Kokoukset

LC KOTAKENNÄÄN HISTORIAA

Klubi on perustettu LC Äänekosken toimesta 25.05.1971. Perustajajäseniä oli tuolloin 18, joista Raimo Hietanen ja Jorma Lappalainen ovat edelleen klubin toiminnassa mukana. Charter Night vietettiin 16.10. 1971 Ravintola Koskenhovissa.
Jäsenmäärä on ollut suurimmillaan v. 1985, jolloin klubissa oli 37 lionia. Pienimmillään klubissa oli 16 jäsentä vuonna 2008, mutta on tasaantunut nykyiseen n. 20 jäseneen. Klubi sai oman viirin (kuva) vuonna 1973, jonka suunnitteli veli Mauno Göös. Oma lippu saatiin 1994 leidien ompelemana.


Ladyjen käsin ompeleman lipun (kuva) vihki 12.03.1994 Kirkkoherra Toivo Ruotsalainen.


Sekä viiri että lippu kuvaavat Kotakennästä, joka on kiinteä osa Äänekosken kamaraa: "Valkealla pohjalla keltainen kota kuvaannollisen kennään (mäki / kumpare) päällä".


Pitkäaikaisena varainhankinta-aktiviteettina oli Äänekosken verokalenterinjulkaiseminen, kunnes sen tekeminen evättiin.(1973/74-1987/88).


Vuodesta 1990 alkaen Äänekoski-aiheisesta seinäkalenterista muodostui verokalenterin korvaava pääaktiviteetti. Tuottopuolen kartuttamista on harrastettu monenlaisin keinoin: mm. ladyjen kirpputorin ympärille rakennetut toritapahtumat jätkänkynttilöineen ja sauna- vastoineen kuuluivat 1980-luvun aktiviteetteihin.


Avustusaktiviteeteista pitkäaikaisin on ollut vuodesta 1982 alkaen kansaínväliseen nuorisovaihtoon osallistuminen. Kohdemaita on ollut ympäri maailmaa. Vuoden 2015 loppuun mennessä matkaan on lähetetty jo 43 nuorta. Muita perinteisiä aktiviteetteja ovat olleet oppilaitosten stipendit sekä avustukset oman paikkakunnan nuorisotyölle.

Lions Quest - elämämisentaitoja - nuorisokasvattajiksi olemme kouluttaneet vuosien varrella yli 30 Äänekoskelaista opettajaa.

Muistamme myös soteveteraani- ja invalidijärjestöjä heidän merkkipäivinään.

Ladytoiminnan pitkäaikaisin aktiviteetti oli v. 1987 alkanut ja 10 vuotta kestänyt sri-lankalaisen nuoren koulunkäynnin ja opiskelun tukeminen.

Klubihengen vaalimisessa on vuosien varrella ollut keskeisellä sijalla mm. yhteiset vastantekotalkoot ja vapputapahtumat. Nykyään klubihenkeä pidetään yllä pikkujouluin, erilaisin retkin, keilailutapahtumin ja kesätapahtumin.

Klubin toimesta 11.1.1997 perustetun Leo Club Ääneseudun (kuvia) taustaklubina toimittiin kuusi vuotta.

Piirikuvernööri (DG) Ilkka Sainion toimeksiannosta syksyllä 2001 ryhdyttiin puuhaamaan naisklubin perustamista paikkakunnalle. Niinpä 7.5.2002 perustettiin Lions Club Äänekoski/Helmi. Varsinaiseksi kummiklubiksi junailtiin kuitenkin LC Jyväskylä/Aino.

Klubimme on aktiivisesti muistanut ansioituneita veljiään hankkimalla Arne Ritari-säätiön jäsenyyksiä ja Melvin Jones-palkintoja. 

Melvin Jones-palkinnonsaajat

Jorma Tapper Jorma Lappalainen Kari Tourunen
Raimo Sironen Markku Metsola Leo Hytönen
Jaakko Mäkisalo Esko Arola Simo Kettunen

Arne Ritari-säätiön myöntämat Lions-ritarit  (nro/vuosi)

Esko Arola (235/2001) Jaakko Mäkisalo (236/2001)
Jukka Kokkonen (515/2004 Hannu Linna (627/2005)
Simo Kettunen (721/2006) Ari Järvinen (976/2009)
Raimo Veintie (2010) Jarmo Pohjalainen (1298/2013)


 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter