Kokoukset

Tästä kaikki sai alkunsa !

Charterjuhlassamme 2.4.2011 meistä tuli oikeita Lion-perheen jäseniä.

LC Loppi/MaijaStiinat syntyi pitkän ja perusteellisen synnytyksen tuloksena vuonna  2010, perustamiskokous pidettiin   elokuun kymmenetenä päivänä.

Kymmenvuotisjuhlaa 10.8.2020 vietettiin "perhepiirissä", covid 19 -pandemian vuoksi isommat juhlat siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

Syntymäpäivänä istutettiin jälkipolville pari puuta, rusokirsikka ja mänty. 

MaijaStiinat on iloinen joukko tarmokkaita naisia, valmiina tarttumaan haasteisiin, olipa kyse Nenäpäivästä, Joulupatakeräyksestä tai suuresta Naistenpäivätapahtumasta.

 

MaijaStiinat on houkutellut mukaan maanläheisiä naisia, viihdymme mieluusti arkiaskareissa välittäen leijona-aatetta omalla toiminnallamme ja esiintymisellämme. Kansainvälisten avustuskohteiden lisäksi palvelu- ja avustustoimintamme kohdentuu oman pitäjämme nuorten tukemiseen niin taloudellisesti kuin fyysisestikin. Osallistumme mm. kunnassamme toimivien nuorisotilojen valvontaan.

 

 

 

 

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter