Kokoukset

LIONS CLUB  Jääli ry SÄÄNNÖT

 

Hyväksytty Lions Club Kiiminki-Jäälin kubikokouksessa 12.9.2013

 

 

1.§  Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Lions Club Jääli ry

Sen kotipaikka on Oulun kaupunki.

Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

 

2. § Tarkoitus

Klubin tarkoituksena on:

1. Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken.

2. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

3. Kannustaa palvelunhaluisia henkilöitä epäitsekkääseen toimintaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä.

4. Luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja kiinteitä ystävyyssiteitä klubin jäsenten samoin kuin kaikkien ihmisten kesken.

5. Antaa tilaisuuksia vapaaseen keskusteluun kaikista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan väittelyyn puoluepolitiikasta eikä uskonnosta.

6. Osoittaa aktiivista harrastusta yhteiskunnan taloudellista, sivistyksellistä, sosiaalista ja siveellistä menestystä kohtaan.

7. Toimia yhteistyössä lionsklubien kansainvälisen järjestön Lions Clubs Internationalin myöhemmin järjestö) sekä moninkertaispiirin MD 107 eli Suomen Lions-liitto r.y:n (myöhemmin liitto) kanssa niiden jäseninä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi klubi järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, retkeilyjä sekä juhla- ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii vastaanottamalla lahjoituksia ja jälkisäädöksiä sekä harjoittamalla asianomaisen luvan saatuaan varojen keräystoimintaa, joka kytkeytyy välittömästi säännöissä määrätyn yleishyödyllisen tarkoituksen toteuttamiseen sekä harjoittamalla sellaista elinkeinoa tai muuta ansiotoimintaa, joka kytkeytyy välittömästi sään­nöissä määrätyn tarkoituksen toteuttamiseen. Klubi voi omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja irtainta omaisuutta.

 

3. § Jäsenyyden edellytykset

Klubin jäseneksi voidaan valita käytökseltään ja elämäntavaltaan moitteettomaksi tunnettu täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole holhouksen alainen. Kukaan ei saa olla samanaikaisesti useamman kuin yhden lionsklubin jäsen kunniajäsenyyttä tai liitännäisjäsenyyttä lukuun ottamatta, eikä jonkun muun samanlaisen palveluyhdistyksen jäsen.

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

 

4. § Jäsenten ryhmittely

Klubin jäsen voi olla a) toimiva jäsen, b) ulkojäsen, c) kunniajäsen, d) etuoikeutettu jäsen,

e) ainaisjäsen, f) liitännäisjäsen tai g) tukijäsen.

 

a) Toimivalla jäsenellä on puhe- ja äänioikeus klubin kokouksissa, velvollisuus olla läsnä klubin kokouksissa, osallistua aktiviteetteihin ja muuhun klubitoimintaan, mahdollisuus hakea mitä tahansa tämän järjestön, piirin tai lionsklubin virkaa, johon hän täyttää muut vaatimukset, sekä oikeus äänestää kaikissa asioissa sekä liittymismaksu- ja jäsenmaksuvelvollisuus.

 

b) Klubin hallitus voi hyväksyä ulkojäseneksi toimivan jäsenen, joka on terveytensä taikka muun hyväksyttävän perusteen takia estynyt osallistumasta säännöllisesti klubin toimintaan.

Ulkojäsenyys voidaan myöntää enintään vuodeksi kerrallaan. Ulkojäsen ei voi toimia klubin virkailijana eikä valtuutettuna edustajana. Ulkojäsenellä on jäsenmaksuvelvollisuus sekä puhe- ja äänioikeus klubin kokouksissa.

 

c) Klubikokous voi yksimielisellä päätöksellä kutsua kunniajäseneksi paikkakunnalla asuvan henkilön, joka ei ole klubin jäsen mutta joka on suorittanut merkittäviä palveluksia klubille tai lionismin hyväksi. Kunniajäsenellä ei ole liittymiseikä jäsenmaksuvelvollisuutta, vaan klubin varoista suoritetaan kunniajäsenen jäsen- ja mahdolliset liittymismaksut.

Kunniajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta klubin kokouksissa eikä hän voi toimia klubin virkailijana tai valtuutettuna edustajana.

 

d) Etuoikeutetuksi jäseneksi voi päästä henkilö, joka on ollut vähintään 15 vuotta toimivana jäsenenä, mutta joka iän, sairauden tai muun erityisen syyn johdosta haluaa luopua toimivasta jäsenyydestä. Etuoikeutettu jäsen ei voi toimia klubin, piirin, liiton tai järjestön virkailijan tehtävissä, mutta hänellä on kaikki muut klubin jäsenen oikeudet ja puhe- ja äänioikeus klubin kokouksissa. Etuoikeutetulla jäsenellä on jäsenmaksuvelvollisuus. Etuoikeutetusta jäsenyydestä on päätettävä yksimielisessä klubikokouksessa.

 

 e) Klubin jäsen, joka on ollut aktiivinen lion vähintään 20 vuotta ja joka on suorittanut huomattavia palveluksia klubille, paikkakunnalleen tai lionsjärjestölle, tai klubin jäsen joka on vakavasti sairas, tai klubin jäsen joka on ollut aktiivinen jäsen vähintään 15 vuoden ajan ja joka on täyttänyt 70 vuotta, voi saada klubin ainaisjäsenyyden mikäli klubikokous niin päättää.  Klubi maksaa kansainväliselle järjestölle tämän määräämän summan ainaisjäsenen vastaisten jäsenmaksujen kattamiseksi. Ainaisjäsenen on maksettava klubin jäsenmaksu vuosittain vähennettynä kansainvälisen jäsenmaksun osuudella. Ainaisjäsenyys ei vaikuta muutoin niihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin kuin jäsenellä muutoin on. Ainaisjäsen, joka muuttaa ja saa kutsun liittyä toiseen lionsklubiin, voidaan hyväksyä ainaisjäseneksi myös uudessa klubissa.

 

f) Klubin hallitus voi kutsua jäsenen liitännäisjäseneksi. Hänellä on ensisijainen jäsenyys toisessa klubissa. Hän on liitännäisjäsenyyden myöntäneen klubin paikkakunnan asukas tai hänellä on siellä työpaikka. Klubin hallitus tarkistaa jäsenyysedellytykset vuosittain. Liitännäisjäsenyyden myöntänyt klubi ei ilmoita jäsentä sen jäsen- ja toimintailmoituksessa. Liitännäisjäsenellä on oikeus äänestää kokouksissa, joissa hän on henkilökohtaisesti läsnä. Hän ei kuitenkaan saa edustaa liitännäisjäsenyyden myöntänyttä klubia valtuutettuna. Liitännäisjäsenelle määrätään jäsenmaksu.

 

g) Klubin hallitus voi kutsua paikkakunnalla asuvan henkilön tukijäseneksi. Tukijäsen on henkilö, joka ei pysty osallistumaan klubin toimintaan toimivana jäsenenä, mutta joka kuitenkin haluaa tukea klubia ja osallistua sen aktiviteetteihin. Tukijäsenellä on oikeus äänestää kokouksissa, joissa hän on henkilökohtaisesti läsnä. Hän ei kuitenkaan saa edustaa klubia valtuutettuna. Hän ei voi toimia klubin, piirin, liiton tai järjestön tehtävissä. Tukijäsenen jäsenmaksu on 25 % korkeampi kuin toimivan jäsenen ja hänelle määrätään liittymismaksu. Tukijäsenten määrä saa olla enintään 25 % klubin kokonaisjäsenmäärästä.

Klubikokous voi määrätä jäsenilleen jäsenmaksuja ja muita ylimääräisiä maksuja (esim. hallinto- ja aktiviteettimaksuja). Jäsen saa hyvän aseman suorittamalla erääntyneet maksunsa. Jos jäsen ei ole suorittanut jäsenmaksuaan kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa eräpäivästä, klubihallitus voi evätä jäsenen äänioikeuden, kunnes erääntyneet jäsenmaksut on maksettu.

 

5. § Jäsenen valitseminen

Klubin toimivaksi jäseneksi voi liittymistahtonsa ilmaissut henkilö tulla vain kutsun perusteella. Jokainen klubin toimiva jäsen voi tehdä kirjallisesti hallitukselle ehdotuksen uuden toimivan jäsenen valitsemisesta. Klubikokous hyväksyy jäsenyyden yksinkertaisella äänten enemmistöllä.

Klubin toimivaksi jäseneksi kutsuttu ja liittymistahtonsa ilmaissut henkilö saa täyden klubijäsenyyden sen jälkeen, kun hänet on virallisesti otettu vastaan varsinaisessa kokouksessa ja hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksunsa.

Henkilön, joka siirtojäsenenä luopuu jonkun toisen lionsklubin jäsenyydestä, voi klubin hallitus myös hyväksyä klubin toimivaksi jäseneksi.

Eronnut jäsen, joka oli erotessaan hyvässä asemassa, voidaan hyväksyä uudelleen jäseneksi, ja hän säilyttää aikaisemmat lionspalvelutilastonsa osana lionspalvelunsa kokonaistilastoa. uudelleen jäseneksi, ja hän säilyttää aikaisemmat lionspalvelutilastonsa osana lionspalvelunsa kokonaistilastoa.

 

6. § Jäsenyydestä eroaminen ja erottaminen

Jäsen voi erota klubista ilmoitettuaan siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan klubikokouksen pöytäkirjaan. Eroava jäsen on kuitenkin velvollinen suorittamaan erääntyneet maksunsa klubille, palauttamaan hallussaan ehkä olevat klubin varat ja tarvikkeet sekä luopumaan oikeudestaan käyttää LIONSnimeä, -merkkiä ja muita järjestön tunnuksia.

Jäsen voidaan erottaa klubista seuraavilla yhdistyslain mukaisilla perusteilla:

1. Jos hän on jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on klubiin liittymällä sitoutunut.

2. Jos hän on menettelyllään klubissa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut klubia.

3. Jos hän ei enää täytä laissa tai klubin säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

 

Klubin tulee kannustaa säännölliseen osallistumiseen klubikokoukseen ja aktiviteetteihin. Jos jäsen on poissa peräkkäisistä kokouksista tai aktiviteeteista, klubi yrittää parhaansa ottaakseen yhteyden jäseneen säännöllisen läsnäolon kannustamiseksi ja edistämiseksi. Jäsen voidaan palkita 100 %:n läsnäolosta, jos hän on osallistunut kokouksiin ja aktiviteetteihin säännöllisesti kaikkina toimintakuukausina tai on korvannut poissaolonsa klubin poissaolojen korvaussääntöjen mukaisesti.

Erottamisehdotuksen on saatava klubikokouksessa yksinkertainen ääntenenemmistö.

 

7. § Klubin hallitus

Klubin asioita hoitaa, sitä edustaa ja sen toimintaa ohjaa toimintavuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu puheenjohtajana toimiva presidentti, edellisen toimintavuoden presidentti, varapuheenjohtajina toimivat I ja II varapresidentti, sihteeri, rahastonhoitaja, tiedotussihteeri, klubimestari, seremoniamestari (tail twister) sekä jäsentoimikunnan puheenjohtaja.

 

1. Presidentti on klubinsa ylin hallintovirkailija. Hän toimii vuosikokousta lukuun ottamatta klubin ja hallituksen kokousten puheenjohtajana. Presidentti osallistuu oman lohkonsa piirikuvernöörin neuvoa-antavan toimikunnan (PNAT) kokouksiin.

2. Varapresidenttien tehtävänä on valvoa niitä toimikuntia, jotka presidentti on määrännyt heidän valvontaansa, sekä toimia presidentin sijaisena.

3. Sihteeri huolehtii hallituksen ja kuukausikokousten pöytäkirjojen laatimisesta ja päätösten tiedottamisesta. Hänen tehtäviinsä kuuluu jäsen- ja toimintailmoitusten ja muiden määräaikaisilmoitusten laatiminen ja lähettäminen, huolehtiminen klubin jäsenten läsnäolotilastosta, jäsenluettelosta sekä arkistosta. Sihteeri osallistuu PNAT-kokouksiin.

4. Rahastonhoitaja on vastuussa klubin rahavarojen ja kirjanpidon hoidosta. Hän huolehtii klubille tulevien maksujen vastaanottamisesta sekä klubin maksujen suorittamisesta.

Rahastonhoitaja osallistuu PNAT-kokouksiin.

5. Tiedotussihteeri huolehtii hallituksen toimeksiannosta ulospäin suuntautuvasta tiedottamisesta ja toimii sihteerin varahenkilönä.

6. Klubimestari hoitaa klubin omaisuutta. Hän huolehtii kokouksiin liittyvistä välineistä,  tarvikkeista sekä järjestelyistä.

7. Seremoniamestarin (tail twister) tehtävänä on ylläpitää kokouksissa hyvää henkeä ja edistää viihtyvyyttä.

8. Jäsentoimikunnan puheenjohtajan tehtävänä on valmistella ehdotukset uusista jäsenistä hallitukselle.

 

Hallitus edustaa klubia, valmistelee klubikokouksessa esille tulevat asiat, kutsuu klubikokoukset koolle, päättää tarkemman kokouspaikan klubin kotipaikkakunnalla ja toteuttaa klubikokousten päätökset. Hallitus on päätösvaltainen, kun yksi puheenjohtajista ja enemmän kuin puolet sen jäsenistä on paikalla.

Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä puheenjohtaja on kannattanut.

 

8. § Klubin nimenkirjoitusoikeus

Klubin nimen on oikeutettu kirjoittamaan presidentti tai jompikumpi varapresidenteistä, joku heistä yhdessä sihteerin taikka rahastonhoitajan kanssa tai hallituksen määräämän muun henkilön kanssa.

 

9. § Klubivaalit

Klubin hallituksen jäsenten vaalia varten seuraavaksi toimintavuodeksi presidentti nimittää ehdollepanotoimikunnan.

Toimikunnan tulee asettaa ehdokkaat hallituksen jäseniksi siten, että klubikokous voi käsitellä esitystä maaliskuussa. Tässä ehdollepanokokouksessa voivat klubin jäsenet nimetä myös muita ehdokkaita.

Vaalikokouksessa huhtikuussa valitaan klubin hallituksen jäsenet sekä kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varatoiminnantarkastajaa seuraavaksi toimintavuodeksi, joka alkaa heinäkuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä.

Jos presidentin tai varapresidentin virka jostain syystä vapautuu, varapresidentit täyttävät sen edeten arvoasteittain. Vapautunut virka täytetään jäljellä olevan toimikauden ajaksi.

Jollei presidentin tai mitä tahansa varapresidentin virkaa saada täten täytetyksi, klubin hallituksen tulee määrätä pidettäväksi klubin ylimääräinen kokous ja ilmoittaa paikka ja aika jokaiselle klubin jäsenelle postitse, faksina tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen tai todistettavasti henkilökohtaisesti kirjallisesti vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.

Jos jokin muu hallituksen virka vapautuu, klubin hallitus voi nimittää klubin jäsenen hoitamaan sitä toimikauden loppuun hallituksen ulkopuolisena virkailijana. Valitulla henkilöllä on hallituksen kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei äänioikeutta.

Jos niin monta hallituksen virkaa tulee vapaaksi, ettei klubin hallitus ole enää päätösvaltainen, klubin kokous voi täyttää virat vaalissa, joka voidaan pitää vain klubin sääntömääräisessä kokouksessa.

Mikäli valittu virkailija ei voi astua virkaansa tai kieltäytyy siitä ennen toimikautensa alkamista, hallituksen tulee kutsua koolle ylimääräinen kokous jonkun toisen valitsemiseksi virkaan.

Ilmoitus kokouksen tarkoituksesta, sen ajasta ja paikasta tulee toimittaa kaikille klubin jäsenille postitse, faksina tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen tai todistettavasti henkilökohtaisesti kirjallisesti vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Vaali toimitetaan heti ehdollepanon jälkeen ja kokouksen yksinkertainen ääntenenemmistö ratkaisee tuloksen.

 

10. § Kokoukset

Klubi kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa, ei kuitenkaan kesä- ja heinäkuussa. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille kirjallisesti vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kutsun saa toimittaa postitse, faksina tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen tai todistettavasti henkilökohtaisesti kirjallisena.

Klubikokous/klubin vuosikokous on päätösvaltainen, kun se on sääntöjen mukaan kutsuttu koolle. Klubikokouksessa päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole toisin mainittu. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä kokouksen puheenjohtaja on kannattanut. Vaalin mennessä tasan ratkaisee arpa.

 

Klubin vuosikokous on pidettävä lokakuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

1. Päätetään hallituksen laatiman toimintakertomuksen hyväksymisestä edelliseltä toimintavuodelta.

2. Esitetään edellisen toimintavuoden tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus.

3. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

 

Klubin vaalikokous pidetään huhtikuun klubikokouksen yhteydessä ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

1. Valitaan ehdollepanokokouksessa asetetuista ehdokkaista klubin hallituksen jäsenet seuraavaksi toimintavuodeksi.

2. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varatoiminnantarkastajaa seuraavaksi toimintavuodeksi.

3. Vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten.

4. Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus seuraavaa toimintavuotta varten.

5. Vahvistetaan talousarvio seuraavaa toimintavuotta varten.

 

Kutsu vaali- ja vuosikokoukseen sekä mahdollisiin ylimääräisiin kokouksiin on lähetettävä jäsenille kirjallisesti vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Kutsun saa toimittaa postitse kirjallisena.

Klubin ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, mikäli vähintään yksi kymmenesosa (1/10) klubin äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti ilmoittamaansa asiaa varten pyytää tai mikäli hallitus tai klubin kokous pitää sitä aiheellisena.

 

11. § Toiminta- ja tilivuosi

Klubin toiminta- ja tilivuosi alkaa heinäkuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Tilit tulee päättää ja jättää toiminnantarkastajille vähintään neljä viikkoa ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien on viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta annettava hallitukselle kirjallinen kertomus toimittamastaan tilin ja hallinnon tarkastuksesta.

 

12. § Erityisiä määräyksiä

Klubin tulee ylläpitää vähintään kahta (2) kirjanpidollisesti erillään pidettävää tiliä, joita hallitaan yleisesti hyväksytyn tilikäytännön mukaisesti. Ensimmäinen tili on hallintokulujen, kuten jäsenmaksujen, seremoniamestarin (tail twisterin) sakkojen ja muiden sisäisesti kerättyjen klubin varojen, tallettamiseksi. Toinen tili tulee perustaa aktiviteettivarojen tallettamiseksi eli varojen, joita kerätään pyytämällä tukea yleisöltä. Klubi ei saa valtuuttaa eikä sallia projektien tai aktiviteettien avulla yleisöltä kerättyjen nettotulojen käyttämistä klubin hallinnollisiin menoihin. Mikäli yleisöltä kerätään varoja johonkin tiettyyn tarkoitukseen, ei klubi saa valtuuttaa tai sallia niiden käyttöä johonkin toiseen tarkoitukseen, vaikka tämäkin olisi muutoin yleisesti hyväksytty  aktiviteettivarojen käyttökohde.

Klubin virkailija voidaan erottaa virastaan, jos siihen on syytä ja jos kaksi kolmasosaa (2/3) klubin kokouksessa annetuista äänistä sitä kannattaa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

 

13. § Klubin edustus piirin ja liiton vuosikokouksissa sekä järjestön vuosikongressissa

 

Klubikokous hyväksyy klubin valtuuttamat edustajat piiri ja vuosikokoukseen ja kansainväliseen vuosikongressiin.

Edustajien määrät selviävät piirin, liiton ja järjestön säännöistä ja ohjesäännöistä.

Klubin on myönnettävä jäsenenä toimivalle ja hyvässä asemassa olevalle nykyiselle tai entiselle piirikuvernöörille valtuutus osallistua täysivaltaisena edustajana piirinsä ja moninkertaispiirinsä vuosikokouksiin. Heitä ei lasketa klubinsa edustajien kokonaismäärään näissä kokouksissa.

 

14. § Sääntöjen muuttaminen

Sääntöihin voidaan tehdä muutoksia klubikokouksessa, jossa vähintään 3/4 annetuista äänistä sitä kannattaa. Muutosehdotuksesta on hallituksen toimesta ilmoitettava kirjallisesti klubin jäsenille kaksi viikkoa ennen kokousta.

 

15. § Klubin purkaminen

Päätös klubin purkamisesta voidaan tehdä klubin kokouksessa, kun purkamisesta on mainittu kokouskutsussa ja vähintään ¾ annetuista äänistä kannattaa päätöstä. Klubin purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi on sen varat käytettävä purkautumisesta päättävän klubikokouksen päätöksen mukaan klubin tarkoitusperiä edistävään tarkoitukseen

 

16. §

Näiden sääntöjen lisäksi noudatetaan voimassa olevia yhdistyslain määräyksiä sekä järjestön, liiton ja piirin sääntöjä ja ohjesääntöjä.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter