Kokoukset

LIONS CLUB LITTOINEN 

LC Littoinen on energinen ja yhteisöllinen Lions-klubi Varsinais-Suomessa. Meidät tunnetaan muun muassa kiinnostavista tapahtumistamme, kuten Littoistenjärven jäänpaksuuden arvauskilpailusta ja Metsämäen raviradalla järjestettävistä Takakonttikirppiksistä. Yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa teemme liikunnasta hauskaa ja helposti lähestyttävää osallistumalla Littoistenjärven ympärijuoksun järjestämiseen. Kokouksissamme kuulemme mielenkiintoisia esitelmiä.

Osa jäsenistämme on innokkaita kuntoliikunnan harrastajia. Yhdessä käymme ohjatussa kuntovalmennuksessa ja pelaamme viikoittain sulkapalloa.

Toimintamme sydämessä on nuorisotyö. Keräämme varoja aktiviteeteillamme ja tuemme mm. diakoniatyötä ja partiotoimintaa sekä toiminta-alueemme koululaisia stipendeillä.

Esimerkki LC Littoisen vaikuttamisesta on klubin aloitteesta käynnistetty valtakunnallinen sydäniskurien hankintaprojekti. Tarmo Mattila on esimerkki henkilöstä, joka itsekin on hyötynyt sydäniskurista. Hänen kokemustensa ja ideansa perusteella LC Littoinen teki vuonna 2018 Lions-liitolle aloitteen valtakunnallisesta hankkeesta. Liiton ponsilauselman innoittamana käynnistettiin hanke, joka jatkuu edelleen. Tähän mennessä suomalaiset Lions-klubit ovat lahjoittaneet jo 300 sydäniskuria eri puolille Suomea. Kyse on siis valtakunnallisestikin arvokkaasta palvelusta.

Jäänpaksuuden arvauskilpailu 2025

Tämän vuotisen Jäänpaksuuden arvauskilpailun lopputulokset ovat selvillä. Poliisin valvonnassa jään paksuudeksi mitattiin 97 mm. Oikein vastanneita oli 5 kpl. Palkinnot jaettii seuraavasti:

Raili L: K-Citymarket Ravattulan lahjakortti 120 €

Kaipo A: K-Market Vyyryläisenmäki lahjakortti 60 €

Jaana K: K-Market Littoinen lahjakortti 60 €

Veera M: Littoisten sivuapteekin tuotepaketti 40 €

Toni H: Löfbergs -kahvia (Nordic Winter) kahvisalkku 3 kg 36 €

Simo N: Löfbergs -kahvia (Nordic Winter) kahvisalkku 3 kg 36 €

Jani I: Löfbergs -kahvia (Nordic Winter) kahvisalkku 3 kg 36 €

Laura L: Löfbergs -kahvia (Nordic Winter) kahvisalkku 3 kg 36 €

Seppo H: Löfbergs -kahvia (Nordic Winter) kahvisalkku 3 kg 36 €

Jone I: Löfbergs -kahvia (Nordic Winter) kahvisalkku 3 kg 36 €

 

14.3.2025

Webmaster: Pentti Jäntti

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter