Kokoukset

 

LC Oulu-Terwa (aik. Rajakylä)

 

Toiminnasta 30-vuotisen toiminnan aikana

 

Vuoden 1977 marraskuun synkkään pimeyteen toi valoa ja väriä LC Oulu-Rajakylän perustaminen. Kummiklubi Oulu Avaimen lionit Havu, Järvelä ja Kukkonen näyttivät suuntaviivoja uuden klubin ensimmäiselle presidentille, Immosen Matille ja tietysti koko leijonakaartille.

Tämän perinnön ja klubin omien innovaatioiden siivittämänä LC Oulu-Rajakylä toi Lions-aatteen näkyvästi esille etenkin toiminta-alueellaan Oulun Rajakylässä mutta myös valtakunnallisissa tapahtumissa ja mittelöissä.

Vuosi sitten klubin nimi vaihdettiin pitkän harkinnan ja kansainvälisestikin lähes uraa uurtavan muutosprosessin kautta LC Oulu-Terwaksi. Muutoksen syitä oli kaksi. Itseämme läheisempi syy oli klubin jäsenten jalkautuminen ympäri kaupunkia ja lähikuntia, pois alkuperäisestä Rajakylän lähiöstä. Toinen syy oli se, että Helsinkiin perustettiin toinen LC Rajakylä, jonka vaikutuksesta näytti tulevan joskus sekaannusta valtakunnallisessa toiminnassa.

Palveluaktiviteettien puolesta palvelemme edelleen perinteisten aktiviteettien muodossa alkuperäisen alueemme asukkaita, nuoria ja vanhuksia.

Toinen suuri muutos klubimme historiassa oli vuonna 2002 tehty päätös muuttaa klubin sääntöjä siten, että myös kauniimman sukupuolen jäsenten liittyminen klubiimme tuli mahdolliseksi. Tässä asiassa olimme yksi suomalaisten Lions-klubien uranuurtajista.

Lähes alusta alkaen klubimme otti järjestääkseen mittavan lounastapahtuman, joka toimi alkuvuosina varainkeräysaktiviteettina, isänpäivälounaana. Varsin nopeasti sen muoto muuttui kuitenkin palveluaktiviteetiksi, jonka puitteissa haluttiin tuoda esiin klubin voimakas arvostus sotiemme veteraanien aikanaan suorittamaa uhrautuvaa työtään kohtaan. Oli syntynyt Veteraanilounas-tapahtuma, joka laajuudessaan ja pitkäikäisyydessään hakee vertaistaan koko Suomen Lions-toiminnassa. Myös Arne Ritari – säätiö on sen lahjoituksissaan huomioinut.

Koska nuorisotyö on yksi Lions-aatteen kivijalka, on luonnollista, että myös sen puitteissa on tehty palvelutyötä koko klubin olemassaolon ajan. Rajakylän koululaiset ovat saaneet ottaa vastaan joka kevät sekä klubin stipendejä että ladyjen ojentamia hymypatsaita. Myös alueen naperohiihdot olivat aikanaan huikea massatapahtuma. Rajakylän musiikkiluokkien toimintaa on tuettu vuosien mittaan erilaisilla stipendeillä ja lahjoituksilla.

Vammaisten tukeminen ja palvelutoiminta on myös yksi Lions-liikkeen kulmakivi. Siinä työssä olemme olleet mukana valtakunnallisten ja kansainvälisten aktiviteettien lisäksi mm. lukemalla pari kymmentä vuotta sokeain kirjeitä ja tekemällä useita erilaisia lahjoituksia Kuurojen koti Runolalle.

Oma lukunsa oli noin kymmenen vuoden ajan jatkunut Rajakylän laskiaisrieha, jossa tuhannet lapset saivat nauttia kevättalvista laskiaista niin ponien, liukumäkikisan, moottorikelkka-ajelun kuin kuuluisan lady-puhvetin tarjoamien herkkujen parissa. Aikuisillekin oli aina omat kisansa, sokereina pohjalla epäviralliset Akanvedon MM-kilpailut.

Maailma muuttuu. Niin myös klubit ja niiden ympäristö. Rajakylän väestöpohjan muutos lapsivaltaisista perheistä keski-ikäisten valta-alueeksi muokkasi aktiviteettien suuntaa. Laajoja lasten tapahtumia jouduttiin karsimaan edellä mainitusta syystä ja myös siksi, että monet muutkin tahot panostivat palvelu- ja huvitoimintojaan juuri laskiaisen ajalle. Laskiaisriehan aika oli auttamatta ohi. Ei ollut kovinkaan motivoivaa kisailla keskenään, kun parhaina vuosina riehassa oli yli kolme tuhatta kävijää.

Palveluaktiviteettien järjestäminen vaatii hyvän tahdon ja auttavien käsien ohella selvää setelirahaa. Sen puolen hankkeista mittavimpia ovat olleet lukuisat syysarpajaiset ja oma, mittava joulukorttiaktiviteettimme. Pienempää nettoa on hankittu mm. inventaaritöillä ja risusavotoilla, joiden rahallisen tuoton ohella henkisen hyvinvoinnin ja yhteishengen kasvattaminen ovat olleet vähintään yhtä merkittäviä.

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter