Kokoukset
Jäsenet

Vuosikertomus kaudesta 2017-2018

KLUBIKOKOUKSET

Klubikokouksia pidettiin 7 kertaa, joista 3 oli senioritalolla ja yksi kunnantalolla. Joulukuun kokous ja samalla myös perinteinen puurojuhla pidettiin Jäälinmajalla samoin kuin helmikuun suunnittelukokouskin. Toukokuun kokous pidettiin Kimmokkeen nuotiopaikalla siivous ja puuntekotalkoina. Klubikokousten pöytäkirjat ovat luettavissa verkkosivuillamme.

 

LIONS LIITON VUOSIKOKOUS

Klubimme Oulun vuosikokouksen (8-10.6.2018) virallisina edustajina olivat Ari Alatalo ja Mauri Pohjanen. Mukana olivat myös Eija Tuomaala (lohkon edustajana) sekä Martti Heikkilä. Aulis, Heikki, Jarmo Sami ja Pasi ahkeroivat kokouksen talkoojoukoissa.

 

PIIRIKOKOUKSET

Piirikokous järjestettiin 14.4. ja siellä klubimme edustajina toimivat Eija Tuomaala ja Mauri Pohjanen.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Pienemä ryhmänä emme voi toimia tehokkaasti ilman yhteistyökumppaneiden tukea.

Olemme verkostoituneet hyvin paikallisen yritysten kanssa. Heidän tuellaan olemme saaneet monta tapahtumaa järjestetyksi. Vastavuoroisesti olemme olleet mukana ohjelmanjärjestäjinä yritysten omissa tapahtumissa.

Kiimingin yrittäjien järjestämät Kiiminkipäivät ovat olleet jo pitkään yksi tärkeimmistä tapahtumista joissa tavoitamme suuren joukon paikkakuntalaisia. Osallistuimme tapahtumaan kahtena päivänä myös tällä kaudella.

Yhteistyöllä Kiimingin seurakunnan kanssa on niin ikään pitkät perinteet. Menneellä kaudella oli useampia tapahtumia, joissa olimme yhdessä mukana.

Lions Club Jääli on kummiklubinamme pitkäaikainen yhteistyökumppanimme. Yhteisset aktiviteetit ja toistemme tukeminen jatkuivat myös kaudella 2017-2018.

Yhteistyötä on tehty myös eri kansalaisjärjestöjen ja Oulun kaupungin kanssa.

Myös monet yksittäiset ihmiset ovat antaneet oman työpanoksensa mukaan eri tapahtumissamme menneellä kaudella. Tämä kertoo siitä, että tietoisuus hyvistä tavoitteistamme on mennyt perille ihmisten mieleen.

Lions Club Kiiminki esittää lämpimät kiitokset kaikille yhteistyökumppaneilleen kauden 2017-2018 aikana saamastaan tuesta. Toivomme ja uskomme saman hyvän ja aktiivisen yhteisen tekemisen jatkuvan myös tulevina vuosina.

 

TIEDOTTAMINEN

Virallinen tiedotuskanavamme on Lions e-clubhouse Kiiminki http://e-clubhouse.org/sites/kiiminki/index.php. Webmaster ylläpitää sivustoa. Kokousten pöytäkirjat julkaistaan vain täällä. Lisäksi hyödynsimme edelleen sähköpostia tiedottamisessa. Facebookia käytettiin markkinointiviestintään. Nimenhuutoa käytettiin tapahtumaviestintään, täältä tapahtumailmoitukset linkittyvät suoraan sähköpostiin. WhatsApp -kännykkäsovellus toimi epävirallisena pikaviestintäkanavana koska kaikki jäsenet eivät palvelua käytä. Täällä on lupa lähettää myös ns. kevyempää viestintää ja kuvia. Tämä ryhmä on suljettu. Ryhmään voi liittyä vain LC-Kiimingin jäsenet. Ryhmän ylläpitäjä toimii Eija Tuomaala.

 

KAUDEN AKTIVITEETIT

Osallistuimme Kiiminkipäiville järjestämällä keppiheppakilpailun ja perinteisen lohen painon arvauskilpailun.

26.8. Osallistuimme yhteisjoukkueella Jäälin klubin kanssa Jäälinjärven soutuun. Kovista ponnisteluista huolimatta joukkueemme jäi hopeasijalle.

16.9. Vietettiin klubimme 50-vuotisjuhlaa. Juhla toteutettiin kaikille avoimena kyläjuhlana.

Musiikkiesitysten lomassa nautittiin hernesopasta ja jälkiruuaksi juotiin piirakkakahvit.

Seurakunnan pyynnöstä olemme osallistuneet jo useana vuonna ”aamupuurorinkiin”. Tässä aktiviteetissa hoidamme kauppojen lahjoittaman ylijäämäruuan kuljetusta vähävaraisten ruuanjakelupisteille.

Osallistuminen S-Marketin inventaarioon toi kassaamme mukavan summan juuri sopivasti joulun alla.

Itsenäisyytemme 100 vuotispäivää juhlistimme osallistumalla Jumalanpalvelukseen avustajina Kiimingin kirkossa. Samassa yhteydessä olimme mukana seppeleenlaskutilaisuudessa kunnioittamassa sotiemme sankarivainajien muistoa. Aulis Hannula kantoi klubimme lippua 13.1.2018 Oulun evankelisluterilaisella hautausmaalla järjestetyssä seppeleenlaskutilaisuudessa, jossa niin ikään kunnioitettiin sankarivainajien muistoa.

Järjestimme "Joulupuusta iloa kiiminkiläisille" keräyksen, jolla kerättiin avustuksia vähävaraisille kiiminkiläisperheille. Yhteistyökumppaneitamme olivat Mannerheimin lastensuojeluliitto, ja Kiimingin seurakunta. Myös ryhmä yksittäisiä ihmisiä toi panoksensa kampanjan toteuttamiseen.

27.1. Järjestettiin polttopuutalkoot Kimmokkeen nuotiopaikalla.

17.3. Osallistuttiin Eijan johdolla Kuusisaaren talvitapahtumaan. Tapahtumalla tuotiin yleisön tietoon ”Leijona-aatetta”.

Kirpputorin myyntipöytää hoidettiin kiertävillä vuoroilla. Toimintaa pyritään tehostamaan tulevalla kaudella, jotta esillä olevat tuotteet pysyisivät hyvässä järjestyksessä ja ”oikean hintaisina”.

Klubimme on järjestänyt keväästä 2004 alkaen veteraanilounastapahtuman. Hannu ja Kauko järjestivät klubimme osalta tapahtuman myös tällä kaudella. Kummiklubimme LC Jääli osallistui myös tapahtumaan ja kustannusten jakoon.

Autonrenkaiden vaihtotempaus Eskolan huoltohallissa järjestettiin sekä syksyllä että keväällä.

10 .5. järjestettiin äitienpäiväkahvitus Jaarankartanossa.

29.5.2018 järjestettiin valtakunnallinen Lionien ympäristöpäivä. Tapahtumaan saatiin mukaan runsas osanottajajoukko kouluilta ja päiväkodeista, jonka voimin kerättiin roskia yleisiltä alueilta.

Nuijanvaihtokokous pidettiin Alatalolla 16.6.


VARAINHANKINTA

Alueellinen toimintaraha 800 € urheiluvälinepankkiin

Joulupuu keräys 3600 €

Kirpputori 1500 €

Keräystornit 770 €

50 v. lahjoitukset 800 €, jonka olemme sitoutuneet käyttämään senioreiden virkistystoimintaan.

Lisäksi varoja hankittiin S-Marketin inventaariolla, renkaidenvaihtotempauksilla ja siivouksella.

 

LAHJOITUKSET JA AVUSTUKSET

Vuosijuhlassa jaettiin avustuksia yhteensä 800 € seuraaville saajille:

  • Huttukylän Nuorisoseura

  • Kiimingin VPK

  • M Järvi

Punainen sulka palautustilityksestä maksettiin avustuksia yhteensä 1800 € seuraaville saajille:

  • Huttukylän koulu

  • Jokirannan koulun tukioppilastoiminta

  • Jokirannan koulun JoPo-luokka

  • Kiimingin Urheilijat

  • Oulun Nuorisoasuntoyhdistys

Joulupuu-keräyksen tuotto 3600 € luovutettiin seurakunnan diagoniatyön edustajille jaettavaksi Kiimingin vähävaraisten jouluiloksi.

Alueellisella toimintarahalla järjestettiin nuorille Sykkeen koordinoima matka MegaTsone pelibunkkerille.

Lions-Quest koulutus kustannettiin kahdelle opettajalle.

Veteraanilounas kustannettiin yhdessä Jäälin klubin kanssa

Avustushankkeisiimme on kuulunut yhden tai useamman nuoren lähettäminen nuorisovaihtoon. Vuonna 2018 lähti Rosa Hansen-Haug tuellamme Yhdysvaltoihin.

Koulujen stipendejä jaettiin seuraavasti:

  • Kiimingin lukio 4 x 50 €

  • Kiimingin yläaste 8 x 30 €

Muut lahjoitukset:

  • Special Hockey 450€

  • KKP harraste JHC 250€

  • PlanSuomi-säätiö (ladyt)

  • Pelastakaa Lapset ry (ladyt)

  • Ruokarahaa vähävaraiseen perheeseen 100 €

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter