Kokoukset
Jäsenet

 

Yksittäisten aktiviteettien lisäksi liuta aktiviteeteistamme on muodostunut perinteiksi. Osaa voisi jopa ehkä kutsua projekteiksi, koska niille on nimetty omat vetäjänsä.

 

Pullonpalautuskuittien keräys Lammilla ja Tuuloksessa yhdessä LC Lammin ja LC Tuuloksen kanssa. Tuotto lahjoitetaan Koivikko-kodille. Yhteyshenkilöt: Tarja Tuominen (LC Hml/ Liinut) ja Reijo Nieminen (LC Tuulos).

Pullonpalautuskuiteilla on hankittu Koivikko-kodille mm. matkahappilaitteita, joilla saattohoidossa olevat ovat pystyneet ulkoilemaan tai käymään viimeisillä matkoillaan kotona. Juuri päättyneellä kaksivuotiskaudella pullonpalautuskuiteista kertyi 6800 euroa ja ne käytettiin lääkeannostelijoiden hankintaan. Seuraavaksi hankintakohteena on erikoissängyt. Niin pientä lahjoitusta ei olekaan, etteikö se helpottaisi jollain tavalla saattohoitokodin asukasta.

 

Liinuilla on kaksi kummityttöä Sri Lankassa.

 

Käsitöiden lahjoitustoiveet ja ohjeet kerää Tuula Saari, joka koordinoi niiden tekemistä klubissamme ja lahjoitusta eteenpäin. Tällä hetkellä Kanta-Hämeen keskussairaalaan neulotaan putkisukkia ja -tumppuja.

Putken ohjeet riippuvat langan vahvuudesta ja kutomisen kireydestä. Esim. Ipanalanka, 32 silmää (8 silmää/puikko), joustinneuletta, putken pituus noin 15 cm. Pituus on vain suuntaa antava, lyhyempikin käy tumppuna. Vauvoja on monen kokoisia ja toisinaan sukan tai tumpun alle pitää mahtua kanyyli, joten monen kokoiset putketkin ovat tervetulleita.

Hoivatuulen laulajaisia vetävät Sisko Hirviaro, Eeva-Liisa Kaloinen ja Tuula Saari.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter