Kokoukset
Jäsenet

 

Wastuullista Lions-toimintaa jo vuodesta 1966 alkaen!

 

LC Hämeenlinna-Wanaja täytti 50 vuotta 19.11.2016

Juhlat 19.11.2016 Wisahovissa

LC Hämeenlinna-Wanaja täytti 50 vuotta lauantaina 19.11.2016. Klubin arvokashenkiset syntymäpäiväjuhlat pidettiin päivälleen tasan viisikymmentä vuotta perustamisen jälkeen Wisahovissa Hämeenlinnassa. Paikalla oli runsaslukuisesti jäsenistöä Leidiensä kanssa. Paikalla oli myöskin yksi perustajajäsen, Lions-veli Kari Niemi puolisonsa Vapun kanssa.
 

Esko AaltonenKari Hämäläinen
 

Syntymäpäiväjuhlaa oli Lionsliiton puolesta kunnioittamassa Tuomo Holopainen puolisonsa Kaijan kanssa. Tuomo Holopainen piti juhlassa lämminhenkisen juhlapuheen sekä aateloi klubin ensimmäiset Lions-Ritarit Kari Hämäläisen ja Esko Aaltosen.

 

Juhlassa palkitut

Juhlan yhteydessä Lions-veli Kari Anttonen sai Melvin Jones tunnustuksen ja arvonimen.
Myös pitkäaikaisia Lions-veljiä palkittiin arvokkaasta avustustyöstä vähäosaisten hyväksi.

 

19.11.2014 Panssarimuseolla onniteltiin merkkipäiviänsä
vuonna 2014 juhlineita Leijonaveljiä

Kauden 2013-2014 viimeiseen kuukausikokoukseen osallistuneet Leijonat yhteiskuvassa toukokuussa 2014

 

LC Hämeenlinna-Wanaja ry.

LC Hämeenlinna Wanaja

Klubin tarkoituksena on:
A. Luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja kiinteitä ystävyyssiteitä klubin jäsenten samoin kuin kaikkien ihmisten kesken.
B. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.
C. Valmistaa tilaisuus vapaaseen keskusteluun taloudellisista, sivistyksellisistä, yhteiskunnallisista ja muista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan väittelyyn uskonnosta ja puoluepolitiikasta.
D. Kannustaa klubin jäseniä epäitsekkääseen toimintaan oman paikkakuntansa hyväksi yhteiskunnallisella, taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla.
E. Kehittää hyvää kansalaishenkeä ja yhteisymmärrystä kaikkien kansojen kesken.
F. Toimia yhteistyössä Lions-klubien kansainvälisen Lions Clubs International -järjestön kanssa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi klubi järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, retkeilyjä sekä juhla- ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia.
Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii vastaanottamalla lahjoituksia ja jälkisäädöksiä, toimeenpanemalla asianomaisella luvalla varojen keräyksiä, arpajaisia ja juhlia sekä harjoittamalla kahvilaliikettä ja kioskikauppaa, kumpaakin korkeintaan yhdessä toimipaikassa.

LC Hämeenlinna-Wanaja ry.

Klubi on perustettu 15.4.1966. Charter Night pidettiin19.11.1966. 
Klubi kuuluu C‐piirin I‐alueen lohkoon 2.
Kummiklubi: LC Hämeenlinna-Aulanko. 
Ystävyysklubit LC Tampere Pispala,  LC Lahti Laune  ja  LC Hikkaduwa Sri Lanka.

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Tapahtumia
Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter