusta retkeen. Saaren päiväkoti Kuperkeikkaan lahjoitimme avustusta lelujen ja pelien hankintaan.

Marraskuun alussa -19 kävimme pelaamassa lasten kanssa lautapelejä. Kts. kuvia galleriasta.

 

Kuluvalla toimintakaudella 2019-2020 ladytoimintaa vetää Marina Kinner.

 

Rahastonhoitajana toimii Paula Neuvonen.

 

Katso kuvia kuvagalleriasta.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter