Kokoukset

Charterjuhlassamme 2.4.2011 meistä tuli oikeita Lion-perheen jäseniä.

LC Loppi/MaijaStiinat syntyi pitkän ja perusteellisen synnytyksen tuloksena vuonna  2010, perustamiskokous pidettiin   elokuun kymmenetenä päivänä.

MaijaStiinat on iloinen joukko tarmokkaita naisia, valmiina tarttumaan haasteisiin, olipa kyse Nenäpäivästä, Joulupatakeräyksestä tai suuresta Naistenpäivätapahtumasta.

Kun ihmisten jouluvalmistelut ovat kuumimmillaan, MaijaStiinat pukeutuvat lämpimiin ja keräävät lahjoituksiaPelastusarmeijan Joulupataan, näin saamme vietyä joulun iloa koteihin.

MaijaStiinat on houkutellut mukaan maanläheisiä naisia, viihdymme mieluusti arkiaskareissa välittäen leijona-aatetta omalla toiminnallamme ja esiintymisellämme. Kansainvälisten avustuskohteiden lisäksi palvelu- ja avustustoimintamme kohdentuu oman pitäjämme nuorten tukemiseen niin taloudellisesti kuin fyysisestikin. Osallistumme mm. kunnassamme toimivien nuorisotilojen valvontaan.

Toisinaan hemmottelemme itseämme, tässä askarrellaan joulukranssia ja lahjarasioita Savi-Heinä Puodin Suskan opastuksella

MaijaStiinat ovat myös yhtenä toimijatahona LC Loppi/Marskin käynnistämässä viisivuotisessa Lupa välittää -projektissa. Lupa Välittää -projekti tavoittelee ensimmäisen viisivuotiskautensa tuloksena syntynyttä yhteisöllisyyttä, jossa esimerkiksi nyt alakoulun toisluokkalaisista lähtien opetellaan paluuta kylä kasvattaa -ilmapiiriin, ilmapiiriin, jossa sinä saat ja lupaat ojentaa minun lastani kiusaamisesta, roskaamisesta... ja minä saan ja lupaan toimia  samoin sinun lapsesi kanssa, mikäli tarvetta esiintyy. Lupa välittää, lupa puuttua, lupa kasvattaa - yhdessä, sydämellä.

Juuri ennen kauden vaihtumista kokoonnuimme Lion- Hannan terassille nauttimaan iloisesta seurasta ja valmistautumaan uusiin haasteisiin.

 

 

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter