Kokoukset
Jäsenet

 

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten 4. toukokuuta 1985 pidettiin Suomalaisella Pohjalla klubimmeCharter Night-juhla. Klubia perustamassa oli 28 veljeä, mutta nyt neljännesvuosisata myöhemmin klubiimme kuuluu heistä enää viisi: Hannu Aalto, Jukka Halme, Harry jalonen, Lasse Kärkkäinen ja Pentti Tapana. Iltaan kuului mm. opasleijona Lyly Vehasen juhlapuhe ja muita puheita, viulunsoittoa ja seurustelua hyvän ruoan parissa. Alkuaikojen merkittäviin tapahtumiin kuului oman lipun ja viirin suunnittelu sekä niiden hankkiminen.Sittemmin viireja on annettu pyöreitä vuosia täyttäneille veljille.Ajan kuluessa on pidetty noin 230 klubikokousta seitsemässä eri ravintolassa: Svenska Klubben,Upseerikerho, Kellariravintola, Alabama, Seaport, Panimoravintola Koulu ja Tomate.Ensimmäisen toimintakevään kokoukset venyivät usein ilta kymmeneen, kun sääntöjä ja kokouskäytäntöä sorvailtiin ja muotoiltiin opasleijonan johdolla ja juristiveljien Rimmanen ja Heikkilä avustuksella. Muutamina alkuvuosina pidettiin myös kuria.Jos Leijona-merkki rintapielestä puuttui, sai maksaa sakkoa 5 markkaa klubin säästöpossuun, samoin jos erehtyi sanomaan "herra presidentti". Kokouksiin Annika marketin Markku Malmi lahjoitti usein Kahvi- ym . paketteja arvottaviksi. Joskus arpajaisvoittona oli joku "parempi pullokin".

Aktiviteetteja menneiltä vuosilta:

Turun itälaidan lions-klubina keskityimme aluksi erityisesti Varissuon alueeseen.Paikallisten Vietnamilaisten ollessa kokkeina oli Seurakuntatalolla juhlaillalliset, joiden rahallistatuottoa klubin ladyt ohjasivat vietnamilaislasten joululahjoiksi. Myös varissuon normalikoulu ja kaupungin peruskoulu saivat oppilailleen stipendejä, mikä käytäntö päättyi vasta keväällä 2008.Kirpputoria pidettiin monet kerrat itäkeskuksessa ja myytäviä tavaroita säilytettiin Annika-marketin tiloissa.

Sitten laajensimme toimintaamme koskemaan Turun nuorisoa. Koululaiset myivät uskomattomat 10000 kappaletta pyöreää sinistä tarraa " Täyspurjein turkulainen Suomen Joutsenen hyväksi". Myyjät saivat joko itselleen tai koululleen pienen myyntipalkkion. Lukuisissa kaupunkilaisten salkuissa ja autojen ikkunoissa vilahteli tuo tarra. Myös samanaiheinen isokokoinen juliste kehotti ostamaan tarraamme. Tarroista saaduilla varoilla teetimme rampin Suomen Joutsenelle, jotta pyörätuolilla pääsisi fregatin kannelle,  ja joku kokouskin pidettiin laivan messissä. Klubin palkkaama maisteri haastatteli laivalla toimineen merikoulun oppilaita ja kokosi aineistosta yli 200 sivuisen historiikin, jonka klubi lahjoitti kaupungin museotoimelle.

 

 

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter