Kokoukset

TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2020

 

LC Hämeenlinna/Aulanko klubi täyttää pyöreät

30

palvelun  heart vuotta.

Olemme Suomen kolmas naisklubi.

Juhlavuotenamme juhlimme saavutettua 30-vuoden toimintaamme, mutta pääasiassa kuitenkin teemme palvelutyötä, joka on Lionstoiminnan ja lionsjärjestön päätehtävä.

 

Toimintakaudella pyrimme edelleen lisäämään Lions-toiminnan näkyvyyttä ja kohdistamaan palvelua lapsiperheisiin ja vanhuksiin. On myös tärkeää, että viihdymme yhdessä ja teemme hyvää yhdessä.  Juhlavuotemme teema

                                      ILOLLA YSTÄVYYDELLÄ,

TOISIAMME JA YMPÄRISTÖÄMME KUNNIOITAEN

Klubi tekee paikallisia palveluaktiviteetteja, jotka viitoittavat meidän vuottamme.  Tarkoituksena on järjestää vierailuja vuoden aikana palvelutalpohin.  On tärkeää, että jokainen klubilainen arvioi oman kiinnostuksensa ja voimavaransa. Näin ollen sitoutuminen toimintaan on suurempaa, niin toiminnan suunnittelu kuin itse toiminta ovat tärkeitä.

Varainkeruuaktiviteetteina tartumme mahdollisuuksien mukaan erilaisiin esille tuleviin tilanteisiin, joilla voimme kartuttaa aktiviteettitiliämme.  Järjestämme mm. teatterimatkan, jätkänkynttilöiden myyntitapahtuman, arpajaiset ja kirpputorin.

Hallinnollista tiliä kerrytämme mm. arpajaisilla.

Klubi osallistuu toimintakaudella sekä piirin että liiton järjestämiin kokouksiin, tapahtumiin ja koulutuksiin.

Tavoitteena on saada jäsenkehitys positiiviseksi. Klubimme tarvitsee uusia jäseniä. 

Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan muiden klubien kanssa.

 

Klubin hallitus

Hallitus tekee päätökset, jotka yhdistyslain ja klubin sääntöjen mukaan sille on määritelty. Klubikokous määrittelee toimintasuunnitelman hyväksyessään hallituksen toiminnan kehykset, joiden puitteissa hallitus pyörittää klubin käytännön toimintaa.

Klubikokoukset

Sääntöjen mukaan klubilla on kaksi yhdistyslain mukaista kokousta; vuosikokous lokakuussa ja vaalikokous huhtikuussa. Muissa kuukausikokouksissa otetaan huomioon klubilaisten viihtyvyys järjestämällä esitelmiä, klubi- ja yritysvierailuja sekä erilaisia muita aktiviteetteja tutustuaksemme toisiimme ja edesauttaaksemme yhteistä hyvää.

Klubikokouksessa tehdään asialista, mutta sen sisältöön kiinnitetään enemmän huomiota. Asialista lähetetään sähköpostitse jäsenille. Presidentti tuo tarpeelliset asiat klubikokouksiin..

Toimikunnat

Toimikunnat toimivat aktiivisesti yhteistyössä hallituksen kanssa niille osoitetuilla alueilla. Toimikuntien vastuulliset henkilöt osallistuvat hallituksen kokoukseen, kun aktiviteetit ovat ajankohtaisia. Presidentti voi osallistua toimikunnan kokoukseen. Tässä suunnitelmassa on määritelty toimikuntien yhteyshenkilöt.

Varainhankinta ja avustustoiminta

Avustustoiminnan perinteisten kohteiden lisäksi tarjotaan Quest-koulutusta kasvatushenkilöstölle. Hallitus voi päättää yksittäisestä avustuksesta 500,00 euroon asti. Päätökset tuodaan klubikokoukselle tiedoksi.  Suuremmat ja jatkuvaluonteiset avustukset hallitus valmistelee klubikokouksen päätettäväksi.

 

Kokoukset

HALLITUS

Hallituksen kokoukset ovat kuukauden 2 keskiviikko klo 17.00 Aulangolla.

 

KLUBIKOKOUKSET

Klubi-illat ovat joka kuukauden 2. keskiviikko Aulangolla klo 18.00

 

Toimintakauden aktiviteetit

VARAINKERUUAKTIVITEETIT

  • Arpajaiset (hallinnollisen tilin kartoitus)

  • Joulukorttien myynti

  • Kirpputori

PALVELUAKTIVITEETIT

  • Kummityttö Keniasta

  • Diabetespäivä 14.11.2019

  • Lions palvelupäivä 8.10.2019

  • Pelastusarmeijan joulupatakeräys 12/2019

  •  Ugly Ducks Icehockey yhteistyö

  • Vanhusvierailut  11/2019 ja 3/2020

  • Verenluovutus Hämeen Suoja  

  • Yhteistyö Hämeenlinnan perhetyn tuki ry / Alvarin kanssa

    •     joulupaketit

    •     vaate- ym. keräykset

  •  Sankarihaudoilla käynti  1.2020 

Koulutukset, piirin ja liiton kokoukset

  •      Koulutukset I-alue Aluefoorumeihin ja koulutuksiin osallistuminen

  •      Piirin 60 vuosikokous  18.4.2020 Padasjoki

  •      Lions-liiton vuosikokous 67 vuosikokous Seinäjoella  5.-7.6.2020

  •      Kansainvälinen 103 vuosijuhla 26-30.6.2020 Singapore

  •      Melvin Jones ja Ritarijuhla 10.1.2020 

 

 

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter