Kokoukset

Tervetuloa Lions Club Espoo/Mankkaan kotisivuille.

 

Yleistä lionstoiminnasta

Tätä on lionstoiminta

 

Lionstoiminta on lionsklubin muodostamassa yhteisössä tehtävää vapaaehtoistyötä omalla paikkakunnalla ja yhdessä muiden lionsklubien kanssa kotimaassa ja koko maailmassa. Vapaaehtoistyön lisäksi lionsklubit kehittävät jäseniään tarjoamalla jäsenilleen koulutusta ja verkostoitumisen mahdollisuuksia muihin klubeihin niin kotimaassa kuin maailmallakin.

 

Lionsklubien muodostamaan yhteisöön kuuluu Suomessa noin 940, Euroopassa 9.600 ja maailmassa 45.900 klubia.

 

Suomen lionsklubit avustavat palvelullaan ja rahalahjoituksillaan kotimaansa ja maailman apua tarvitsevia arviolta 4-5 miljoonalla eurolla vuodessa. Maailmassa klubit tekevät arviolta 100 miljoona tuntia vapaaehtoistyötä ja lahjoittavat noin 800 miljoonaa euroa vuodessa.

 

Suomalaiset ovat erityisesti kunnostautuneet lionstoiminnan levittämisessä Itä-Eurooppaan. Olemme perustaneet ensimmäiset klubit Unkariin, Viroon, Venäjälle, Latviaan ja Liettuaan.

 

Lionstoiminnan synty

 

Lionsjärjestö, “The International Association of Lions Clubs” perustettiin 7.6.1917 Chicagossa, Yhdysvalloissa. Järjestön perustaja oli chicagolainen vakuutusmies Melvin Jones. Kantavana ideana oli liikemiesklubin aktiivisuuden suuntaaminen myös hyväntekeväisyyteen. Järjestön tunnuslauseeksi muotoutui iskulause

 

”We serve – Me palvelemme ­– Vi hjälper”

 

Järjestö laajeni parissa vuodessa Kanadaan ja Kiinaan. Sen jälkeen mukaan tulivat Keski- ja Etelä-Amerikan maat.

Tänä päivänä kansainväliseen lionsjärjestöön kuuluu 207 maata tai itsehallinnollista aluetta. Lioneja on maailmassa 1.370.000. Lionsjärjestö on yksi YK:n peruskirjan allekirjoittajista ja se on talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) jäsen.

 

Yritykset valitsivat vuonna 2007 Lions-järjestön parhaimmaksi yhteistyökumppanikseen (Financial Times 2007).Järjestö oli paras rahankäytön luotettavuudessa, avustusohjelmien toteuttamisessa, sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä, ohjelmien soveltuvuudessa ympäröivään yhteisöön sekä tukijoidensa tavoitteiden ymmärtämisessä.

 

Lionstoiminta Suomessa

 

Euroopan ensimmäinen lionsklubi perustettiin Tukholmaan vuonna 1948.

 

Suomeen Lions-toiminta tuli 14.8.1950. Silloin perustettiin maan ensimmäinen lionsklubi, LC Helsinki-Helsingfors. Suomi oli maailman 29. lionsmaa. Suomen lionstoiminnan perustajana pidetään kanadansuomalaista matkatoimiston omistajaa Arne Ritaria, joka järjesti matkoja Helsingin Olympialaisiin ja samalla kokosi joukon suomalaisia perustamaan ensimmäistä lionsklubia.

 

Seuraavina vuosikymmeninä lionsjärjestö kasvoi yhdeksi maamme suurimmista vapaaehtoistyötä tekevistä järjestöistä.

 

 

Suomen Lions-liitto

 

Suomen lionsklubit perustivat 24.10.1960 valtakunnallisen kattojärjestön, Suomen Lions-liitto ry:n hoitamaan klubien valtakunnallista yhteistyötä, maanlaajuisia kampanjoita ja tukemaan klubien toimintaa. Liitto järjestää nuorisovaihtoa, kouluttaa ja valmentaa sekä vastaa Suomen lionsklubien kansallisista ja kansainvälisistä aktiviteeteista ja yhteistyöstä.

 

Lions-liitto harjoittaa myös julkaisutoimintaa. Lions-lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja sen levikki on reilu 26.000. Lisäksi liitto ylläpitää nettisivustoa.

 

Suomen Lions-liitto kuuluu kansainväliseen Lions Clubs International -järjestöön.

 

Jäsenistö

 

Suomessa toimi 935 lionsklubia, joissa on yhteensä 25.200 jäsentä. Klubeista yli 700 on perinteisiä paikkakuntakohtaisia miesklubeja. Naisklubeja on 146 ja 45 klubissa on jäseninä sekä miehiä että naisia. Jäsenistä naisia on noin 17 %.

 

Lionien nuorisojärjestönä toimivia Leo-klubeja on Suomessa 22 ja niissä noin kaksisataa 12–30-vuotiasta jäsentä.

 

Mistä Suomen lionit tunnetaan?

 

Suurin osa Lionsklubien palvelutyöstä tapahtuu omalla paikkakunnalla, omassa lähiyhteisössä. Tyypillisiä aktiviteetteja ovat nuorten harrastusten tukeminen (esim. partiotyö), vanhusten auttaminen esim. remontoinnilla, polttopuiden hankinnalla ja kuljetuksin, lähiympäristön kunnostus, veteraanien tukeminen, konserttien ja muiden yleisötapahtumien järjestäminen jne.

 

Lionsklubi Espoo/Mankkaa - keitä me olemme?

 

Lionsklubi Espoo/Mankkaa perustettiin uudelleen huhtikuussa 2011. Perustamisilta, Charternight oli syyskuussa 2011. Tätä ennen Mankkaalla toiminut Lions Club Espoo/Mankkaa lakkautettiin kaudella 2002/2003. Klubin jäsenenä on sekä miehiä että naisia.

 

Klubin toiminnan perustana on kuukausittainen klubikokous, joka kuun 3. torstai. Pääsääntöinen kokouspaikka on Mankkaan asukaspuisto, Väentupa, os. Vanhan-Mankkaankuja 2A.  Klubin kaksi koko perheelle suunnattua päätapahtumaa ovat keväisin Snow De Mankkaa ja syksyisin Syystapatuma. Tapahtumista kertyvä tuotto käytetään lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. 

 

Klubin jäseneksi ovat kaikki tervetulleita, ota rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan toimintaan - tekemään hyvää.

 

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter